Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2011.

Pilkun elämää...

Pilkku, 10 viikkoa tänään. Kaksi viikkoa luonani. Pilkku on äärimmäisen kiinnostunut kissoista, mutta osaa jo varoa, saatuaan muutaman läksytyksen. Tässä kuvassa hän tarkkailee Lötjöstä, joka kurkistelee ruohonpesästään. Ihmettelen, kuinka nopeasti Pilkku oppi, että kissoja ei kannata mennä ihan lähelle, kun taas olen varmaan jo tuhat kertaa kieltänyt minun puremisen, laittanut hänen kulmahampaansa huulensa väliin, jotta hieman sattuu...silti hän puree minua... Iltaisin hän on liian energinen, liian väsynyt ja hyökkäilee äksynä käteni kimppuun. Olen yrittänyt rauhoittaa illalla tekemisiä, leikkimisiä. Kärsivällisyyttä, rauhallisuutta ja rajojen pitämistä. Uskon, että pikkuhiljaa eli vuoden kuluttua on kaikki erilaista =)=) Meidän kuningatar, Lötjönen. Tervetuloa Tuuli uudeksi lukijakseni ♥

niin lämmintä..

että Pilkku on ihan väsynyt. Pilkku on nukkunut monet päiväunoset tänään. Saan rauhassa tehdä omiani. Muutenkin jätän hänet tarkoituksella yksin, että oppii olemaan itsensä kanssa. Hän kyllä viihtyy yksikseen hyvin. Halusin hieman piirrellä pikku kesätyttöstä. Ensin grafiittikynällä. vettä päälle väriä.... Kävin ostamassa 60m 120 cm korkeata metalliverkkoaitaa, vihreätä. Tuttuni tulee aitaamaan to tai pe osan pihastani. On sitten helpompi koiran kanssa pihailla. Ei tartte juosta naapurin puolelle. Ihanaa hellettä teille, jotka hellettä rakastatte. Minä tykkään enemmän +21 ja suvituulen henkäyksiä.

maanantaina...

Juuri ihana kesäpäivä: aurinkoa ja tuulta sopivasti. Sain uuden telkkarin. Voin katsoa koirakuiskaajaa. Kädet pienillä ruvilla. Pilkku pissii edelleen sisälle ja ulos. Väritin. Luen edelleen "Tyrskyt"-kirjaa. Taidan hakea vinkkupullon...

kesäpilvi taivaalla..

"Liitelee sininen perho kuin tuuli tuonut sen ois yllään helmiäsiverho se kimmeltää, häviää pois."-H.Hesse Tuuli haapojen lehdissä, aurinko pilvien välissä, kesän aika menee niin nopeasti.. Pilkku sai vieraan. Jarvis tuli kylään. Jarvis vältteli. Pilkku ois halunnut leikkiä. Ehkä myöhemmin paremmin. Sain tavata molemmat tyttäreni. Syötiin ja naurettiin koirien kujeille. Istuttiin auringossa, pilvet karkasivat.

tarvitsenko koirankuiskaajaa??

Pilkun Juhannuspäivä: Kun hän on herännyt, hän on niin lutunen, kiltti, rauhallinen.. Pikkuhiljaa vauhti kiihtyy, energia rullaa.. Onneks suurin osa pissoista tulee nurmikolle. Vain yhdet kakat on löytynyt matolta. Ihmettelen, kun en enää muista edellisen setterimme pentuaikaa? Paitsi sen muistan, että veimme jossain vaiheessa sen kasvattajalle rauhoittumaan. Ehkä emme osanneet kuiskailla oikein. Ai, nyt hän puree korvaani! Onneksi minulla on pitkä loma, aikaa Pilkulle. Toivottavasti kärsivällisyyteni ja huumoritajuni riittää. Ohjeita pennun kasvattamisessa otetaan ilolla vastaan =) Tervetuloa uudeksi lukijakseni I,m lacking ♥

Juhannustyttö

Suloista, herkkää, läsnäolevaa kesänjuhlaa toivotan teille ♥

tyttö ja koiranpentu

Hän on nukkunut hyvin öisin. Herännyt muutaman kerran kissojen kulkemisiin. Olen kantanut hänet silloin pissille nurmikolle. Tänään piirtelin pitkästä aikaa. Tapasin ystävättäreni Pakkahuoneella. Leivoin hamppu-, speltti-, ohra-, kaurajauhosämpylöitä. Naapurit ovat vierailleet ahkeraan. Kesä tuntuu suloiselta. Tervetuloa Marja-Leena lukijakseni ♥

Pilkun kolmas päivä kotona...

Pilkku ei oikein tykkää flexistä. Mutta me emme luovuta !!

"Pilkku"

Eilen keksin tuon kivemman nimen. Hänelle tulee monta pilkkua. Hän on ilonpilkku, valonpilkku! Tässä hän on. Pilkku, 21.4.2011 syntynyt. Kaksi päivää kotona opetellut talon tapoja, tutustunut hajuihin,ympäristöön , kissoihin.. Kissat ovat selvästi ymmällään, jopa loukkaantuneita. Yritän antee heille huomiota, silitystä, juttelua paljon, jotta he eivät kokisi itseään syrjäytetyksi. Myös eräänlainen varovaisuus on tarpeen. Aikamoista menoa, rytmin muutosta. En muistanutkaan, millaista pennun kanssa touhuilu onkaan. Pilkku on suloinen, hyvin energinen, utelias, touhukas, omatahtoinen. Tässä vaiheessa pureminen on ajankohtaista, luonnollista. Siinä onkin pientä hiontaa.. Eilen opeteltiin kaulapantaa, flexiä. Ei ihan tuntunut hyvältä mutta tänään jatketaan harjoituksia. Pissat lirahtaneet lattialle ja ulos. Pari yötä olen nukkunut huonohkosti. Ehkä seuraava yö suo kunnon unet.

