virtausta elämään

"Mitä tänä hetkenä puuttuu?" "Kaikkina aikoina kaikkien henkisten perinteiden mestarit ovat korostaneet, että läsnä oleva hetki on avain henkiseen ulottuvuuteen. Siitä huolimatta se näyttää jääneen salaisuudeksi. Kirkoissa ja temppeleissä sitä ei ole varmastikkaan opetettu. Luetaan kyllä sellaisia evankeliumin kohtia kuin :"Älä ajattele huomista , huominen pitää huolen itsestään." Tai saatat kuulla puhuttavan kukista, jotka eivät kanna huolta huomisesta ja elävät kuitenkin huolettomina Jumalan yltäkylläisyyden keskellä. Mutta näiden opetusten syvyys ja vallakumouksellisuus on jäänyt tajuamatta. Kukaan ei näy oivaltavan, että ne tulee toteuttaa omassa elämässä, jotta syvällinen sisäinen muutos voisi tapahtua. Zenin ytimenä on läsnä olevan hetken veitsenterällä kulkeminen. On siis oltava niin kertakaikkisen täydellisesti läsnä, ettei yksikään ongelma, ei mikään kärsimys, ei mikään, mikä ei ole sisin olemuksesi, voi pesiytyä sinuun. Kun aika on poissa, kaikki onge

Ihana päivä tänään... Olen ollut koko päivän uskomattoman energinen, motivoitunut, innostunut... Aamulla pidin lukiolaisille kaksoistunnin "luovaa liikuntaa". Tuon liikuntatunnin suurin tarkoitus oli vapauttaa oppilaita etsimään , heittäytymään, iloitsemaan liikkeen ja musiikin avulla. Ja olemaan se musiikki, se liike! Johdattelin kehonlämmittelystä myös sielun lämmittelyyn.. "Ensisijainen todellisuus on sisällä, toissijainen ulkona." Loppuhuipennuksena butotanssia...eli kerroin tarinan naisesta joka poimi lootuksen kukan, joka oli noiduttu tyttö. Tapettuaan, vaikkakin vahingossa tytön, nainen sai rangaistukseksi tranformaation puuksi. Hän muuttui puuksi. Olimme jo tehneet ns esiharjoituksia tätä varten...Annoin joitakin ohjeita, suuntaviivoja, pyrkien kuitenkin säilyttämään heille puhtaan mahdollisuuden toteuttaa oman tarinansa. Käytin Armad Amarin todella upeaa, koskettavaa ja vahvaa musiikkia... Minulle itselläni jo pelkästään musiikista avautuivat kaikki portit

Huomasin tänään, että olen aloittanut tämän blogini "virtausta elämään" 22.1.08. Kaksi vuotta olen epäsäännöllisen säännöllisesti kirjoitellut postauksiani. Ensimmäisessä postauksessani kirjoittelin ja ihmettelin tietoisuutta...Oikeastaan ihan samaa kuin viime päivinäkin. "Miten löytää tietoisuus itsestään? Ulkoapäin sitä et löydä. Sisälle sinun on sukellettava. Piirrä maalaa, tanssi, kirjoita, pysähdy, hiljenny ja löydät aavistuksen... Kuulet hengityksesi, sydämen sykkeesi ja elämäsi rytmin."-Oma postaukseni 22.1.08 Vaikka olen ikäänkuin samassa kuin kaksi vuotta sitten, pystyn aistimaan, huomaamaan, että olen silti syvemmällä... Ymmärrän enemmän omasta tietoisuudestani ja läsnäolostani. Olen kokenut tuon sukelluksen sisimpääni, ajatuksen ja sanojen tuolle puolen, jossa rakkaus asuu... Olen löytänyt yhteyden ja olen suunnattoman kiitollinen.. Minusta tuntuu, että olen kirjoittanut sen kaiken, jonka olen halunnutkin. Kirjoitukseni ovat useimmiten olleet tumman sävyi

Rakkaudella ei ole muotoa. Rakastaa, nähdä toinen muodottomassa, ajatuksen ja sanojen tuolla puolen, läsnäolevassa olemisessa. "Kun olet läsnä tässä hetkessä, katkaiset tarinasi menneisyydestä tulevaan.. Käytä aistejasi täydesti. Ole siinä missä olet. Katso ympärillesi. Vain katso, älä tulkitse. Näe valo, väri , muodot, pinnat. Koe jokaisen esineen äänetön olemus. Kuuntele hiljaisuutta äänten tuolla puolen." Näitten Tollen sanojen kanssa olen ollut viime päivinä... Ne tuntuvat niin ihossa, kehossa, sydämeen asti koskettavat... Haluan kuulla niitä joka solullani, antaa niiden lennättää minut ajatusten tuolle puolen, puhtaaseen olemiseen..

