Siirry pääsisältöön

tihkun keskellä kaivan valon itsestäni...



Kuvani, eiliseltä kurssilta...kuuntelimme musiikkia ja annoimme mennä..
Musiikki oli vaikuttavaa intiaani/shamaanimusaa, jonka rytmi oli meissä kaikissa jo olemassa.. oli niin helppo antaa värien ja muotojen kuljetella pitkin sfäärejä..
Aion hieman jatkaa tarinaani vielä, siellä kutsuu moni kohta luokseen...


Sain eilen illalla päätöksen Linda Olssonin kirjan "Laulan sinulle lempeitä lauluja".
Olisin halunnut jäädä siihen kirjan tarinaan,
tai se tarina jäi oikeastaan minuun.
En ole pitkään aikaan lukenut näin vahvaa/herkkää tarinaa.
Kirja kertoo kahdesta eri-ikäisestä naisesta, joiden kohtaamisesta syntyy vahva, syvällinen ihmissuhde. he kertovat toisilleen elämänsä salaiset surunsa ja ilonsa.

Jäin miettimään, miten tänään yleensä kaikki syttyy niin nopeasti, myös ehkä sammuukin.
Ihmiset surffailevat facebookissa ja jättävät jälkensä ja hetkensä kaiken kansan luettavaksi. Tai seikkailevat blogeissaan kasvottomana, nimettömänä ja muka kohtaavat ystäviä, ihmisiä...
Onko meillä niin kiire, ettemme ehdi pysähtyä ihmisen eteen tai viereen ja olla siinä, jutella, olla vaan..oikeasti, lihassa ja veressä...kuulla toisen hengitys, katsoa toista silmiin...

Ehkä kirjoitan tätä enemmän itselleni. Itselleni, joka kaipaan/haluan olla yksinäisyydessä.
Silti innokkaana ryntään katsomaan blogiini, onko kukaan kommentoinut sanojani, kuviani...saanko siitä oikeasti mitään? Jotain...koska teen sitä...

Lähetin tuon lempeän kirjan äidilleni ja laitoin saatesanoiksi:
"Kaiken harmaan ja tihkuisen lokakuun keskellä sinulle haluan lähettää valoa."
uskon, että äitini pitää yllätyksestä ei minkään keskellä.
Suren sitä, että hän asuu yli neljän tunnin ajomatkan takana..

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Tämä on yksi vaikuttavimmista töistä, mitä olet tehnyt - siis tämä vaikuttaa minuun voimakkaasti.
Tämä on mielenkiintoinen, haastava, syvällinen, herkkä, vahva...

Pidän tästä tosi paljon, toivottavasti sinäkin. Harkitse tarkoin, kosketko siihen enää. Pääsetkö enää samalle taajuudelle?
Tietysti työ on sinun, mutta mieti silti kaksi kertaa :-)
Kiitos Unnu!!!

Kiitos paljon mielipiteestäsi, arvostan sinun mielipidettäsi suuresti...
katson sitä...
olet oikeassa, se hetki on mennyt ja tunnetila myös... en tavoittaisi enää sitä maailmaa...

kiva kun tykkäät!!
Nana sanoi…
Tämä on hieno! Pidän muuten todella paljon tyylistäsi :)
Kirja taitaa olla tutustumisen arvoinen...
Huopalintu sanoi…
Taas niin kaunis kuva! Onko tuo rypistetty paperi jotain silkkipaperia. Olen vähän utelias tuosta tekniikasta :)

Olen ajatellut myös lukea tuon kirjan ja nyt taidan laittaa siitä varaukseen kirjastoon, kun kehuit olevan hyvä.

Tuo on totta mitä mietit ihmisten kohtaamisesta. Kyllä sitä blogiakin pitäessä väkisinkin miettii aina, että kenelle sitä pitää ja mitä ihmiset ajattelevat, vaikka paljon blogitus on omaakin "projektia", vähän kuin päiväkirjan pitämistä.

