virtausta elämään

Ihana herätä tähän päivään.. Aamuspinning oppilaitteni kanssa varmasti räjäyttää kehoni auki.. Ulkona on pimeetä ja sataa lohduttomasti... Ilma tuoksuu vahvasti maalle, vanhalle ruoholle.. Olen lähettänyt sähköisesti viisi maalaustani Turun Tyks:in sairaalan kilpailuun "Taidetta sairaalaan". Kyseessä on toinen haku. Eka haussa 110. taiteilijan ehdokkokkaista valittiin 10, toiselle kierrokselle. Uskon, että nyt tilanne on suurinpiirtein saman suuruinen. Joka tapauksessa tänään klo 16 jälkeen tulokset julistetaan netissä, ketkä onnelliset pääsevät jatkoon töittensä kanssa. On todella hienoa ja upeaa, että sairaalaan seinille ripustetaan energisoivia, lohduttavia, värikkäitä teoksia, jotka ehkä osana ovat parantamassa, ainakin potilaan mieltä... ja mielessähän oikeasti se lukko asuu, josta sairaus syntyy ja oirehtii kehon tasolla... Olen iloinen, että en odota olevani niiden valittujen joukossa, kuten ennen olisin melkein pakkomielteisesti tehnyt. Olen iloinen niitten puolesta,

En ollut leiponut pitkään aikaan pullamustikkapiirasta.... Valmiista kauramurotaikinasta kyllä useampiakin... omenapiirakkaa myös... Mutta tänään ihan ykskaks rupesi tekemään hirmusti mieli mustikkapiirakaa. Nyt masu on ihan täynnä pullasta ja mustikkapiiraasta...kuin jumppapallo.. yhtä iso mut yhtä kova kuin jalkapallo... Ihan kun en pystyisi kunnolla hengittämäänkään... En voinut vastustaa, niin hyvää se oli. Söin syntisen monta palaa ja lorautin välillä vaniljakiisseliä päälle. Eikä auta yhtään, että olen aerobicannut , joogaillut oppilaitteni kanssa tänään. Saa nähdä, millaisia kivoja painajaisia mahdankaan nähdä. Tämä päivä on ollut moniulotteinen... Sain onneksi ylkkärikokeet luovutettua pois... Terveystiedon kakkoskurssin kirja on neljää sivua vaille käyty läpi.. Koeviikko alkaa torstaina... Jo ajatus pienestä katkosta rentouttaa, pudottaa pois turhia kantamuksia... Miten paljon pelkkä ajatus vaikuttaakaan joko avartaen tai sit sulkien... huomaan sen aina kun jakso lähenee loppu

Hymy on toiseksi tärkein tehtävä mikä huulilla on.. Ekaks tärkein...kosketus, hamuilu, pusu, suukko, suudelma.. Naama nurin kuulet toisin kuin hymy suupielessä. Ilahduin tänään suuresti, kun sain positiivista palautetta blogistani sähköpostin välityksellä. Kari jostain, oli törmännyt vahingossa sivuilleni ja antoi kivaa palutetta minulle: "Kivoja asioita-antoisaa jatkoa." Tuntui ihanalta kun oikea ihminen oikean osoitteen takaa lähestyy ja haluaa viestittää jotain. Usein miten ihmiset jättävät vain jostain syystä sanomatta, kirjoittamatta tuon pienen arjen keskellä olevan tuulahduksen. Miten paljon voimme saada tuollaisesta pienestä kohtaamisesta. Annammehan täällä blogimaailmassa koko ajan vaihdellen toisillemme kommentteja, joskus vain , että muka kuuluu antaa...nekin kommentit lämmittävät, ilahduttavat suuresti. Mutta jotenkin vielä enemmän , ainakin minä ilahduin, kun joku kaivoi sähköpostiosoitteeni esiin ja tietoisesti lähestyi minua.. Vastasin hänen viestiinsä ja kiit

