Kuvani, eiliseltä kurssilta...kuuntelimme musiikkia ja annoimme mennä..
Musiikki oli vaikuttavaa intiaani/shamaanimusaa, jonka rytmi oli meissä kaikissa jo olemassa.. oli niin helppo antaa värien ja muotojen kuljetella pitkin sfäärejä..
Aion hieman jatkaa tarinaani vielä, siellä kutsuu moni kohta luokseen...
Sain eilen illalla päätöksen Linda Olssonin kirjan "Laulan sinulle lempeitä lauluja".
Olisin halunnut jäädä siihen kirjan tarinaan,
tai se tarina jäi oikeastaan minuun.
En ole pitkään aikaan lukenut näin vahvaa/herkkää tarinaa.
Kirja kertoo kahdesta eri-ikäisestä naisesta, joiden kohtaamisesta syntyy vahva, syvällinen ihmissuhde. he kertovat toisilleen elämänsä salaiset surunsa ja ilonsa.
Jäin miettimään, miten tänään yleensä kaikki syttyy niin nopeasti, myös ehkä sammuukin.
Ihmiset surffailevat facebookissa ja jättävät jälkensä ja hetkensä kaiken kansan luettavaksi. Tai seikkailevat blogeissaan kasvottomana, nimettömänä ja muka kohtaavat ystäviä, ihmisiä...
Onko meillä niin kiire, ettemme ehdi pysähtyä ihmisen eteen tai viereen ja olla siinä, jutella, olla vaan..oikeasti, lihassa ja veressä...kuulla toisen hengitys, katsoa toista silmiin...
Ehkä kirjoitan tätä enemmän itselleni. Itselleni, joka kaipaan/haluan olla yksinäisyydessä.
Silti innokkaana ryntään katsomaan blogiini, onko kukaan kommentoinut sanojani, kuviani...saanko siitä oikeasti mitään? Jotain...koska teen sitä...
Lähetin tuon lempeän kirjan äidilleni ja laitoin saatesanoiksi:
"Kaiken harmaan ja tihkuisen lokakuun keskellä sinulle haluan lähettää valoa."
uskon, että äitini pitää yllätyksestä ei minkään keskellä.
Suren sitä, että hän asuu yli neljän tunnin ajomatkan takana..
Kommentit
Tämä on mielenkiintoinen, haastava, syvällinen, herkkä, vahva...
Pidän tästä tosi paljon, toivottavasti sinäkin. Harkitse tarkoin, kosketko siihen enää. Pääsetkö enää samalle taajuudelle?
Tietysti työ on sinun, mutta mieti silti kaksi kertaa :-)
Kiitos paljon mielipiteestäsi, arvostan sinun mielipidettäsi suuresti...
katson sitä...
olet oikeassa, se hetki on mennyt ja tunnetila myös... en tavoittaisi enää sitä maailmaa...
kiva kun tykkäät!!
Kirja taitaa olla tutustumisen arvoinen...
Olen ajatellut myös lukea tuon kirjan ja nyt taidan laittaa siitä varaukseen kirjastoon, kun kehuit olevan hyvä.
Tuo on totta mitä mietit ihmisten kohtaamisesta. Kyllä sitä blogiakin pitäessä väkisinkin miettii aina, että kenelle sitä pitää ja mitä ihmiset ajattelevat, vaikka paljon blogitus on omaakin "projektia", vähän kuin päiväkirjan pitämistä.
Kivoja ajatuksia sinulla :)
Suosittelen hyvin lämpimästi kirjaa...ja jos luet , kerro miten se sinua puhutteli...Halais!!
Trina:
Siinä on erilaisia papereita, ehköä eniten sitä silkkipaperia, se elää ihanasti ja muodostaa mielenkiintoisia kuvioita...
Kokeile ihmeessä...
Suosittelen tuota kirjaa...ja ois kiva kuulla mielipiteesi jos sen luet...
Minulle täällä blogistaniassa aukeaa vapaus naputtaa kaikkea mitä päästä käsiin virtaa. Vapaus on sitä, että en nimikoidu enkä lokeroidu, olen vain ajatuksieni viemänä.
jäin muutenkin miettimään sanojasi...elämä on niin outoa ja ihmiset vielä oudompia...
Syttyminen ja tasaisesti palaminen.
Tulipa taas mielenkiintoista ajateltavaa tekstistäsi.
Ja kuvasta :)
Olet juuri oikealla lailla liikkeellä...ei odotuksia, ei vaatimuksia, vain antaa ajatuksen lentää ja kirjoittaa tuntemuksiaan...
kiitos Suvianniina:
hyvä jos kirjoitukseni tai maalaukseni sait sinut miettimään7ajattelemaan...
Kiitos Rita kommenteistasi ja kiitos tunnustuksestani..
Olen niin iloinen..menenkin heti kurkkailemaan...=)