Eilinen luentoni "veda-taide kokonaisvaltaisena ilmaisukeinona" sujui tosi hyvin, ainakin omasta mielestani. Uskon , että myös niiden muutamien kuulijoidenkin mielestä. Kyllä sen ilmapiirin aistii ihmisistä ilman sanojakin. Sain sanoja ja sain halauksia. Eräs nainen sanoi minulle, että hän sai vastaukset juuri niihin kysymyksiin, joita hän oli etsinyt. Huomaan, että nautin suuresti saadessani pitää luentoa, kertoa ihmisille sellaisia asioita, jotka ovat hieman syvemmällä, hieman korkeammalla ja kauempanakin kuin tavallinen arki, vaikkakin oikeasti ne ovat osa arkea... Eniten eilisestä illasta sain varmasti minä itse. Opettaessaan yleensä opettaja oppii eniten...eli jos haluat oppia jotain, ryhdy opettamaan sitä! Valtava onnen tunne hiipi minuun eilisen illan aikana. Huomasin olleeni "ohjauksessa". Olin hyvin kiitollinen. Halusin kertoa yleisölleni, että kun olemme yhteydessä sisimpäämme, korkeimman tietoisuuden tilassa, ajatuksen tuolla puolen, meillä on yhteys eh

"KUN MIELI KADOTTAA TIHEYTENSÄ, SINUSTA TULEE LÄPIKUULTAVA KUIN KUKKA. HENKI-VAILLA MUOTOA-LOISTAA KAUTTASI TÄHÄN MAAILMAAN." Tänään minulla oli koulussa lyhyt päivä. Ainoastaan kaksi tuntia hiihtoa aamulla. Kaksikymmentä hiihti, kaksi lenkkeili ja kaksi rullaluisteli. Olimme hiihtoputkessa, josta oppilaat saivat lainaksi ilmaiseksi varusteet, kahdella tytöllä oli omat sukset. Yksi tyttö halusi mennä hiihtämään luontoon, vaikka pakkasta oli melkein -15. Olenkin aamuisen hiihdon jälkeen valmistanut tämän iltaista luentoani tai esitystäni vai miksi sitä sanoisin? Minut on kutsuttu puhumaan/kertomaan paikallisen kansalaisopiston "Kulttuurikahvilaan" tänään illalla "veda-taiteesta"=Vedic-art. Veda-taiteen 17 prinssiippiä ovat kuin suunnistuskartta kotiin, sen aidon itsemme luo, joka oikeasti olemme, tiedostamme sitä tai emme. Veda on yksi menetelmä lukuisista, joiden kautta on mahdollisuus löytää tuo portti läsnäolevaan hetkeen, ajatuksen tuolle puolelle, valo

Annan tällä teokselleni nimen "Dryope". Uskon, että se on minulle valmis nyt... Lisäsin tuon kauniin Lootuskukan naisen käteen.. Puutuu tietty paspis, vai laitanko lainkaan...kehykset ja millaiset?? Ovidiuksen teos "muodonmuutos", jossa Dryope kokee muodonmuutoksen, vielä oma lapsi rinnoillaan. Hän on tietämättään poiminut kauniin Lootuskukan, kukan , joka oli noiduttu, nuori tyttö. Rangaistuksenaan Dryope muuttuu puuksi... "Tee minusta jotain, joka ei ole elossa mutta ei ole kuollut."-The metamorhoses, Ovidius. Kävin kesällä katsomassa Moeme Wakamatsun butotanssiesitystä, tästä tarinasta tai lähinnä siitä muodonmuutoksesta, jonka Dryope koki.(Postaukseni 12.9.09) Tästä teoksestani minulle tuli vahvasti mieleen lapsuuteni hetket, jolloin äitini luki meille, sisaruksilleni, Grimmin veljesten satuja. Ne olivat todella jännittäviä, pelottaviakin, mutta äidin läheisyydessä, pystyi kohtaamaan niitä vuorenpeikkoja, noita-akkoja turvallisesti. Jossain sadulla jok

