virtausta elämään

Ihminen on Pyhä. Hänessä elää Pyhyys, Henki... Keho on se peili, jossa sielun salainen maailma löytää ilmaisunsa. Me olemme syvien ja muinaisten rajakohtien haltioita. Kehomme on yhtä muinainen kuin se maa, josta se on aikoinaan muokattu. Ihmiskeho on kaunis, se on sielun enkeli. Kasvot ovat elämän peili, sielun ikkuna. Keho on Pyhän hengen temppeli. Kun on hiljaa kehonsa arvoituksen äärellä, pääsee viisautta ja pysyvyyttä kohti. Pyhin ajatuksin näin Pyhäinpäivänä... ajatuksia etsin Kelttiläisestä viisaudesta.

Yhtäkkiä vain se alkoi.. Hurmavaa, viehkeätä!! Kuin taivaan täydeltä olisi pudonnut pieniä tähtiä takapihalleni, kuin enkeleitä, kuin keijukaisia, niin hentoisia, hauraita hiutaleita... Tekisi niin mieli mennä paljain jaloin tanssimaan hiutaleiden joukkoon... Se tuoksu, se hiljaisuus, vei minut heti lapsuuteeni, jolloin ensilumi pehmeästi, äänettömästi leijaili maahan.... Se muisto minussa ei ikinä sammu...

Kaikki siitä puhuvat, kaikki siitä kirjoittavat... se on mielessä, vaan ei kehossa, ainakaan vielä... Jotenkin tuntuu kuin pää olisi hieman painavampi, sitä kiristelisi hiukan, silmätkin verestää ja kurkkua kuivaa... ja väsyttää.. Olen päättänyt, että en ota sikaflunssaa vastaan! Ostin apteekista D-vitamiinia. Apteekkari sanoi, että voi huoleti ylittää tavanomaisen suosituksen, jopa nelikertaisesti... Otan vähäisetkin valorippeet pihalta ja hengittelen isosti. Lepäilen ja rentoudun enemmän kuin tavallisesti.. Ehkä se ratkaisu lepää geenitasolla. Espanjantaudissa 1900-luvun alkupuolella, osa ei suostunut sairastumaan. Heidän geenejänsä on tutkittu lähiaikoina ja löydetty geenimutaatio. Tuo virhe säästi heidät sairastumasta.Tutkijoiden mukaan pohjoismaissa asuvilla on enemmän juuri tuota geenimutaatiota... Espanjantautuia on nimitetty myös H1N1-viruksen taudiksi. Viruksethan eivät koskaan häivy maailmasta. ne vaan muuntautuvat aina uudelleen ja uudelleen. Nyt kun oikein hartaasti kuuntel

"Jumala on jokaisessa ihmisessä, kuitenkaan kaikki eivät ole Jumalassa. Siksi he joutuvat kärsimyksiin."-Ramakrisna On ihanaa hengittää ja tietää olevansa elossa. Kun on elossa , kaikki on mahdollista. Sinun tarvitsee vain kävellä tietoisesti, ottaa rauhallisia , onnellisia askelia. Hengittää syvään ja nauttia hengittämisestä. Nähdä, että taivas on sininen tai harmaa. Turvaan itseeni, menen itseeni, olen vapaa. Ainoa paikka, jossa pystymme koskettamaan Jeesusta ja Jumalan valtakuntaa, on meidän oma sisimpämme. Meidän ei tarvitse kuolla, päästäksemme Taivaan porteille. Itse asiassa meidän on oltava todella eläviä. Sisäänhengittäessämme sanomme mielessämme: "Kuuntele, kuuntele", ja uloshengittäessämme: "Tämä ihana ääni vie minut takaisin todelliseen kotiini." Meidän todellinen kotimme on nykyhetki. Veden pinnalla käveleminen ei ole ihme. Ihme on vihreän maan päällä käveleminen tällä hetkellä. Rauha on kaikkialla ympärillämme-maailmassa ja sen luonnossa- ja s

