Olin tänä iltana Ihmeiden oppikurssilla.
Puhuimme paljon rakkaudesta, anteeksiannosta, sairauden
syistä, mielestä..
Aina kun mieli reagoi, annan anteeksi, en lähde mielen maailmaan mukaan.
Anteeksi antamalla unohdan jutun.
Mieli rauhoittuu.
Haluan antaa pois vanhat mielikuvat poispyyhdittäviksi.
Niitä vanhoja mielikuvia on niin paljon.
Minun ei edes tarvitse muistaa tai tietää, mitä siellä on,
annan vain poispyyhdittäväksi kaikki.
Sairaus...en rakasta itseäni...pyydän rakkautta ulkoapäin..
"Minä olen sairas": vahvistaa sairauttani.
Älä rankaise itseäsi vaan rakasta itseäsi!
Sairaus on useinmiten mielen heijastus kehossa.
"Anteeksi antaminen on paljon enemmän kuin
erillisten loukkausten anteeksipyytämistä.
Se on periaatteessa syvälle käyvä muutos hyökkäävässä,
epäluuloisessa ja piittaamattomassa asenteessamme
muita kohtaan. Parantamalla suhteemme yhteen
muutamme suhteemme kaikkeen.
Sen sijaan, että otamme kaiken aikaa
ja olemme sydänverta maailmankaikkeudesta imevä musta aukko,
meistä tulee loistavia ja rakkautta antavia kohtia.
Kun kohtaat jonkun, muista , että se on pyhä kohtaaminen.
Niin kuin näet hänet, niin näet itsesi.
Niin kuin kohtelet häntä, niin kohtelet itseäsi.
Niin kuin ajattelet hänestä, niin ajattelet itsestäsi.
Älä koskaan unohda tätä, sillä hänessä joko löydät itsesi tai kadotat itsesi."
-Ihmeiden oppikurssin esittelykirjasta...
Jos haluat parantaa/muuttaa maailmaasi, muuta mielesi!
ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!!!
Kommentit
minulle on itselleni tärkeää ajatella, miettiä, etsiä, kirjoittaa valosta, rakkaudesta, pyhyydestä....
jos näin teen, harva kommentoi...lukeekohan??
olenkohan ihan eri planeetalta muiden kanssa...??
kiitos sinulle Arleena kommentistasi..
Hyvä jos ajattelee näitä asioita...
vähän niinkuin äitini aina sanoi: " Was der mensch esst, er ist.."
eli mitä ihminen syö, sitä hän on...
voisko sanoa mitä ihminen ajattelee, kantaa mielessään , se muokkaa häntä...
mutta vaikeaa toteuttaa. =)
Ihminen on tavallaan oman mielensä vanki.
Olisivatpa kaikki sellaisia valoisia persoonia kuin sie olet. =)
Mietin näitä samoja asioita omassa ystäväpiirissäni eli on minun normaalia arkeani. Paljon. Joskus vain täällä netissä kulkiessa ei jaksa kommentoida. Oman tilanteen mukaan mennään. Käyn täällä aina kuitenkin kylässä!
Olen aloittamassa terapiaa, että oppisin antamaan anteeksi. Epäoikeudenmukaisuudelle, muille ihmisille ja ennen kaikkea itselleni.
Että oppisin rakastamaan itseäni. Jos ei rakasta itseään, ei osaa rakastaa muitakaan.
Että oppisin pyyhkimään menneet ja elämään tätä päivää...
Loputon "vatvominen" on niin raskasta. Väsyttää, mutta ei nukuta...