Suo minulle voimaa selviytyä, anna rakkautta, että avautuisin, lennätä minut pilvien taakse, tähtien luo, erämaahan, jossa kasvaa pieni kukka... ihmisten luo, joille voin antaa valoa ja lohtua... Innoituksen tämän päiväiseen kuvaani sain kesäisestä tanssiesityksestä, jossa nainen muuttui puuksi, koska oli vahingossa surmannut naisen, joka oli noiduttu lootuksen kukaksi.. Eilen olin kylässä, jossa me kuusi naista kohtasimme, suunnittelemaan yhteistä taidenäyttelyä, joka olisi vuoden päästä. En saa paljastaa siitä mitään, vaiks kuin mieli tekisi. mieli on sellainen... Ehkä voin tehdä näistä viime aikaisista kuvista tarinan, tarinoita... "Voi turha rauha ja liian varhainen suru kävelin kujillanne kunnes kuulin enkelin sanat kuin omamme: "Elämä on kivi Sitä voi hioa ja kiillottaa,, sen voi halkaista ja siinä voi asua." Kuutti Lavonen

En malttanut olla laittamatta tätä muokkaamaani kuvaa tytöstä, joka löytää kukasta sielunsa. Perhoset ovat kuolleet ja jäätyneet.. Tuo alempi kuva on jo historiaa... ja alemman tekstinkin olen kirjoittanut aamulla.. Tänään kouluni alkoi vasta kahdeltatoista, joten aamulla kerkisin tehdä yhden uuden kollaasin ja muokata "vanhoja".. Tämä ei ole ihan vielä valmis. Jotain liikaa, jotain levotonta asuu tässä kuvassa.. maalailen päälle ja katson, mitä sitten. Tilasin joskus joulukuun alussa Turun 8-raidasta Cd:n "Home" elokuvasta/dokumentista. Sain sen tänään, olen aivan innoissani. En ole vielä ehtinyt kuunnella sitä. Mutta tiedän siitä jotain... Musiikin on säveltänyt Armand Amar, joka on tehnyt hyvin paljon musiikkia elokuviin, dokumentteihin. Hänen musiikkinsa on hyvin voimakasta, syvälle asti sukeltavaa, sielullista. Jos muistat vähän aikaa sitten tullen ohjelman "Maa ilmasta", olet todennäköisesti kuullut hänen musiikkiaan. Taas harmittelen , kun en osaa l

Niin innoissani odotin hetkeä, jolloin pääsen ahertelemaan tekeleitäni. Pari tuntia koulussa. Pieni ulkoilu ihanassa talvisäässä ja ruokailun jälkeen pääsisin tuohon satumaailmaan... En mennyt piirustuskerhoon, koska en viitsinyt raahata kaikkea materiaalia, jota mahdollisesti olisin tullut tarvitsemaan... Eiliset kaksi kuvaani saavat jäädä siihen tilaan missä ne nyt ovat. Olin niihin ihan hirmu tyytyväinen. Tämä keltainen tausta sydämineen sai väistyä ja päälle kasvoivat puut ja pieni enkeli saapui ihmettelemään .....En vielä tiedä, onko tämä kuva valmis vai jatkanko huomenna... Jos haluat nähdä pari lisää, käy kurkkailemassa ...omat kuvat....

Ihanan valkoinen päivä tänään. Niin valkoista niin puhdasta. Pilvet ulottuvat lumeen asti. Ihan kuin Jumalan henki oisi laskeutunut lähellemme. Ryhdyin innoissani Johannan (Johannan maailma)ohjeiden mukaisesti tekemään omia mixed media sörsseleitä. Kävin ostamassa gessoa ja pistin parit kenkälaatikot hajalle. Tein yhtaikaa kuusi pohjaa,joihin liimailin eri papereita, joita sit maailailin, väritin. Liimailiin muutamaan pohjaan vanhoja tekemiäni kasvokuvia.... Kaikki tekeleet ovat vielä kesken...Laitan toiseen blogiini muut keskeneräiset sörsselit, jos joku on kiinnostunut...(Omia kuvia...) Ei tämä ihan helppoa olekkaan mutta hauskaa ja ihanaa. Tulos ei ole tärkein vain matkalla olo, eli leikkaa, revi, liimaa, maalaa...ja nauti!!