Kuvani, eiliseltä kurssilta...kuuntelimme musiikkia ja annoimme mennä.. Musiikki oli vaikuttavaa intiaani/shamaanimusaa, jonka rytmi oli meissä kaikissa jo olemassa.. oli niin helppo antaa värien ja muotojen kuljetella pitkin sfäärejä.. Aion hieman jatkaa tarinaani vielä, siellä kutsuu moni kohta luokseen... Sain eilen illalla päätöksen Linda Olssonin kirjan "Laulan sinulle lempeitä lauluja". Olisin halunnut jäädä siihen kirjan tarinaan, tai se tarina jäi oikeastaan minuun. En ole pitkään aikaan lukenut näin vahvaa/herkkää tarinaa. Kirja kertoo kahdesta eri-ikäisestä naisesta, joiden kohtaamisesta syntyy vahva, syvällinen ihmissuhde. he kertovat toisilleen elämänsä salaiset surunsa ja ilonsa. Jäin miettimään, miten tänään yleensä kaikki syttyy niin nopeasti, myös ehkä sammuukin. Ihmiset surffailevat facebookissa ja jättävät jälkensä ja hetkensä kaiken kansan luettavaksi. Tai seikkailevat blogeissaan kasvottomana, nimettömänä ja muka kohtaavat ystäviä, ihmisiä... Onko meillä n

Heräsin aikaisin. Jotenkin minusta tuntui niin jouluiselta. Se oli vain pieni ajatus... Ehkä se johtui makuuhuoneeseen siirtämästäni vanhasta lasipurkista, jossa oli kynttelikkösarja.. tai tästä vapauden tunteesta, jota olen kokenut syyslomallani.. Oli hyvä herätä tähän aamuun... Pääsen taas tekemään kollaaseja.. kädet täynnä liimaa, väriä ja paperipalasia... Ai kuinka rakastankaan tätä tekniikka, tätä tapaa tehdä kuvia, ilmaista sielun puhetta.. Kaikki on niin herkkää, kömpelöä viehättävällä tavallaan... anteeksiantavaa.. Tämä kukkaröykkiö on eilistä satoa...se on tavallaan vielä kesken.. Mietin vielä tuota isompaa tummaa sinistä kohtaa... Voin liimata päälle tai repiä pois, jos tasapainoisuus sitä vaatii.. Valokuvasta puuttuu se herkkyys ja kolmiulotteisuus... Tänään tehdään yks kuva musiikin ja oman mieltymyksen mukaan, ihanaa!!! Ihanaa sunnuntaita myös sinulle!!! Kello on vasta seitsemän uudessa talviajassa...

Niin hiljainen on tämä aamu. Ei lehtikään liikahda. Minulla on aikaa hiljentyä, ennenkuin ryntään maalauskurssille. Olen viimeaikoina piirrellyt monia enkeleitä. Eilen ajatus löysi idean: Teen johonkin paikalliseen kauppaan tai apteekkiin enkeli-ikkunan. laitan sinne piiroksiani ja pari huovutettua enkeliä.. Haluan muistuttaa, ilahduttaa ihmisiä siitä, että emme ole yksin. Meistä välitetään. Joogailen ja hiljennyn, ennenkuin lähden päivään.. Ihanaa lauantaita kaikille!!

