Siirry pääsisältöön

väreilkää...ja laulakaa....



Ruskeaa, vihreää, syksyistä...
Otin tämän kuvan juuri eli 11.11. klo 12 takapihaltani..
talvesta ei puhettakaan.
Olen kateellinen kaikkien lunta täynnä tihkuvien ihanista talvimaisemakuvista!

Aamulla lukion tanssitunnilta oli poissa 10 tyttöä..toisaalta taas terveystiedon tunnilta poissa vain kaksi...Vielä ei tuo possutauti ole saapunut meille, vaikka sitä niin odotetaan...riehuu jo täydellä Salossa, Turussa ja Raisiossa...

Puhuimme oppilaitteni kanssa hyvästä/huonosta työ- ja kouluolosuhteista...ergonomiasta, melusta, sisäilmasta...

Annoin heille monisteen TEE-lehden artikkelista, jonka on kirjoittanut Aitti Airo..
Kerroin ihmisen ja koko maailmankaikkeuden, kaiken väreilemisestä...

"Äänellä on mystinen voima"
Leser-Lasario oli tuleva tiedemies, kun hän sattumalta keksi uudelleen äänen parantavan voiman. Hän oli kahdeksantaista vuotias, kun lääkärit uskoivat hänen kuolevan. Mutta sattumalta hän kuunteli naapurin lapsen jokeltelua ja ääntelyä lumoutuneena ja huomasi että lapsi hengitti samanlaisesti kuin joogi:

syvähnegitys alkoi palleasta ja ääntely kuului niin kauan kuin uloshengitystä kesti. Värähtelyn vaikutus tuohon hentoon, tuskin kehittyneeseen vartaloon oli selkeästi huomattavissa.

Leser-Lasario ryhtyi matkimaan vauvaa. Hän luotti luonnon johdonmukaisuuteen ja toisti päivästä päivään useita tunteja noita yksitoikkoisia äänteitä. Muutaman viikon kuluttua hänen tilansa alkoi parantua .

Kuinka tämä oikein toimi?
Voitiinko verenkiertoa säännöstellä menetelmällä, joka yhdisti hengityksen ja vibraation, ja sisäisen tunteen muutoksen?
Ehkäpä jokainen vokaali vaikutti johonkin määrättyyn ruumiinosaan ja mahdollisesti parantaisi sen täydellisesti.

Hän oli löytänyt keinon kontrolloida verenkiertoaan ja ja sympaattisen hermoston toimintaa lähettämällä ylimääräisen ravitsevan verivirran niille kudoksille, jotka sitä eniten tarvitsivat.
Hän teki kokeita 30 vuoden ajan ja paransi sairaukiakin...

Tätä Leser-Lasarion kehittämää ääniterapiaa voi harjoitella melkein missä tahansa. Tarvitaan vain muutaman minuutin rauhallinen hetki. Suoritetaan rauhallinen uloshengitys, minkä aikana keskitytään samanaikaisesti ääneen lausuttuun tai laulettuun vokaaliin. Tätä toistetaan muutaman minuutin ajan.

I vaikuttaa päähän, nenään ja kurkunpäähän, sillä se väreilee ylöspäin..
Se poistaa päänsärkyä ja auttaa hymyilemään..

A vaikuttaa aivoihin ja keuhkoihin, sydänalueeseen..Rauhoittaa (huom.A-MEN)

Ö vahvistaa kurkkua niskaa, kilpirauhasta.

O vaikuttaa vatsan seudulla oleviin elimiin. Säännöstelee suoliston toimintaa ja parantaa ummetusta.

U on syvä painava äänne...Se on ihmeen ja täyttymyksen äänne. Se saa kaikki kylkiluut väreilemään, kiihottaa keuhkojen toimintaa ja pallean seutua sekä lisää elivoimaa ja keskittymiskykyä. Sen vaikutus ulottuu myös suolistoon ja sukuelimiin..


Harjoittelimme oppilaitteni kanssa muutamia ääntelemisiä...heitä tietty nauratti. Kotiläksyksi annoin kaikkien äänteiden harjoittelemisen...

Olen itse ollut muutamilla erilaisilla parantavien laulujen kursseilla. Olo ja tuntemus on aina ihmeellinen laulamisen jälkeen..Selkeästi huomaa itsessään muutoksia jo hetkessä: rauhoittuminen, rentoutuminen, sisältä avautuminen, levollisuus ja ilo...

Kun ihmisen väreilytaso nousee, hän voi paljon paremmin ja saattaa tervehtyä jopa sairauksistaan..
Väreilytasoa nostavat mm. juuri maititsemani laulaminen, luonto, määrätynlainen musiikki, taide, meditaatio, rakastuminen...
Ja laskevat mm. negatiiviset tunteet, turha murehtiminen, märehtiminen, toisten tuomitseminen, arvostelu, stressi...pelko...
Leser-lasion kehittämää ääniterapiaa voi harjoitella melkein missä tahansa.


Meille on annettu ääni, laulu..käyttäkäämme niitä kauniisti , rakkaudella itseemme ja muihin ihmisiin...
laulakaamme lapsillemme ja aikuisillekin tuutulauluja...


