virtausta elämään

Hän istuu vuosi vaihtuu tähdet putoavat syliinsä tuovat viestin että hän ei ole yksin Toivotan kaikille lukijoilleni ja blogiystävilleni onnellista, rikasta, valoisaa Uutta Vuotta! Tuokoon elämä meille juuri ne ihmiset, asiat, kokemukset, joita tarvitsemme löytääksemme todellisuutemme.

Sain oikeastaan Leena Lumilta (klikkaa Leenaa) vakavamman ajatuksen,innoituksen, tehdä tälle tulevalle Uudelle Vuodelle 2011 lupauksia. Kolme lupausta. Ensimmäinen lupaus oli jo syntynyt oikeastaan Joulun aikana , kun kaivoin viuluni kotelostaan esiin ja soittelin äitini kanssa. Päätin, että alan harjoitella säännöllisesti, vaikkapa päivittäinkin. Ehkäpä otan tuntejakin, jos viulunopettajalla on vain halua ja aikaa minulle. Soitin viulua aktiivisemmin joskus kuuskytluvulla. Toinen lupaus syntyi eilen illalla, kun olin pesemässä kasvojani. Haluan tyhjentää kaappini, kotini turhasta. Haluan kierrättää, luopua, lahjoittaa, antaa eteenpäin tavaroita, vaatteita, joita en oikeasti tarvitse, mutta jotka ovat kauniita, hyväkuntoisia. Kolmas lupaus, se syntyi juuri nyt tässä. Haluan tyhjentää mieleni turhasta, luopua ajatuksista, aikomuksista, jotka vain kuormittavat, tekevät levottomaksi. Haluan löytää enemmän kauneutta, hyvyyttä, valoa ajatusteni myötä itseeni ja sitä kautta laajentaa, levit

Tuntuu, ettei minulla ole sanoja, ei ajatuksia, ei odotuksia. Odotin niin paljon, niin kauan, nyt olen tyhjä. Tyhjyys ei ole tyhjyyttä se on luopumisen syli, antautuminen uuteen, vapauden kuiskaus.

Joulu on koskettanut kauneudellaan, Joulu on hipaissut sisimpään. Aika on pysähtynyt, hiljaisuus hiipinyt sisään. Hyvää ruokaa, herkkuja, tuoksuja. Sopivasti lahjoja, enemmän juttelua, yhdessäoloa rakkaitten läheisten kanssa. Viulun- ja pianonsoittoa, muistipelejä. Pieni flunssa on yrittänyt kaataa minua, onnistumatta. Ihana pitkä joululoma edessä. Varmasti hiihtoa, luistelua ja lumienkelten tekoa. Saan kuulemma ne kauan odottamani uudet luistimet tiistaina!

Enää yksi yö olen odottanut sinua kulkenut kohti valoa kuunnellut pimeyden ääntä miten saisin kaiken tuon herkkyyden itseeni antamalla, jakamalla, Ihanaa, rauhaisaa Joulun aatonaattoa kaikille teille!

Siinä hän on. Tämän vuoden joulukuuseni. Ei kovin kaksinen, mut kelpaa. Ihan melkein talon takaa haettu. Aika hyvin sain hänet asetettua suoraankin. Ihana tuoksu levittäytyi kaikkialla kotiini. Vain punaista ja hopeaa haluan kuuseeni. Hieman se on hatara, pitsinen. Äitini saapui tänään iltapäivällä Joulun viettoon luokseni. Veljeni ajoi hänet Jyväskylästä. Heti ruokailun jälkeen aloimme harjoitella soittamista. Olemme soittaneet joskus, varmaan viiskytvuotta sitten, yhdessä Händelin "Largoa". Etsin nuo nuotit ja harjoitteleminen on täydesti käynnissä. Ihanaa, niin rentouttavaa. Miten kaikki onkin siellä muistissa, vähän kun vain muistuttelee. Aiomme esiintyä Jouluaattona muille läheisille. Vielä kaksi yötä! Ihania hetkiä ja tunnelmia teille!