Näin hirmu voimakkaan unen viime yönä. Se oli selvä viesti minulle ja vastaus eileniltaiseen kysymykseeni: Mitä teen, mitä valitsen? Menenkö Jyväskylään vai menenkö akvarellikoolaasikurssille.. Sukulaiset vai taide? Taide voitti!!! Aamulla jostain syystä suru valtasi minut. Itkin, ilman syytä... Olin tyttäreni kanssa hänen hoitoneuvottelussa mukana. Hänelle määrättiin hieman lisää lääkettä. Minusta tuntui se pahalta, vaikka lääkäri selitti järkevästi, kuinka lääkityksen tarkoitus on vähentää oireita ja tuskaisuutta.. On totta, että tyttäreni on puhellut ihan viimeaikona itsekseen... ja äänet ovat puhuneet myös hänelle.. Jostain syystä olen jollain tasolla vastaan lääkitystä, pelkään että se turruttaa, tasoittaa, tukahduttaa oman personan... Kuitenkin ilman lääkitystä ei tyttäreni pärjäisi. Menin neuvottelun jälkeen uimaan ja jätin suruni altaaseen. Pienestä pitäen liikunta on ollut minulle niin ihana, iso turva, pelastus, pakopaikka... Olen selviytynyt ja pysynyt tasapainossa suurimmak

Tänään syyslomallani ,minun piti mennä tyttäreni kanssa ostoksille Turkuun. Tyttäreni pitikin reissua itselleen juuri nyt liian väsyttävänä, joten menin omaan pikku kaupunkiini ostoksille. Ennen ostosreissuani kävin sauvailemassa ja tyttäreni kanssa kuntosalilla. Ostin kirjakaupasta kirjan "Laulaisin sinulle lempeitä lauluja"-Linda Olsson. Aion antaa tuon kirjan äidilleni joululahjaksi, mutta minun täytyy lukea ensin se, että tiedän, onko kirja hänelle sopiva... Otin sisustuspuodista näytille uuden pöytälampun ja katselen illan pimetessä, onko sen valo riittävän hyvä minun iltapiirusteluuni... Löysin samaisesta kaupasta herkän enkelinsiivet, tähti,kikikello-riipuksen, jonka ripustin keittiön ikkunaan. Tuo kauppa on niin vaarallinen....aina kun käyn siellä, tulen joku uusi tavara kainalossa sieltä ulos...vaikka en tarvitse mitään!!! Pikkukaupungissa on ihana elää ja olla. Kauppiaisiin voin luottaa täydellisesti. Jos rahat unhoittuu kotiin, saan silti ostokseni mukaan.. Ostosr

"Tietoisen ja alitajuisen mielen eroavuudet: Alitajuntasi hyväksyy sen, mitä siihen vaikutetaan tai mitä tietoisesti uskot. Se ei erittele asioita niinkuin tietoinen mielesi, eikä väitä vastaan. Alitajuntasi on kuin maaperä, joka ottaa vastaan kaikenlaiset siemenet, olivatpa ne hyviä tai pahoja. Ajatuksesi ovat aktiivisia ja niitä voidaan hyvin verrata siemeniin. Negatiiviset, tuhoavat ajatukset jatkavat työtään alitajunnassasi ja saavat aikaan sellaiset ulkoiset olosuhteet, jotka näitä ajatuksia vastaavat. Muista, että alitajuntasi ei välitä siitä, ovatko ajatuksesi hyviä tai pahoja, totta tai valhetta, vaan alitajuntasi vastaa aina täydellisesti ajatuksiisi ja käskyihisi. Jos vaikka tietoisesti pidät jotain totena, vaikka se olisikin valhetta, alitajuntasi hyväksyy sen todeksi ja toteuttaa sen johdonmukaisesti, koskapa tietoisesti oletit sen olevan totta. Miten tärkeää on, että ajattelet vain sellaisia ajatuksia ja mietit sellaisia ideoita, jotka siunaavat, innoittavat ja saavat