Minulla on kaksi kissaa. Lötjönen ja Vempula. Lötjönen melkein 9v on tuottanut harmaita hiuksia minulle, ainaisilla tappeluillaan öisillä retkillään ja sairauksillaan. Vempulalla ei ole ollut mitään murheita, hän on 7v, Lötjösen poikaja on metsästänyt yhden hiiren. Lötjöseltä on leikattu nyt syksyllä kasvain. Ja juuri nyt hän kärsii silmätulehduksesta, jota varten kävimme eläilääkärissä (69 e ). Onneksi rohtojen avulla silmät alkavat parantua pikkuhiljaa. Mutta nuo molemmat ihanaiset oliot tuovat minulle niin suurta lämpöä, läsnäoloa ja välittämistä, etenkin Lötjönen ja opettavat minua... Olen edellisissä postauksissani kirjoitellut E.Tollen ajatuksia. Hän on sitä mieltä, että ihmisten on mahdollista päästä aitoon läsnäoloon eläinten seurassa, rapsutellessaan koiran korvan taustaa tai silitessään kissaa, joka kehrää mielihyvästä ja on täysin läsnä siinä nautinnossaan. Eläimet opettavat meitä, luonto opettaa meitä, lapset opettavat meitä, jos olemme kadottaneet sen yhteyden läsnäoloon,

"Sinä olet taivas. Pilvet ovat se, mitä tapahtuu, mikä tulee ja mikä menee."-E.Tolle Katsoimme eilen Ystävieni kanssa Dvd:n Eckhart Tollen Findhornin retriitistä. Ekchart puhui pääasiassa kahden tunnin ajan läsnäolosta, tietoisuudesta, hiljaisuudesta, joka on aina sisällämme, ympärillämme, aistimme sitä tai emme. Elämme ikäänkuin kahdessa tasossa: muodon maailmassa ja hiljaisuudessa. Muodon maailma eli tämä tavallinen elämämme, jossa emme hirveesti hiljenny tai ole yhteydessä aitoon itseemme, jossa egomme johdattelee meitä ja ajatukset luovat elämämme.. Hiljaisuuden maailma (Stillness), jossa olemme täysin läsnä tässä hetkessä, olemme hiljaisuudessa ja siksi hiljaisuus on meissä ja olemme läsnä täydellisesti, niinkuin eläimet, jotka eivät elä eilisessä , eivätkä huomisessa. Muodon maailmassa hetkittäin saamme aistia tuon aidon läsnäolon, kunnes ajatuksemme taas muovaavat todellisuuden, joka ei ole aito todellisuus... Olen opiskellut Ihmeiden oppikurssia yli kaksi vuotta ryhmä

"Jokaisella täällä on aivan ainutlaatuinen kohtalonsa. Jokaisella täällä on jotain sellaista tehtävää, johon kukaan muu ei pystyisi. Ihminen löytää omasta sisimmästään sen näkymättömän välttämättömyyden, jonka vuoksi hän on täällä. Kun hän alkaa oivaltaa tämän, hänen lahjansa ja lahjakkuutensa heräävät henkiin. Hänen sydämenlyöntinsä tihenee ja kiihkeä elämänhalu käynnistää jälleen hänen luovuutensa. Jos ihminen osaa havahduttaa tämän kohtalon tiedon itsestään, hän löytää elämänsä rytmin. Jollei tunnista mahdollisuuksiaan ja lahjojaan, jos kieltäytyy kutsumuksesta tyytyen keskinkertaisuuteen, niin tuo rytmi katoaa, elämästä tulee uuvuttavan harkittua ja sanomattoman kaavamaista."-kelttiläistä viisautta Kun olen lukenut blogiystävien postauksia,uskallan "väittää" heistä osa on löytänyt oman rytminsä ja oivaltanut oman tehtävänsä ja polkunsa... ja he välittävät sanojensa tai kuviensa välityksellä, ainakin minulle sellaista lohdullista, sanoisin jopa pyhää, kosketust