"Kaikki todella tärkeät taistelut käydään ihmisen sisimmässä." "Kaikkein tärkeimpiä asioita ei kukaan toinen pysty ihmiselle opettamaan." "Olemme viisaampia unessa kuin hereillä. Koska unennäköä ei kahlitse turmeltunut Järki, eivätkä uneksijaa harhauta toisten sovinnaiset käsitykset ja odotukset, saatamme nähdä selvimmin silloin kun silmämme ovat kiinni." Kun emme tahdo kestää elämän arvoituksellisuutta, sen ratkaisemattomuutta, sen väistämättömyyttä, etsimme varmuutta ja vaadimme , että jonkun toisen on annettava se. Etsimme sitkeästi ja hellittämättä viisasta, tietäjää, hyvää vanhempaa jotakuta, joka näyttäisi meille tien." Samoin olemme valmiina opettamaan omia lapsiamme, luovuttamaan heille käsityksemme oikeasta ja väärästä, ohjaamaan heitä tielle, jonka luulemme olevan heille sen ainoan. "Mutta entäs jos puhummekin itseksemme? Entä jos tuolla ei olekaan ketään kuuntelemassa? Entä jos meille jokaiselle se ainoa viisas, tietäjä, ainoa hyvä va

Syksy rinnastetaan usein vanhuuteen. Vaikka keho vanhenee, kuihtuu ja muuttuu hauraaksi, heikoksi ja kivuliaaksi, sielu suojelee tuota haurautta aina. Kun ihmisen keho siis vanhenee ja heikkenee, hänen sielunsa rikastuu, syvenee ja vahvistuu, sen luontainen valo kirkastuu ja kasvaa. Ihminen on ihan niin nuori kuin tuntee olevansa. Jos hän tuntee sielunsa lämmön, hänessä on nuorekkuutta, jota kukaan ei koskaan voi häneltä voi riistää.-Anam cara

Ajattelin: haluan laittaa kuviani tänne... Sillä en halua jättää tätä blogiani täysin kylmilleen...olenhan saanut uuden lukijankin! Kuvani ilmaisevat ajatuksiani, tunteitani.. Ne ovat rehellisempiä, ajankohtaisia, suoraan sisimmästäni tulevia.. Ne eivät valehtele! Eikä minua haittaa vaikka sama kuva on toisessa blogissanikin, onhan siellä eri vierailijoita.. Tämän kuvan tein keskiviikkona. Kuvan tarina on surullinen muodonmuutos. Nainen ei ole enää nainen , eikä vielä puu.. Nuori nainen, äiti, käveli puutarhassa ja näki lammessa kauniin lootuskukan. Hän otti sen itselleen. Kukan varresta vuosi verta. Silloin äiti tiesi, että oli tappanut nuoren naisen, joka oli ollut lumottuna lootuskukkana. Rangaistukseksi nuori nainen joutui muuttumaan puuksi. Näin tämän tarinan tanssiesityksenä Jyväskylän kesässä, japanilaiskanadalaisen butotanssijan esittämänä. tällä kuvalla työstän tyttäreni muutosta...

Minusta tuntuu nyt siltä, että haluan jättäytyä pieneksi hetkeksi, tai pidemmäksi, tästä blogistani syrjään.... En juuri nyt koe tarvetta kirjoitella tänne.... Koen niin paljon etäisyyttä, epätodellisuutta, kasvottomuutta... Koen tarvetta kääntyä sisäänpäin, hiljentyä... Laittelen toiseen blogiini: omia kuvia...omia ja lainattuja sanoja... kuviani ja ajatuksiani tai runoja. kiitos teille, jotka olette antaneet monia: rakentavia, koskettavia, innostavia, opettavia ja ihania kommentteja minulle!!! Ehkä palaan ...Hannele

Tästä kaikki alkoi... Numerolaput rintoihin... Tossuihin muoviset sensorit... Adrenaliini alkoin virrata.... Vielä vessaan pissalle.... Ilmatar suosi juoksijoita läsnäolollaan...ihan täydellinen ilma!! Juoksijoita oli n. 2000, iri-ikäistä, lapsista vanhuksiin, naisia, miehiä, lastenvaunuja...kaikki aivan innoissaan odottamassa lähtölaukausta.... Luonto oli niin hurmaava, metsäpolkuja, kävelyteitä, hiekkateitä... Minulla oli tavoitteena juosta koko matka ja omaa vauhtiani kunnioittaen. Olin iloinen , kun jaksoin koko matkan pitää samaa kivaa vauhtia yllä ja lopussa hieman kiristelläkin. Missään vaiheessa ei iskenyt suorittaminen, kilpaileminen muitten kanssa, vain kunnioittaminen omaa kehoani ja rytmiäni. Aikani oli jotain 1.12.00. Muistan juosseeni Nousiaisissa edellisen kymppini joskus melkein 30 vuotta sitten. Silloin aikani oli jotain 57.00. Ehkä kymmenessä vuodessa sallitaan aina kymmenen sekunnin pudotus!!! Tyttäreni juoksi hienosti, vaikka ei ole viime aikoina jaksanut treenata.