Minä, kuten hyvin monetkin täällä blogeissaan, ovat ihastelleet tätä valtavan kaunista värikylläisyyttä. Kuinka paljon meihin oikeasti vaikuttaakaan tämä värimaisema, tiedostamme sitä tai emme. Se vaikuttaa, syvälle sisälle meihin. Ajatuksellamme on valtava voima. Huomasin taas ihan konkreettisesti eilen, kun sain korjattua oppilaitteni kokeet ja laitettua heille koneelle arvosanansa. Mikä ihana keveys, iloisuus levisi jokaiseen soluuni välittömästi. Vanhempi tyttäreni kävi eilen luonani. Söimme, lenkkeilimme hänen koiransa kanssa ja juttelimme. Hän oli kuin uudesti syntynyt. Naureli, oli ostanut itselleen stokkalta pari puseroa, ei pitänyt enää hikisiä , itsestään seisovia kaksviikkoa sitten pystyjä sukkia... Oli alkanut hölkkäillä ja jaksoi innoissaan pestä hiuksiaan... Olin niin iloinen, onnellinen hänen toipumisestaan. En pitänyt sitä ihmeenä sillä olen koko ajan aistinut, tiennyt ja luottanut, että hän paranee. Olen kiitollinen tästä päivästä, tästä elämästä. En vielä osaa nähdä

Niin raikas, kirkas, kaunis on tämä aamu. Puut seisovat vaiti, liikkumatta, vain tikan väsymätön hakkaaminen rikkoo hiljaisuuden. Täytyykö minun, onko pakko: rynnätä kiireellä latinotanssitunnille, torille, kauppaan, korjata kokeet, siivota, tehdä ruokaa... Haluan hengittää luonnon kanssa samaa rytmiä, haluan tanssia paljain jaloin lehtien seassa, juurtua maahan, virrata taivaisiin, haluan haistaa syksyn kosteuden ja maan pysyvyyden... Minä saan valita.

Nukuin todella huonosti viime yönnä. Näin paljon unia, jotka väsyttivät entisestään. En saanut lepoa. Aamulla hieman flunssainen olo, jota on jatkunut koko päivän, riippumatta kymmenestä probioottikapselista.. "Kun sairastutte, teidän tulee muistaa, että tauti on elimistön tapa vapautua vieraasta; se tulee hyväksyä ja jopa auttaa taudin puhkeamista ja etenemistä."-Rainer maria Rilke Itse olen tämän flunssan itselleni hankkinut. Olen viime aikoina rasittanut itseäni liikaa. Olen vetänyt muutamia iltatunteja, omien päivätuntieni lisäksi. Keho kuiskaa, keho huutaa: lepää, hiljenny, pysähdy! Ja jos en kuuntele, on pakko tehdä jotain minulle... järjestää vaikkapa pieni flunssa.. En mennyt tänään piirustuskerhoon. Piirtelin kotona.. Nuo enkelit kutsuvat minua voimakkaasti... Ajattelin, että voisin tehdä/teettää läheisilleni jonkinlaisen enkelikirjan omista kuvistani...jouluksi... Taidan mennä aikaisin nukkumaan. Jospa näkisin kevyempiä unia tänä yönä ja saisin levätä... Lähetän tei

On helppoa rakastaa, kun kaikki sujuu hyvin. Kykenetkö todella rakastamaan keskellä koettelemuksia ja kiusauksia. Silloin helposti sulkee sydämensä ja estää rakkauden virran. Kuinka oppisi rakastamaan kaikista ulkoisista olosuhteista huolimatta. Rakkaus ei koskaan luovuta, se ei koskaan kuole. Nöyränä, pitkämielisenä, kärsivällisenä se odottaa loppumattomasti. Ole valmiina, ole hereillä! Ymmärrän omassa elämässäni sen, että joka tilanteessa yrittäisin olla yhteydessä sisimpääni, syvimpään itseeni, laajentuneena, avoinna, virtaavana.... silloin pystyisin olla rakkaudellisesti hetkissä, jotka ovat minulle vaikeita, koettelemuksellisia... Yksin siihen en pysty. Mutta koskaan en ole yksin ja aina kun pyydän apua, saan sitä.