Kaikein arvokkain lahja, suloisin lahja on toisen ihmisen läheisyys,katse, hymy. "lämpimin peitto on toisen ihmisen iho." Olen huomioinut, että monet ihmiset tänä vuonna eivät halua lähettää joulukortteja. Uskon, että heistä itsestään on kuitenkin mukavaa saada joulupostia. Joku perustelee, laittaavansa rahat mielummin hyväntekeväisyyteen. Minusta on ihana laittaa ystäville ja tutuille joulutervehdys. Korttia kirjoittaessani ajattelen häntä ja jo silloin tuo tervehdys lähtee matkalleen. Uskon, että valitsemamme kuva tai omatekemämme ja kirjoittamamme sanat,jos ne ovat sydämestämme lähteneet, saavat aikaan usein, arvaamattomia, ihania laajentavia asioita vastaanottajassa ja myös itsessä. Elämä, ihmissuhteet eivät ole peliä, eivät kaupankäyntiä. jos toinen ei laita korttia, minä itse silti voin jatkaa joulutervehdyksieni lähettämistä, jos se on aidosti sisimmästäni, ei vain tapa, tottumus. Tänään lupasin mennä saunaan ja tehdä alastomana lumienkeleitä tähtitaivaan alla. Ihania

Ihana kun löytää joskus , kait tarkoituksella, jotain niin kaunista, niin vaikuttavaa, kuten nämä Rumin yksinkertaiset mutta niin viisaat sanat. Minusta tuntuu, että minun olisi hyvä kuunnella tai lukea nuo sanat, joka päivä, joka aamu, ennenkuin ryntään uuteen päivään, jotta muistaisin. Tuo musiikki taustalla vangitsee myös minua, pysähdyttää ja liikuttaa. Se on Eleni Karaindroun, "Depart and Eternity Theme". Tilasin itselleni tuon cd:n. Se on Soundrack "The Weeping meadow"- elokuvasta. Huomenna kaksi tuntia tonttuilua seiskojen kanssa, keskiviikkona Joulujuhlakirkko, ennen Joululomaa. Isoja lumienkeleitä, lämpimiä ajatuksia teille rakkaat blogiystävät!

" Olipa kerran taivaalla hyvin korkealla, pilvienkin yläpuolella kaunis pilvilinna. Siellä asui kauniita enkeleitä. Heidän tehtävänään oli heittää taivaalta pieniä lumihiutaleita maahan, jotta syntyisi lumisade. Et voi edes kuvitella, kuinka kaunista se oli. Mutta yksi hiutale ei uskaltanut leijailla maahan. Enkeli tuli sanomaan hänelle lempeällä äänellä: "Lähetän sinut hiukan alemmalta pilveltä." Väristen hiutale suostui enkelin pyyntöön. Niin sitä sitten mentiin kovaa vauhtia. Mutta pieni hiutale tarttui kuuseen. Lopulta tuuli tempaisi sen irti. Se leijaili hitaasti surullisena. Hiutale osui nallen kuonoon ja siihen se suli." Tyttäreni kirjoitti tuon surullisen Joulutarinan yhdeksän vuotiaana. Hän ei halunnut lukea sitä ääneen koulunsa joulujuhlassa vaan hänen luokkatoverinsa luki sen. Jotenkin näen tuossa tarinassa tyttäreni elämän kulkua. Hän on ollut hyvin herkkä, tarkkaillut kaikkea kauempana ja halunnut hypätä alemmalta pilveltä. Onneksi hän kuitenkaan ei ole