Lauantaina menemme vanhemman tyttäreni kanssa Ruissalon juoksuun, kympille. En ole juossut kymppiä varmaan kymmeneen vuoteen. Vaikka tykkään paljon juoksemisesta, etenkin metsäpoluilla, tuulen kanssa kilpaa...hölkkäilen nykyään harvemmin ja vähemmän, sillä olen koko ikäni urheillut, tanssinut, käyttänyt kehoani ja niveliäni. Polveni ovat ihan kunnossa mutta , hyvin kuluneet taitavat nivelpinnat olla. Yritän jutella niille, että jos ne nyt ei kauhistuis tuosta tempauksestani. Minulla on haastetta. Puolileikilläni ja -tosissani yritän päästä palkintosijoille. Kolme parasta palkitaan, kussakin sarjassa. Ajattelin, että N 60+ sarjassa tuskin olisi montaa juoksijaa...voi olla , että olenkin aivan väärässä. Mutta kuiteskin, tavoite minulla on. Tänään menen uimaan, enkä revittele yhtään..Huomenna täydellinen lepopäivä ja nautin hiilihydraattipitoista ruokaa. Illalla aikaisin nukkumaan. Oikeasti tärkein tavoite minulle on juosta tuo kymmenen kilometriä, ilman kävelyä. Ajalla ei ole väliä. Ja

Tänään on nuoremman tyttäreni 30 v. synttäripäivä. Varsinaisesti juhlimme koko entisen perheemme kanssa sunnuntaina. Ostin hänelle tanssitossut ja intialaisen päähieronnan lahjakortin. Hain leipomosta kaksi ihanan syntisen, makeaa ja lihottavaa baakkelsia ja mansikkakuohuviiniä alkosta. Niitä nautimme tänään.. Tyttäreni oli säteilevä, iloinen ja aurinkoinen kaikkien muistamisien kaskellä.. Vanhempi tyttäreni lähetti minulle tosi synkän ja surullisen viestin, siitä kuinka merkityksettömältä, pimeältä, tyhjältä, hänen elämänsä tuntuu. Jos nukkuisi pois , pääsis helpommalla...Mikään ei ole muuttunut, tätä paskaa kestää ja kestää... Ihmeellistä kuinka yhteen päivään voi mahtua niin erillaisia tunteita, tuntemuksia. Iloitsen suunnattomasti toisen tyttäreni hyvinvoinnista tänään ja toisaalta olen hyvin ahdistunut vanhemman tyttäreni voinnista, ajatuksista, pahoinvoinnista. En tiedä, kuinka huolestunut minun oikeasti pitäisi olla.... Itse uskon ja luotan vahvasti, että hän selviää, löytää ta

Toisella kissallani, Lötjösellä oli ihme pahkura kyljessä. Löysin sen viikko sitten ja ihmettelin sitä ja sen syntyä. Tilasin heti eläinlääkärin Raumalta asti sillä Ukissa ei tavallaan enää ole eläinlääkäriä. (On kyllä yksi yksityinen mutta hänellä ei ole labraa, tai leikkausmahdollisuutta). Lötjönen itki ja ulisi koko matkan Ukista Raumalle asti ja Raumalta Ukiin asti. kui se heräskin nukutuksesta niin äkkiä?? Hän ei tykkää olla autossa. Eläinlääkäri epäili ekaks paisetta, koska siinä alueella on pieni rupi...Mutta loppujen lopuksi kyseessä olikin kasvain, hyvän tai pahanlaatuinen?? Se poistettiin.. En halunnut lähetyttää patologille näytettä, eli kasvaimen luonne jäi avoimeksi. Kymmenen tikkiä, kymmenen päivää... Lötjönen hiipi sohvan alle piiloon ja jäi sinne nukkumaan. Panin Vempula-kissan pihalle, ettei se mene häiritsemään potilasta. Olis kyllä ollu kovasti menossa tykö. Toivottavasti Lötjönen antaa sukka-asunsa ja siteen olla paikoillaan tai muuten täytyy mun hankkia sille se ka