Sain TINTTARUKSELTA JA RUNOTALON SARILTA tämmöisen tunnustuksen blogistani. Olin hyvin yllättynyt ja iloinen saamastani huomiosta. Olin myös iloinen, että osasin nyt eka kertaa liittää sen kuvan postaukseeni. Aiemmin se ei ole onnannut. Mukana tunnustuksessa oli seuraavat ohjeet: 1. Kopioi ja liitä blogiisi. 2. laita linkki keneltä sait. (En osaa) 3. kerro 7 asiaa itsestäsi, joita muut eivät vielä tiedä. 4. Anna tunnustus seitsemälle. 5. linkitä nämä blogissasi. ( En osaa) 6. Kerro näille seitsemälle tunnustuksestasi... Vaikeaa valita seitsemää luovaa blogia kaikkien ihanien blogien joukosta. Jotenkin en edes haluais tehdä sitä. Toisaalta, jotkut blogit on tullut läheisimmiksi, toisia ihailen kuvien tai luovuuden perusteella... Lähetän tämän tunnustuksen: Susipiilo Avatar Photograhs Johannan maailma Unan maailma Olen mitä olen Uuna Seitsemän asiaa minusta, jota muut eivät vielä tiedä: 1. Tärkeimmät elämässäni ovat: tyttäreni, kissani, usko ja luottamus suurempaan ja isompaan ja p

Tänään on ollut taas harvinaisen kaunis lokakuinen päivä. Luonto väreilee väreissänsä. Lehdet putoilevat yksitellen, omaa aikaansa alas. Kaikella on oma rytminsä. Kaikki vaan tapahtuu.... Haravoin hiukkasen pihassa lehtiä. Rakastan tuota hommaa niin paljon, että aion jättää keväällekin osansa. On ilta, pimenee.. Taas yksi päivä elämästäni takana. Mitä olen tänään oppinut? Olenko nähnyt ihmisen? Olenko kuunnellut lähimmäistäni? Olenko antanut rakkautta? Kiitos tästä päivästä... Haluan pyytää anteeksi itsekkyyttäni!

Katselin eilistä postaustani. Luin kommentteja. Katsoin kollaasikuvaani. Olin keskiviikkona piirtänyt itseni pulloon, tosin lasipulloon, josta näkyi ulos.. Ehkä halusin sinä päivänä eristäytyä hiukkasen maailmasta.. Tänään näin kuvassa pienen hahmon.. Enkelin, hengen...mikä se onkaan, mutta se on siellä.. Ja se valo on lentänyt pois purkista.. Oi kun ihana... Nämä meidän piirrokset, maalaukset, joita teemme, ovat niin moniulotteisa.... Ne kertovat ja näyttävät meille pieniä ihmeitä..viestejä.. Ne tulevat ihan itsekseen... Ihanaa viikonloppua teille kaikille...syyshalauksin !!!

Eilinen tunkkaisuus hälventynyt hiukkasen, raikkaan lokakuisen tuulen myötä. Avautuminen alkoi eilisillan piirustuskerhossa, vaikka piirsinkin itseni lasipurkkiin.. ja jatkui aamun punttiksella.. Joku juttu tai prosessi on selkeesti minussa meneillään.. Tulkoon, olkoon ja vieköön! Villiina -Neljällä jalalla pää pilvissä-kommentoi eilistä postaustani:" Miksi et sais puhua suoraan? Miksi et sais olla itsekäs?" Jäin miettimään noita kysymyksiä... Olen tyttäreni kanssa - nyt toisenkin kans, tosin hieman vain- ollut varovainen ilmaisuissani, kulkenut ikäänkuin antennit pystyssä, tunnustellen, mitä sanoa, mitä kysyä..( skitsofrenia...masennus) Ehkä se on jäänyt päälle minuun. Myös nuo ilmaisemattomat jutut ovat jäänneet sinne jonnekkin päälle...Kunnes erään kerran annoin eilen tulla äidilleni...en silti kaiken, ehkä paukkuen...silti jäi vähän paha olo.. Itse asiassa koko elämäni olen kulkenut nuo hiivatin antennit päässä. Näettekö ne??? Mutta tänään pyytelin anteeksi itseltäni ,