"Joku on varastanut sydämeni ja sirotellut sen yli koko taivaan. En tiedä, olenko löytänyt hänet vai etsinkö edelleen, kaikista paikoista, ja onko tämä kipu onnea vai polttavaa tuskaa."-Tagore Tämän runon halusin jakaa teille. Tämä koskettava, voimakas runo puhuttelee minua juuri tänään. Tarvitsitsen apua, että löytäisin aidon rakkauden. Tarvitsen sydämeni ravisuttajaa, rieputtajaa, jotta ymmärtäisin jakaa rakkautta koko kaikkeudelle, kaikille maailmassa. Niin helposti käpristyn omaan pikkumaailmaani, näkemättä, kuulematta, koskettumatta. Olenko turta, rakennanko tietämättäni muuria itseni ympärille, luulevani olevani turvassa.. Tänään, syntymäpäivänäni menen tyttäreni kanssa punttisalille. Illalla ystävättäreni tulee luokseni glögille. Kouluun, opettajanhuoneeseen pystytin pikku taidenäyttelyn enkelikorteillani. Yksi kuudestatoista enkelikortista on hiirellä piiretty, muut "luomuja". Kilpailuna opettajat arvioivat, mikä kortti ei kuulu joukkoon ja miksi. "Oike

aamun pimeys minussa annan sen viipyä pehmeänä, kietoutuneena Eilen sain uudet pikaluistimet, mutta ne olivat liian pienet. Lähetän takaisin ja odotan yhä innokkaammin isompia. Ne tulivat jo uniini. Ajattelin, että huomenna, syntymäpäivänäni, olisin päässyt luistelemaan niillä ensimmäisen kerran. Nämä Joulunaluspäivät ovat erilaisempia kuin muut päivät. Jotenkin syvempiä. Johtuukohan se siitä, että ajattelee niin paljon muita ihmisiä. Miettii, kenelle laittaa joulukortteja, kenelle ostaa lahjoja, ketä muistaa... Koulussakin aistii Joulun läheisyyden: toisaalta opettajilla on kädet ja sydän täynnä tekemisiä, arvioinnit, kokeet, juhlat.. Olen unohtanut telkkarin. Nykyään ravaan kirjastossa ja ahmin sanoja, lauseita, tarinoita. Juuri nyt luen "Kivenkantajia"/Anna Michaels: ihanan aforististä tekstiä.. Tervetuloa huomenna synttäreilleni !!! klo 18.30 Sopulitielle

Ihana päivä tänään. Aamulla hiihtoa seiskalaisten kanssa. Iltapäivällä hiihtoa lukiolaisten kanssa ja siinä välissä sanoisinko, koko maailma. Luin "alkulukujen yksinäisyyden" loppuun. Jäi vähän haikea olo kirjasta. Illalla soittelin läheisilleni. Maalasin uuden enkelin. Mietin, että minulla olisi materiaalia yllin kyllin sitä haaveideni kirjaa varten. Kunhan vain saisin sen laitettua kasaan ja lähetettyä jollekkin kustannusihmiselle näytille, jos hän olisi kiinnostunut. Haluaisin omistaa sen kaikille mielensairaudesta kärsiville. Minulla on niin paljon aikaa itselleni. Melkeinpä tuntuu tuhlaukselta. "Lauluni ovat kuin kevään kukat-ne tulevat sinulta. Silti tuon ne sinulle kuin ne olisivat omiani. Sinä hymyilet ja otat ne vastaan ja olet iloinen kun olen ylpeä niistä. Jos laulukukkani ovat hauraita ja kuihtuvat ja putoavat maahan, en sure ollenkaan. Sillä kaikki mikä katoaa, on silti sinun kämmenelläsi, ja häipyvät hetket, kauneutta kukkivat, säilyvät iäti tuoreina sinun

Tänään Valon päivänä, kun pimeys valtaa päivän ja yön loistaa yhä kirkkaimmin kaunein tähti sinun sielusi yön tummansinisessä pehmeydessä. Haluan tänä Valon päivänä pysähtyä ja kuunnella tuota Valoa, sen kutsua. Pyhät ajatukset haluavat täyttää mieleni ja haluan jakaa ne sinulle, jos haluat ottaa vastaan.. "Kiitä ikuisesti ja käytä kaikkea kokonaisuuden hyväksi aina ja kaikkialla. Et elä ihmisten laista vaan Jumalaisista laista, siksi aina voi tapahtua ihmeitä ja näe niiden toteutuvan."-IOK "Minä olen sisälläsi. En ole enemmän jonkun toisen sisällä kuin toisen; on kysymys yksinkertaisesti pelkästä tiedostamisesta. Osa sieluista tiedostaa sismpänsä Jumaluuden vahvemmin kuin toiset, jolloin he kykenevät käyttämään tätä lähdettä ja elämään tästä lähteestä."-IOK