Laulan kissoilleni tuutulauluja, ne pysähtyvät ja jäävät kuuntelemaan..
tuijottavat isoin silmin ja selvästi nauttivat..

Kommentit

Yksinäinen susi sanoi…
Olipas hauska kokeilla noita ääniä. Itse tunsin selvästi vokaalien aiheuttamat värinät.. Nyt on erikoinen, levollinen olo.
Ihanaa, kun jaat meille näitä uusia, ihmeellisiä juttuja!! Kiitos!

Toivottavasti sinnekin sataisi pian taas lunta... Täällä sitä satelee koko ajan, maassa on pakoitellen kai noin 5-10 cm lunta.

Inhottava tuo sikainfluenssa.. Eivät rokotteet taida millään ehtiä vaikuttaa ennen sen iskemistä tännekin. Muistaakseni me saadaan ne vasta ensi tai sitä seuraavalla viikolla ja siitä vielä sitten se kaksi viikkoa vaikutusaikaa.. Luultavasti ollaan jo kipeinä ennen sitä.
savisuti sanoi…
Minäkin kokeilin äänteitä ja hyvältä ne tuntuu, toki laulan muutenkin hyvin usein. Laulan usein koiralleni ja se rauhottuu aina ja jää paikoilleen. Samalla silittelen sitä ja se taas rauhottaa minuakin.
arleena sanoi…
Tuota pitää kokeilla, tuntui jo nyt noiden äänteiden kokeilulla rentouttavalta.
Hallatar sanoi…
U-kirjaimellakin on voimakas vaikutus. Kiitos Hanne-pieni tästä tietopaljoudesta. =)


*halaus päivääsi*
Pia sanoi…
Kiitos tästä äärettömän mielenkiintoisesta tietoiskusta! Oppilaasi ovat todella onnekkaita. : )

Vaikkei takapihallasi lunta näykään, niin moni ottaisi tuon maiseman omalle takapihalleen... : )
Anonyymi sanoi…
Houkutteleva polku takapihaltasi lähtee, ei ihme että niin usein käyt lenkillä. Kyllä luntakin vielä saat, älä huoli.

Hieno kirjoitus ääniterapiasta. Täytyykin kokeilla, jospa auttaisi puhkeamassa olevaan flunssaan tai onko possutautia, en tiedä. Rokotuksen olen saanut, mutta vielä ei ole kahta viikkoa täynnä, joten täyttä vastustuskykyä ei ole ehtinyt muodostua.
aimarii sanoi…
Todella kiinnostava kirjoitus. Minulle tämä oli aivan uutta ääniterapiasta, mutta innostuin kokeilemaan jo päivällä, kun olin metsälenkillä. En tarkkaan muistanut vokkalien merkityksiä, mutta ääntelin niitä kaikkia kuin kokeillakseni, miltä minusta tuntuu. Hyvältä tuntui!
Jos joku kuuli, niin ihmetteli varmaan, vaan ei haittaa.
Laulan aivan liian harvoin, paitsi automatkoilla radion päälle, eikä se ole lainkaan samaa.

Pihaltasi lähtee houkutteleva polku, vaikka onkin vielä lumeton. Lunta kaipaan jo minäkin. Tosin syksymetsäkin on viehättävää, vaikka olisi sumuistakin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lauralle..

"Ellei minua ole luotu rakastamaan,miksi aamun sydän puhkeaa lauluun, ja miksi etelätuuli kuiskailee nuorten lehtien keskellä? Ellei minua ole luotu rakastamaan, miksi keskiyön kiihkeässä hiljaisuudessa on tähtien pakahduttava tuska? Ja miksi tämä hullunrohkea sydän vain lähettää toivonsa merelle, jonka äärtä se ei edes tunne? Huomasin aamun hesarista, että Laura Saloheimo on kuollut. Laura kuoli rintasyöpään 40 vuotiaana 3.11.09 Tutustuin Lauraan kesäkuussa Perniön kansanopistossa. Osallistuimme Veda-taiteen kurssille. Huomasin Lauran heti hänen pinkistä villatakistaan ja pinkistä pipostaan. Hän ei halunnut käyttää peruukkia. Juttelimme paljon iltaisin kansanopiston karussa keittiössä, nakertaen riisikakkuja ja homejuustoa. Laura kertoi avoimmesti syövästään. Hän ihmetteli,: "Miksi ihmisen- ainakin hänen- täytyy sairastua vakavasti, ennenkuin hän oppii ymmärtämään mitä Rakkaus oikeasti on ja oppii rakastamaan?" Jokin Laurassa meni minuun hyvin syvälle. Meistä tuli ystäv

" Nähdä maailma hiekanjyvässä, ja taivas kedon kukassa, pidellä äärettömyyttä kämmenellään, ja ikuisuutta hetkessä"-William blake

" Kun tiedät kuka olet, mikään ei voi pysäyttää sinua "-Stedman Graham " On kaksi tapaa elää elämä. Toinen on kuin mikään ei olisi ihme. Toinen on, kuin kaikki olisi ihmettä."-A.Einstein " Emme näe asioita sellaisina kuin ne ovat, näemme ne sellaisina kuin itse olemme. "-Anais Nin

kukkaistytön kesäviesti

Hän on hieman uudistunut Hän on päässyt kehyksiin