Tämä päivä on ollut minulle jotenkin raskas... En ole varsinaisesti riidellyt kenenkään kanssa , mutta olen puhunut suoraan asioita ehkä itsekkäästikkin. Ego minussa on pinnalla. Kaiken kaikkiaan minulla on paha olo. Tekisi mieli vain erakoitua kaikista ja kaikesta. Olla itseni kanssa, jottei tulisi hinkkauksia muitten kanssa. Tavallisesti olen sopeutuvainen, sosiaalinen, ymmärtäväinen.. nielen asioita, joita mielestäni eivät ole tärkeää ilmaista.. Jotain pahasti ristiriitaista , levotonta, harhailee mielessäni.. Kaipaan täydellistä syliä, korvia, silmiä... kaipaan vaan ihmistä, joka täydellisesti olisi minun puolellani, välittämättä mitä on tapahtunut... vaikka mitään ei edes ole tapahtunutkaan... Koen itseni ahnaaksi, itsekkääksi, narsistiseksi... Taidan lähteä luontoon!

Kuinka helppoa on puhua ja kirjoittaa rakkaudesta, anteeksiannosta, hyvyydestä... Tänään törmäsin kahteen kasiluokkalaiseen oppilaaseeni, jotka ovat olleet tasan kahdella liikuntatunnilla elokuusta lähtien.... Toisaalta , ryhmä on nauttinut, kun he ovat olleet poissa. Työskentely on tosi innokasta, rauhaisaa...Mutta se on taas toinen juttu.. Olen kuullut taustoja tytöistä. Erittäin läsnäolemattomat vanhemmat. Toinen äiti sai tytön 16 v. Johtajatyttö on ollut apukoulussa mutta muutettiin jostain syystä meidän kasille luokalle.Hän ei ole tyhmä mutta tunne-elämältään aivan sekaisin... Siinä minulle ihana peili tosielämään... Törmättyäni heihin halusin puhua heidän kanssaan poissaoloista mutta he juoksivat pakoon vessaan. Minä perässä..Odottelin vessan ovella ja ilmoitin itsestäni heille. Ihan mahdottoman kamalat vittu, saatana, helvettiryöpyt..."Me ei sulle puhuta, olimme just kuraattorilla"... minä siihen:" kun olette noin ilkeitä, ettekä puhu kanssani, ettekä käy tunnilla

Olin tänä iltana Ihmeiden oppikurssilla. Puhuimme paljon rakkaudesta, anteeksiannosta, sairauden syistä, mielestä.. Aina kun mieli reagoi, annan anteeksi, en lähde mielen maailmaan mukaan. Anteeksi antamalla unohdan jutun. Mieli rauhoittuu. Haluan antaa pois vanhat mielikuvat poispyyhdittäviksi. Niitä vanhoja mielikuvia on niin paljon. Minun ei edes tarvitse muistaa tai tietää, mitä siellä on, annan vain poispyyhdittäväksi kaikki. Sairaus...en rakasta itseäni...pyydän rakkautta ulkoapäin.. "Minä olen sairas": vahvistaa sairauttani. Älä rankaise itseäsi vaan rakasta itseäsi! Sairaus on useinmiten mielen heijastus kehossa. "Anteeksi antaminen on paljon enemmän kuin erillisten loukkausten anteeksipyytämistä. Se on periaatteessa syvälle käyvä muutos hyökkäävässä, epäluuloisessa ja piittaamattomassa asenteessamme muita kohtaan. Parantamalla suhteemme yhteen muutamme suhteemme kaikkeen. Sen sijaan, että otamme kaiken aikaa ja olemme sydänverta maailmankaikkeudesta imevä musta