hengitys hymyilee käsi kiertää hiljaisuudessa juuret minussa kosketus muistaa eilisen lämmin virtaus vapaana unohdetun osan herääminen pilven koskettaessa kasvojani Vieläkin leijun, enkä halua pudota tähän arkeen, vasta kun huomenna. Luova tanssi, prosessi koko keholle, koko elämän kosketusta pienessä tilassa ja niin suurta ja sielua värisyttävää. Meitä oli vain kuusi ja opettaja. Juuri sopiva joukko sukeltamaan pinnan alle syvyyteen ja pysähtymisen tuolle puolen. Olimme yhteydessä sisimpäämme, toisiimme ja löysimme liikkeen keskeltä hiljaisuuden. Niin paljon hikeä, lämpöä ja iloa minussa muille jaettaviksi! Tämän halusin kuulla tänään.. häxorna

Jatkoin tuota surullista enkeliäni eilen. Maalasin vahvemmin siivet ja rintakehänosaa.. Tykkään tästä ... Halusin tänään jatkaa myös kasvoja ja hiuksia. Paperi, jolle aloin tätä enkeliäni piirtää, on ohutta luonnospaperia, jossa tuo tausta oli melkein jo valmiina edellisistä suttauksistani. Nyt kun paperi kostui monta eri kertaa, se ei jaksanut imeä kosteutta, meni hieman ryppyyn, sieltä, täältä. En ihan tykkää tästä viimeisestä versiostani. Ehkä voin vielä yrittää jatkaa, saada hieman herkkyyttä lisää.. Mut ei haittaa, prosessi on tärkeintä, ei välttämättä lopputulos. Huomenna lähden Turkuun 2-päiväiseen koulutukseen. Aiheena "Hyvinvointi koulussa". Toteutuksella tanssi ja ilmaisu. Oi miten ihanaa päästä siihen maailmaan pariksi päiväksi. Sitä paitsi yövyn rakkaan ystävättäreni luona. Puhumme aina valmiiksi maailman kaikki asiat, syömme hyvin, nautimme saunasta.

Olen kertonut aiemmin, että olen harrastanut kilpailumielessä pikaluistelua yli 10 vuotta, joskus 60-luvusta alkaen.. Nyt vanhempi tyttäreni on innostunut tulisesti lajista. Hän osti uudet luistimet itselleen ja harjoittelee ahkerasti luistelutekniikkaa, joka ei ole ihan helppoa. Eniten alussa joutuu etsimään ja vahvistamaan tasapainoa, luistimien terät kun ovat melkein kuin leipäveitsi, yhtä ohuet. Eilen pääsimme pikkukaupunkimme jäähalliin treenaamaan tunniksi. Ylellistä, upeaa! Luistelin vanhoilla nahkaläpysköiilläni ja totesin, että ehkä voisin hankkia itselleni uudet, nykyaikaiset klipsiluistimet, siksi paljon arvostan itseäni ja tykkään tästä lajista. Aluksi tuntui ihan oudolta vanhat luistimet jalassa liidellä pitkin tasaista jäätä, mutta aivoihin oli piirtynyt tuo vahva jälki, ikiaikainen muisto rakkaimmasta harrastuksestani ja pian jo luistelin, niinkuin silloin joskus kauan sitten, jotain 40 v sitten. Tänään tilasin Seinäjoelta uudet luistimet itselleni. Saan ne kait ens viik