Blues

Tänään hain itselleni uuden vauvan Forssasta! Olen aivan innoissani, ihastuksesta hämilläni. Hän on englanninsetteri, viralliselta nimeltään Rock Blues Soul, 8 viikkoa. Ehkä kutsun häntä: Blues Villi, kerkeeväinen, toimelias, lutunen, kultainen, sielukas.. Vempula hyväksyi, Lötjöä täytyy varoa, vahtia. Ehdin tänne, kun vauva nukkuu..=) Oikein suloista viikonloppua teille sateeseen! Kuvassa hän on takimmainen.

Ihana, suloinen meri!

Joka päivä makailimme auringossa, varjossa isolla laiturilla. Aamulla kiireesti veimme, saksalaisen tavan mukaan, isot uimapyyhkeet laiturille aurinkovarjon alle. Varasimme mielestämme parhaimmat lököttelypaikat itsellemme. Varmaan ainakin 50m pitkä laituri/silta leveni rantaravintolaksi, josta sai juomia, tortilloja, pikku suolasia välipaloja, joita vein kahdelle kulkukoiralla.. Hotellimme taustalla. Uljas Turkin lippu. Onneksi ostin lentokoneesta uimalasit. Ilman niitä, en olisi pystynyt uimaan tavallani... Uimakaverini.. Kalojen ruokintapaikalla vilisi erilaisia kaloja. Siellä ei saanut kalastaa. Kävelin joka päivä monesti, paljain varpain pitkin meren rantaa. Keräilin ihania, kauniita kiviä. Osan kivistäni laitoin matkalaukkuun ja osan "unohdin" reppuun. Turkin lentokentällä, turvatarkastuksissa, jotka olivat tosi tiukat, jouduin luopumaan reppuni aarteistani. Ihana oli tulla takaisin kotiin mutta tuota turkoosia merta, sen aaltoja, sen kosketusta, tuoksua kaipaan valta

Sidessä

Lomamatkamme vanhemman tyttäreni kanssa Turkin Sidessä oli suloinen, kuuma, vapautus arjen rutiineista. Makasimme auringossa, varjossa, lenkkeilimme, minä uin, tyttäreni kävi puntilla ja nautimme suuresti. Olen ollut n 10 v sitten nuoremman tyttäreni kanssa Marmariksessa. Jouduin tyttäreni esiliinaksi, hänen treffeilleen. Seuralaisenani oli tuolloin minua yli 20 v nuorempi turkkilainen mies, johon melkein ihastuin. Muuten en pitänyt Marmariksesta. Hotellimme, josta kerron myöhemmin, oli n 4 km Sidestä, maaseudun rauhaan. Teimme kaksi omaa retkeä Sideen, katsomaan vanhaa kaupunkia ja sen aarteita. Eka retkellä harhauduimme väärään kaupunkiin. Kukaan bussissa ei ymmärtänyt englantia, saksaa.. Sultan Spicen miehet olivat vihaisia kun kuvasin heitä, ilmaiseksi. En ostanut mausteita. Nuo lierot, kierot, villit, vastenmielisetkin myyjät. Tämä ihana myyjä sai meidät nauramaan ja huomaamattamme ostaamaan kolme paitaa? Nämä viehättävät, ystävälliset turkkilaiset yrittivät neuvoa meille, kuink

Borta bra men hemma best!

Kotona. Kissat olivat kaivanneet. Meri oli niin turkoosi, puhdas, kirkas ja ihana. Aurinko oli niin polttava, kirkas, vaarallinen. Nautin suuresti. Kerron myöhemmin kuvien kera. Tänään halusin piirtää. Eilen myin yhden tauluni, juuri sen, jota en olisi halunnut myydä. Jäi ikävä mutta opettelen luopumaan. Teen uuden itselleni. Tervetuloa uudet lukijani ♥ Ti, Miiwi, Tiinuliinu, maria...ja kaikki te, joita en ole mahdollisesti huomioinut.

..niin minä matkani aloin..paljain jaloin..

Lapsena juostiin aina koko kesä paljain jaloin. Oli niin kiire, ettei ehtinyt laittaa kenkäsiä. Marjassa oli aina kumpparit jaloissa, niin ja ukkosella. Viime kesänä innostuin paljasjalkakävelystä. Kävelin pururadalla aina lopuksi, sauvakävelyni jäleen pari kilsaa, paljain jaloin. Muutama päivä sitten juoksin paljain jaloin. Tuntui mukavalta. Hieman väistelin käpysiä, kiviä. Olen lukenut paljainjaloinjuoksun huikeista eduista: ihmisen oikea, luonnollinen asento palautuu, selkä-, lonkka, polvivaivat saattavat parantua, jalkaterän lihakset saavat ihanaa, monipuolista liikuntaa, joka heijastuu koko kehoon. Eilisellä Hesan retkelläni ostin itselleni "fivefingersit" eli paljasjalkatossut. Ne ovat tosi kevyet, pehmeät kuin paljaat jalat ilman kenkiä mutta suojaavat arkaa jalanpohjaa lasilta, kiviltä jne. Maksoivat 139 e. Aamulla kävin niillä juoksulenkillä. Oi miten ihanat ne ovatkaan. Juoksun jälkeen keho oli kuin "uusi", lapsuuden muisto kehossa palautui.. Suosittelen k