Eilen illalla piirtelin..... katsoin yhdentekevän leffan... Piirtäessä olen läsnä itsessäni ja tässä hetkessä, vaikka saatankin saavuttaa virtauksen, tilan ja hetken jossa taiteilijajumalatar on läsnä.. aika katoaa ja on vain minä ja piirtäminen.. Telkkaria katsoessani en ole itsessäni, olen jossani muualla.. Luovutan jotain itsessäni medialle, turrun... Harva elokuva todella koskettaa ja saa aikaan kosketuksen hipaisun itsessäni, muutoksen mielessäni ja tunnemyrskyn minussa... Tänään ajattelin katsoa iki-ihanan "West side storyn", jonka katsoin aikanaan joskus kuuskyt-luvulla, kuusi kertaa Jyväskylän nuhjuisessa leffateatterissa... Silloin se kosketti , joka kerran... Silmät turvonneina itkusta, hiiviskelimme tyttökaverin kanssa häpeillen ulos illan pimeyteen.. Tämä aamu on kaunis. Aurinko sulattaa yön pakkasen, jäät sulavat, lehtikään ei liiku. Ihmeellinen hiljaisuus, ikäänkuin kaikki odottaisivat jotain suurta...

Aloin lukea tänään H.C. Andersenin satua "Villijoutsenet". "Kaukana täältä, minne pääskyset lentävät meidän talvemme ajaksi, siellä asui kuningas, jolla oli yksitoista poikaa ja yksi tytär, Eliisa.. Oi noiden lapsien oli niin hyvä olla- mutta sellaiseksi ei heidän elämänsä saanut jäädä. Heidän isänsä, koko maan kuningas nai häijyn kuningattaren, joka ei ollut lapsiraukoille lainkaan hyvä.. Hän antoi heille hiekkaa teekuppiin ja sanoi, että he saivat kuvitella sitä miksi vain. Hän sijoitti pienen Eliisa -tyttären maalle erääseen talonpoikasiperheeseen..ja noitui 11 prinssiä linnuiksi.. Prinnsit muuttuivat yhdeksitoista kauniiksi villijoutseniksi....." Ihana lukea satuja.. Yleensä niissä on aina opetus, että nöyryys voittaa ja aina onnellinen loppu. Hieman ihmettelen, että useissa saduissa on ilkeä äitipuloi... En tiedä yhtään satua, jossa olisi ilkeä isäpuoli? Olen nauttinut tästä lukion koeviikosta, jolloin minulla on melkein viikon loma, syysloma kaiken keskellä.

Vierailin tänään tyttäreni kanssa Turussa. Niin avarat, syksyisen värikkäät, uskomattoman kauniit maisemat vilahtelivat ohi. Pelkästään tuo matka jo antoi sielulle ravintoa. On viehättävää saapua isoon kaupunkiin, hulinaan ja ihmispaljouteen, kun tietää, että pian saa lähteä pikkukaupungin rauhaan ja hiljaisuuteen takaisin. Aina, kun käyn Turussa, ohjelmaani kuuluu: Akateeminen kirjakauppa, värikauppa, Stokkan musaosasto, Kauppahalli... Selailin runokirjoja, erillaisia elämäntaidon oppaita, romskuja... en ostanut yhtään kirjaa. Tuli mieleeni kirjakaupassa YLVA LII:N kysymys OLEMATTOMALLE, tämän päiväisessä postauksessa: "Miksi sinä luet taukoamatta noita erilaisia itsensäymmärtämisoppaita?" Minulla oli jossain vaiheessa tarve ostaa, lainata aina näitä "elämää suurempia" opuksia...ahmia niitä ja etsiä jopa epätoivoisesti viisauksia omaan elämääni.. "Yleensä etsijä toivoo löytävänsä jotain varmaa, jotain pysyvää, jotain muuttumatonta, johon voisi luottaa. Sen si