"Ihmissielun kasvu on monisyidessään hätkähdyttävän kaunista. Tämän ymmärtämiseksi kannattaa kuvitella mieli ikkunalliseksi torniksi. Surullista kyllä, monet ihmiset jäävät yhden ikkunan ääreen katsellen päivän toisensa perään täsmälleen samaa maisemaa. Todellista kasvua tapahtuu, kun jättää tutun ikkunan, kääntyy ympäri ja astelee sielunsa tornissa nähden kaikki ikkunat, joista jokaisesta tarjoutuu erilainen näkymä. Niistä kaikista näkyy uudenlaisia mahdollisuuksia, ykseyttä ja luovuutta. Itsekylläisyys, tavat ja sokeus estävät ihmistä usein tuntemasta omaa elämäänsä. Niin paljon riippuu näköalasta-siitä, minkä ikkunan valitsee."-Anam cara, kelttiläistä viisautta Minusta tuntuu, että tänään olen kurkkinut ainakin neljästä eri sieluni-ikkunasta ulos maailmaan. Olen avannut muutaman ja huutanut ilosta. Olen kiertänyt torniani, käynyt eri kerroksissa ja nauttinut siitä missä olen ollut, mihin olen mennyt. Katsoin viikko, pari sitten Yleteemalta hyvin mielenkiintoisen ohjel

Lähdin tänään kävellen keskustaan. Joku ihmeellinen ajatus pysähdytti minut: ota se kehystetty "Sankta Maria" mukaasi. Tapasin kaupassa erään tuttuni ja jäimme juttelemaan. Puhuimme elämästä, sairauksista, valosta, varjoista, ainakin tunnin. Pakastetut herneet jo ehtivät sulaa. Tiesin, miksi pieni ajatus aamulla käski minua pakkaamaan reppuun taulun. Hän sanoi, että olin valaissut tänään ainakin yhden ihmisen. Kosketuin, niin kuin hänkin. Pieniä ihmeitä tapahtuu.

"pohjattoman sinen syvyydessä soi kultainen kutsu, ja kyynelten hämärän halki yritän katsoa kasvojasi mutta en ole varma, näenkö sinut" "kasvosi ovat verhoutuneet pimeään, sitä kovemmin yritän nähdä sinut" "sydänmeni täyttää tuska: suo sen saada tuntemaan, että sinä olet yhä minun" ...rakas tyttäreni Runot Tagoren.

nämä ihanat pimeät aamut sulkevat lempästi syliinsä odottavat valoa Jäin tuohon edellisen postauksen kuvaan, pyhään ihmiseen, Sankta Mariaan niin vahvasti, että haluaisin laittaa hänet joka päivä uudelleen. Hänessä on jotain, joka minun tulee kokea, katsoa, ymmärtää. Laitoin teokseni kultaisiin kehyksiin olohuoneeni seinälle. Tekemiäni kortteja hänestä, kannan mukanani ja katselen aina välillä. Minulla on jokin vahva side häneen. Saan valoa! Kaikki piirroksen eivät vaikuta noin syvästi. nosta minut valoon lennätä tähtien taakse salli aamulla herätä sydän täynnä rakkauttasi Ihanaa alkavaa viikonloppua teille kaikille lämpimin halauksin!

Heräsin isäni kaipaukseen. Ajattelin , että vasta kun olemme menettäneet jonkun rakkaan ihmisen tai jotain merkittävää, ymmärrämme sen "arvon". Tuo menettäminen on laajentanut meitä. Nyt,jos isäni eläisi vielä, antaisin hänelle sitä, sanoisin tätä, asioita, joita en jakanut hänen eläessään, omasta mielestäni riittävästi. Äitini sanoo aina: "ei kukkia vainajan haudalle vaan elävän syliin" Haluan nähdä tänään enemmän, kuulla herkemmin, olla läsnä syvemmin ja ostaa kukkia elävälle!

syvänsininen taivas pieni kirkas tähti katsoo minua jään siihen haluan pitää tuon tunteen tuon yhteyden koko tämän päivän mikään ei voi särkeä sitä Ihanaa joulukuun alkua. Löytäkäämme se oleellinen. Se on jo meissä. Antakaamme sen sen loistaa ja antakaamme sen kuiskaukselle ääni