"Mestari Eckart sanoi, ettei maaimassa ole mitään, joka muistuttaisi Jumalaa yhtä paljon kuin hiljaisuus. Hiljaisuus on sielun ihana ystävä, se paljastaa yksinolon rikkauden. Tämän sisäisen hiljaisuuden saavuttaminen on hyvin vaikeaa. Sille on tehtävä tilaa, niin että se voi alkaa toteuttaa itseään. Ihminen ei tarvitse kaikkia mahdollisia terapiamuotoja, henkisiä ohjelmia, jos hän luottaa riittävästi omaan yksinoloonsa, kaikki tarvittava paljastetaan hänelle."-Kelttiläistä viisautta Kuinka kaipaankaan tuota joululoman rytmiä: hiljaisuutta, rauhaisuutta ja tyhjyyttä, joka ei ollut tyhjyyttä. Elämä soljui hitaasti, päivät seurasivat toisiaan. Ei ollut pakko ryhtyä mihinkään, jos ei halunnut. Sai olla vapaa!! Sai elää omaa luonnollista rytmiänsä... Jo muutama päivä sitten se alkoi. Tuo pieni ahdistus alkavasta koulusta. Mietin, kuinka jotkut oppilaat saattavat olla vielä enemmän ahdistuksissaan, kun huomenna on pakko palata kouluun, ihanan levollisen tai riehakkaan loman jälkeen

Innostuin tekemään kollaasia, kun katselin Johannan lauantaita postausta, jossa oli toinen toistaan ihanampia luomuksia, niin iloisia, niin värikylläisiä!! Käytin vanhaa kuvaa, jonka olin tehnyt "Luovan lauantain" sivulle "ROMU"-aiheeseen. Tuo kuvani kertoi siitä tunnelmasta, jolloin ihminen kokee olevansa fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti ihan romuna. En ajatellut tarkkaa lopputulosta kuvalleni, paitsi että joku tyttö/nainen siitä tulee, ehkä. Aloin liimata ruskealle taustalle paperia ja tein tytölle vartaloa. Kruunun halusin ehdottamasti heti ensimmäisenä. Hänestä tuli lumikuningatar tai lumirinsessa... Hän on hieman ihmeissään, kääntynyt ulospäin ja samalla sisäänpäin. Ihmettelee kruunua, sitä valtaa, jota tuo voisi edustaa.. Ei, sitä se ei saa tarkoittaa vaan ihanaa satumaailmaa...

"Hengestä ja aineesta: Sielu ei voi turmeltua ruumiin turmelluksen myötä, mutta se asuu ruumiissa kuin ilma uruissa. Ilmavirta saa urut soimaan, mutta jos yksi pilleistä särkyy, soittimen ääni murtuu eikä se enää soi kauniisti."-Leonardo da Vinci. HS/3.1.10 "Opin samalla, että empatiakyky on keholähtöinen. Kun kroppa lakkasi toimimasta, myös tunteet jäätyivät."-Metsätähti Pahkinen,koreografi. HS/2.1.10 Kehoa ja mieltä ei voi erottaa. Vasta viimeaikoina länsimainen kulttuuri yleisesti on löytänyt/myöntänyt tuon yhteyden. Minkä teet kehollesi, vaikuttaa mieleesi ja päinvastoin. Huomaan omassa elämässäni tuon yhteyden hyvin voimakkaana. Uskon, että ne ihmiset, jotka työskentelevät kehonsa kanssa päivittäin: tanssivat, urheilevat, joogailevat, huomaavat itsessään muutoksen, jos eivät pääse kehonsa kanssa jostain syystä liikkeelle, samoin kuin ovat tottuneet. Mieli kapeutuu, suppenee, kireytyy.... Onko kaikki kiinni vain tottumuksesta, oppimisesta? Ihminen sopeutuu yllät

Pidän uskoni avarana, ihmeen siemen on syvällä minussa, se alkaa kasvaa. Uni, kuin näkymätön harso, avaa sydämensä valolle ja hiljaisuus löytää oman äänensä. Se päivä lähenee, jolloin astun uuteen, sydän avoinna, siivet ilmaa täynnä ja lennän luokseni.. Tämä uskomattoman vaikuttava, ihmeellinen aamu, herätti minut erilaisella kauneudellaan, pysähtyneisyydellään. Kuin se kuuntelisi, odottaisi vain sitä, että näkisin sen todellisuuden, sen läsnäolon ja yhteyden, jossa olen itse läsnä ja jonka osa olen. Olen nuo puut, tuo pysähtyneisyys, tuo rauha ja kauneus, joka kutsuu minua. Hengitykseni tihentyy ja sydämeni kuuntelee.. Kaikki on tässä ja minulla on mahdollisuus olla tässä, sydän avoinna, viattomana, puhtaan valkoisena kuin lumi, sielun väreillessä lauluaan.