"Me kaikki ihmiset olemme saman jumallisen Valon säteitä ja lopullinen päämäärämme on, omasta vapaasta tahdostamme ja itse valitsemaamme polkua kulkien, sulautua takaisin Valoon. Se on iänkaikkisesti olemassa oleva, iäti tietoinen ja alati uusi autuus."-Swami Kriyananda Nyt syksyn tuodessa pimeytyneet illat, voi huomata tuon, miten valo tarvitsee pimeyttä, ollakseen valo. Ei kesäillan kynttilän valo, loistanut yhtä hehkuvana kuin nyt. Tarvitseeko jumalallinen Valo meitä ihmisiä, ollakseen se Iso Valo. Ainakin Hän tarvitsee meitä, jotta tuo ykseys tapahtuisi. Viikko sitten Ihmeiden illassa jäin miettimään lausetta ja lupausta: "Tapahtukoon sinun tahtosi!" Ennen olen vain olettanut/ajatellut sen tarkoittavan koskevan vain Jumalaa, mutta oivalsin, että se on lupaus meille jokaiselle... Jokaisella meillä on oma vapaus kulkea tätä elämää, oman valintamme/tahtomme mukaisesti. Minulla on tahto, joka voi tapahtua... Voin luovuttaa tai antaa tuon lauseen myötä myös ohjauksen

Olen jo aiemmin kertonut, että taideyhdistyksellämme, "Vakka-Suomen taideyhdistys", on vuosinäyttely kaupunkimme taidetilassa, Crusellin alakerrassa, lokakuussa. Jokainen yhdistyksen jäsen saa tuoda enitään kolme teostaan raadille, joka valitsee taideteoksista haluamansa. Raatiin kuuluu kaksi kuvataiteilijaa, todennäköisesti Raumalta. Olen miettinyt, että mitä minä veisin raadin eteen.. Tänään saan lasikehystämöstä kolmi-ikkunallisen teokseni, jossa katsoo kuusi erillaista tyttöä kaukaisuuteen...sen ainakin vien...Sen nimi ehkä on "odotus" tai "katse"...teen päätöksen, kun saan ikkunani... Toisena juttuna ajattelin viedä valokuvasarjan: kolme kuvaa, tytöstä,jota on kaltoin kohdeltu..joka vähitellen löytää valoa elämäänsä..."Nadja" Silloin, kun tein tuota kuvaa... luin Hesarista, kuinka Siperiasta oli löydetty 5 vuotias pikkutyttö, jota oli pidetty koko ikänsä koirien ja kissojen kanssa kellarissa...kun hänet löydetiin, hän elehti kuin koiranpennu

Kävin katsomassa pikku näyttelyäni. Olen saanut ihan mukavaa palautetta eri ihmisiltä. Jotkut taas eivät sano mitään. Jännä seurata ja huomata ihmisten erillaisuus. Minusta tuntuu, että täällä päin Suomea(Länsirannikolla), ihmiset eivät anna niin paljon ja helpolla palautetta kuin esim. Keski-Suomessa, Itä-Suomesta puhumattakaan. Näyttelyni vieraskirjaan ihmiset ovat yleensä kirjoitettaneet vain nimensä ja päivämäärän.Muutamat ovat kirjoittaneet tosi ihania ajatuksiaan, tunteitaan, joita tauluni ovat heissä herättäneet. Myös toisenlaisiakin löytyy joskus... Siellä oli aika alussa, pölkkykirjaimin kirjoittanut, joku nimetön: "MENE H. TAIDEKOULUUN, HUONOJA OVAT!" Ekaks kun luin tuon kehoituksen, en oikeastaan hirmuisesti reagoinut. Myöhemmin huomasin, että tuo viesti oli mennyt syvemmälle. Rupesin itkemään. En itkenyt siksi, että olin saanut tuon kehoituksen ja muka minun täytyisi tehdä toisenlaisia tauluja tai olla pitämättä omia "lapsiani" näytillä.. Itkin, koska m