Kivoja ajatuksia sinulla :)
Kiitos Nana!!..
Suosittelen hyvin lämpimästi kirjaa...ja jos luet , kerro miten se sinua puhutteli...Halais!!

Trina:
Siinä on erilaisia papereita, ehköä eniten sitä silkkipaperia, se elää ihanasti ja muodostaa mielenkiintoisia kuvioita...
Kokeile ihmeessä...

Suosittelen tuota kirjaa...ja ois kiva kuulla mielipiteesi jos sen luet...
arleena sanoi…
Minäkin pidän maalauksestasi. Siinä on hento sininen väri, kepeä juuri tähän harmaaseen aikaan. Valoisa.

Minulle täällä blogistaniassa aukeaa vapaus naputtaa kaikkea mitä päästä käsiin virtaa. Vapaus on sitä, että en nimikoidu enkä lokeroidu, olen vain ajatuksieni viemänä.
SuviAnniina sanoi…
Minä myös pidän tästä työstä erityisesti, todella hieno!

jäin muutenkin miettimään sanojasi...elämä on niin outoa ja ihmiset vielä oudompia...
Rita A sanoi…
Syttyminen ja sammuminen.

Syttyminen ja tasaisesti palaminen.

Tulipa taas mielenkiintoista ajateltavaa tekstistäsi.

Ja kuvasta :)
Rita A sanoi…
Blogillesi tunnustuspalkinto Kops-blogissani :)
Kiitos Arleena kommentistasi...
Olet juuri oikealla lailla liikkeellä...ei odotuksia, ei vaatimuksia, vain antaa ajatuksen lentää ja kirjoittaa tuntemuksiaan...

kiitos Suvianniina:
hyvä jos kirjoitukseni tai maalaukseni sait sinut miettimään7ajattelemaan...

Kiitos Rita kommenteistasi ja kiitos tunnustuksestani..
Olen niin iloinen..menenkin heti kurkkailemaan...=)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lauralle..

"Ellei minua ole luotu rakastamaan,miksi aamun sydän puhkeaa lauluun, ja miksi etelätuuli kuiskailee nuorten lehtien keskellä? Ellei minua ole luotu rakastamaan, miksi keskiyön kiihkeässä hiljaisuudessa on tähtien pakahduttava tuska? Ja miksi tämä hullunrohkea sydän vain lähettää toivonsa merelle, jonka äärtä se ei edes tunne? Huomasin aamun hesarista, että Laura Saloheimo on kuollut. Laura kuoli rintasyöpään 40 vuotiaana 3.11.09 Tutustuin Lauraan kesäkuussa Perniön kansanopistossa. Osallistuimme Veda-taiteen kurssille. Huomasin Lauran heti hänen pinkistä villatakistaan ja pinkistä pipostaan. Hän ei halunnut käyttää peruukkia. Juttelimme paljon iltaisin kansanopiston karussa keittiössä, nakertaen riisikakkuja ja homejuustoa. Laura kertoi avoimmesti syövästään. Hän ihmetteli,: "Miksi ihmisen- ainakin hänen- täytyy sairastua vakavasti, ennenkuin hän oppii ymmärtämään mitä Rakkaus oikeasti on ja oppii rakastamaan?" Jokin Laurassa meni minuun hyvin syvälle. Meistä tuli ystäv

" Nähdä maailma hiekanjyvässä, ja taivas kedon kukassa, pidellä äärettömyyttä kämmenellään, ja ikuisuutta hetkessä"-William blake

" Kun tiedät kuka olet, mikään ei voi pysäyttää sinua "-Stedman Graham " On kaksi tapaa elää elämä. Toinen on kuin mikään ei olisi ihme. Toinen on, kuin kaikki olisi ihmettä."-A.Einstein " Emme näe asioita sellaisina kuin ne ovat, näemme ne sellaisina kuin itse olemme. "-Anais Nin

kukkaistytön kesäviesti

Hän on hieman uudistunut Hän on päässyt kehyksiin