Lauralle..

"Ellei minua ole luotu rakastamaan,miksi aamun sydän puhkeaa lauluun,
ja miksi etelätuuli kuiskailee nuorten lehtien keskellä?
Ellei minua ole luotu rakastamaan, miksi keskiyön kiihkeässä hiljaisuudessa on tähtien pakahduttava tuska?
Ja miksi tämä hullunrohkea sydän vain lähettää toivonsa merelle, jonka äärtä se ei edes tunne?

Huomasin aamun hesarista, että Laura Saloheimo on kuollut.

Laura kuoli rintasyöpään 40 vuotiaana 3.11.09

Tutustuin Lauraan kesäkuussa Perniön kansanopistossa. Osallistuimme Veda-taiteen kurssille.
Huomasin Lauran heti hänen pinkistä villatakistaan ja pinkistä pipostaan. Hän ei halunnut käyttää peruukkia.
Juttelimme paljon iltaisin kansanopiston karussa keittiössä, nakertaen riisikakkuja ja homejuustoa.
Laura kertoi avoimmesti syövästään. Hän ihmetteli,: "Miksi ihmisen- ainakin hänen- täytyy sairastua vakavasti, ennenkuin hän oppii ymmärtämään mitä Rakkaus oikeasti on ja oppii rakastamaan?"
Jokin Laurassa meni minuun hyvin syvälle. Meistä tuli ystävät.

Hän tuli maalaukseeni kurssimme viimeisenä päivänä. Annoin maalaukselleni nimen "Laura."(Blogini 5.7.09)

Olen ollut kosketuksissa viime aikoina kuolemaan , tosin etäisesti...
Kukaan läheiseni ei ole kuollut.

Kuoleman ymmärtää ehkä vasta sitten, kun itse kuolee...
Kun rakkain kuolee, ei halua, ei pysty ymmärtämään..
On vain tyhjyys ja tuska..iso kaipuu..ikävä..


"Aurinko ilmestyy pilvien takaa.
On päivä jolloin minun täytyy lähteä.
Taivas katsoo alas maahan kuin jumalan ihme.
Sydämeni on surullinen, sillä se ei tiedä mikä sitä kutsuu.
Onko tuulessa sen maailman kuiske, jonka olen jättämässä taakseni,
missä kyynelten musiikki häipyy hiljaisuuteen auringon paahteessa?
Vai kantaako tuuli tuoksua kaukaisen meren saarelta,
jolla hehkuu tuntemattomien kukkien kesä?"


"Hyväksy minut herra, hyväksy minut juuri nyt.
Anna niiden orpojen päivien unohtua,
jolloin elin ilman sinua.
Ota tämä pieni hetki syliisi ja pidä sitä valossasi.
Olen vaeltanut ajaen takaa ääniä,
jotka houkuttelivat minua, silti viemättä minnekkään.
Salli minun istua rauhassa ja kuunnella sanojasi syvässä hiljaisuudessa.
Älä käännä katsettasi sydämeni synkistä salaisuuksista
vaan salli niiden palaa roihuten ,
kunnes ne säteilevät yhdessä sinun valosi kanssa."

Runot ovat Rabindranath Tagore, "Toiselle rannalle"