maalaukseni "kiltti tyttö" "Kun ihmisellä on elämässään syksy, hänelle tapahtuneet asiat tai sydämeen pesiytyneet kokemukset, jotka kenties ovat jääneet hänelle aivan vieraaksi, tarjoavat nyt kypsän hedelmänsä. Syksy voi olla ihmisen elämässä tärkeää kasvun aikaa. Silloin hän pääsee korjaamaan kokemustensa sadon. Sisimmässä voi vallita samanaikaisestikin useampi vuodenaika, mutta yleensä yksi niistä on kerrallaan hallitsevana. Syksy rinnastetaan usein vanhuuteen. Elämän syksyssä korjataan kokemusten viljaa."-Anam cara. Minun sisimmässäni vallitsee nyt selvästikin syksy. Aistin syvän väsymyksen itsessäni. Kun istahdan, pysähdyn ja hiljennyn, koen tuon autuaalisen painavuuden painavan minua pehmeän lempeästi alaspäin. Yleensä syksyllä aloitetaan paljon uusia juttuja, harrasteita, tekemisiä.... Minusta tuntuu, että luovun, vähennän ja hiljennän... Tämä on uutta.. Ennen en ole kuunnellut sisäistä kuiskausta, kehoni kutsua vaan olen painanut vauhdilla kohti uusia tuulia,

Täällä pikkukaupungissa pääsee helposti paikalliseen lehteen... (voit klikata suuremmaksi)

Eilen olin lehdistöpalaverissa, koskien "kesän muistot vien talveeni"-näyttelyäni. Paikalla oli kaksi toimittajaa. He olivat ihastuneita tauluihini ja kumpikin halusi ostaa taulun. Minun täytyy vain määritellä ekaks tauluille hinnat. Se onkin aika vaikeaa. Taiteilijaystäväni sanoi minulle kerran, että pyydä sen verran, millä hinnalla raaskit luopua taulustasi. Olin niin innoissani palaveristä, että menin metsään poimimaan mustikoita ja leivoin oikein pullamustikkapiirakan. Vein naapurin rouvalla maistiaisia. Hän aina hoitelee kissojani, kun olen poissa. Tänään olin aamulla uimassauimahallissa. Minulle uinti on niin rakasta. vesi hoitelee aina pois turhat ...oli se sitten sade tai uimavesi.. Lukion oppilaat olivat haastaneet meidät opettajat pesisotteluun. Ja me hävisimme heille 4-6. Ottelun jälkeen mulla oli joogaa osalle oppilaistani, osa oli pelaamassa tennistä, osa hölkällä. Nyt kehoni on aika raukea ja tyytyväinen...ja voin hyvillä mielein heittäytyä sohvalle katsomaan il

Minulla oli tänään aamunavaus koulussa. Olin valmistanut sen eilen illalla, kolmas versio kelpasi minulle. Rupesin itkemään Vesterisen "Kukaan ei voi koskaan.."biisin aikana, jonka soitin lopuksi. Oli hyvä olo, olin puhunut rakkaudesta, elämäntarkoituksesta, surusta, siitä että, me kaikki olemme täydellinen rakkaus, olemme vain unohtaneet sen tai elämme unessa tai harhassa.. sain kiitosta kauniista, herkästä ja koskettavasta avauksestani muutamalta opettajalta. Aamutunneilla olimme abien kanssa pelaamassa beetsiä meren rannalla. Oppilaita on senverran vähän, että pääsen aina mukaan peleihin. Oli todella ihanaa pelata tuulessa ja auringossa paljain jarpain..Jäin tunnin loputtua kuuntelemaan merta ja tuulta...ja kävelemään meditaatiokävelyä rannalle... Terveystietoa...Oppilaat tekivät itsenäisesti harjoitusesseetä aiheesta...terveellinen ruoka minulle ja ilmastolle...tai he otsikoivat itse...liittyen ekologiseen jalanjälkeen ja terveellisyyteen.... Sain vanhemmalta tyttäreltäni