virtausta elämään

"En halua antaa arvoa sille, mikä on arvotonta, ja vain sitä,millä on arvoa, minä etsin, sillä vain sen haluan löytää." "Kaiken minkä annan saan itselleni. Miten kukaan voisi antaa toiselle sitä, mitä hänellä itsellään ei ole?" "Pimeydessä en pysty näkemään. Anna pyhyyden ja totuuden valon valaista mieleni ja anna minun nähdä sisimmässäni oleva viattomuus." Nuo lauseet löytyvät "Ihmeiden oppikurssista". Mistä voin tietää, mikä on arvokasta, millä on arvoa. Maailma, jossa tänään elämme, yrittää johdattaa meidät kuluttamaan, omistamaan, takertumaan ja vihaamaan... Kun vihastumme kerran, on jo toisella kerralla helpompi vihastua... Aivan kuin lihas tai taito, myös vihastuminen opitaan ja se on aina seuraavalla kerralla vahvempi... Mitä haluan pyytteettömästi antaa toiselle? Aikaa, läsnäoloa, kuuntelemista, rakkautta...Onko niitä minulla? Jos en osaa pysähtyä, kuunnella sisintäni, en löydä tuota viattomuuttani.. Kuka opettaisi minua? Mikä on totuus?

Onnea kaikille uusille ylioppilaille sekä myös heidän vanhemmilleen,heidän perheelleen, heidän opettajilleen!!! Onnea myös ysiläisille, jotka lopettivat peruskoulunsa opinnot...Myös hyvin moni on tänään tai lähiaikoina saanut päätökseen opintonsa eri oppilaitoksissa..onnea myös heille!! Tänään on laulettu ihanaa "suvivirttä" ja arvokasta "Gaude amusta"... Tänään on monen ihmisen ainutlaatuinen päivä. Myös ilmojen jumalatar on ollut suopelias ja kunnioittanut juhlia läsnäolollaan.. Tänään alkoi minun ja monen muunkin kesäloma. Miten vapauttavaa onkaan saada heittää nurkkaan, kaikki kouluun liittyvät jutut...ja saada omistautua Suomen ihanalle, arvaamattomalle kesälle...saada levätä ja saada kerätä tyhjään reppuunsa paljon iloa, energiaa, luovuutta,voimaa,uusia kokemuksia, uusia ihmisiä...ja lepoa!!

"Jokaisen sielun on välillä vetäydyttävä yksinäisyyteen löytääkseen kaiken ymmärryksen ylittävän rauhan. Jokaisen sielun on päästävä tasapainoon, ja se voi tapahtua vain hiljaisuudessa ja rauhassa. Kun tuo sisäinen tasapaino on syntynyt, voit mennä minne tahansa ja tehdä mitä tahansa ilman, että ulkoinen kaaos ja törmäily koskettavat sinua mitenkään. Se tarkoittaa menemistä Kaikkein Korkeimman salaiseen paikkaan..."-Ovi sismpään, Eileen caddy Minusta tuntuu, että olen eristäytynyt, syrjäytynyt , erakoitunut tämän toukokuun ajan. Olen tarvinnut tätä yksinoloa, itseni kanssa keskustelua, kehooni ja mieleeni keskittymistä... Nyt olen toipunut leikkauksesta fyysisesti ...Olenko jäänyt omaan maailmaani, omaan pesääni... Tänään illalla olisi meidän koulun opettajille läksiäisjuhlat. Neljä entistä kolleegaani lähtevät eläkkeelle. Juhlat ovat pienen merimatkan takana, pienellä saarella, kivassa pitsiravintolassa...Ihmettelen, miksi minua ei yhtään huvittaisi lähteä mukaan...Olenko pu

Tänään hölkkäsin eka kertaa tähystyksen jälkeen. Kiersin ensin sauvoilla tunnin verran ja sen päälle kahden kilsan juoksu... Voi että olen iloinen kun taas saan juosta!! Lenkin jälkeen oli niin hyvä olo, eikä masussa ole tuntunyt yhtään pahalta. Minulle liikunta on kuin toinen hengitys. Sekä rajumpi juoksu, pyöräily, uinti sekä rauhaisa jooga, jossa melkein pysähtyneisyyden tilassa olen läsnä... Kun olin sairaalassa, tarkkailin ihmisiä. Miten monet ovat unohtaneet oman temppelinsä, oman kehonsa. Eivät useat välitä, mitä he sinne tunkevat...miten he sitä liikuttavat.. Ihmiset hoitavat autoaan paremmin kuin itseään. Ei heille tulisi mieleenkään laittaa vaikkapa hiekkaa bensatankkiin... Ymmärrän hyvin, että ihmiset ovat väsyneitä, kun he tulevat työstänsä kotiin. Ruokaa olisi laitettava sydämellä ja sielulla. Monet heittävät jotain puolivalmista mikroon ja siinä se pyhä illallinen on, kuka sitten edes on syömässä. On vaikeaa yhteensovittaa työ,perheestä huolehtiminen, koti ja itsestää

Maslow`n tarvehierarkian ydin on, että ihmisellä on perustarpeet, jotka tulee tyydyttää ensin, jonka jälkeen ihminen alkaa etsiä tyydytystä "korkeammille" tarpeille. Maslow kuitenkin itsekin totesi myöhemmin, että tarpeiden tyydytys ei välttämättä etene hierarkisesti, vaan mikä tahansa tarvetyyppi voi korostua riippumatta "alempien" tarpeiden tilasta. Maslowin mukaan ihmisen tarpeiden hierarkkinen järjestys on: 1. fysiologiset tarpeet 2. turvallisuuden tarpeet 3. yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tarpeet 4. arvonannon tarpeet 5. itsensä toteuttamisen tarpeet Näistä ensimmäinen on perustavin ja viimeinen korkein tarve. Heräsin tänä aamuna ajatukseen, että olenko pitkästynyt? Minulla on ollut kolme viikkoa tarve toipua tähystyksestä, hoivata itseäni ja lisätä hippusen verran joka päivä liikuntaani. Nyt tunnen itseni jo aika hyvin toipuneeksi. Kehoni lähestyy hurjaa vauhtia sitä tilaa, joka minulla oli ennen tähystystä. Olen maalaillut muutamia töitä, lukenut ja surfaillu

Vespakaupat tehtiin. Ostaja halusi ostaa vespani, minun määrittelemälläni hinnalla. Tosin , sitten kun vasta olemme tehneet papert ja olen saanut rahat, asia on lopullisesti hallussa, eli ens viikonloppuna. Kun muutama kuukausi sitten päätin, että myyn vespani ja ostan itselleni uuden paremman kameran. Lähetin asian "herran haltuun". Ajattelin, että turha murehtia. Kaikki ne asiat järjestyvät, joiden kuuluukin järjestyä. Ihmettelin kaikesta huolimatta, miten helposti kaikki tapahtuikaan... Kännykkääni oli tullut eilen myöhään illalla viesti entiseltä oppilaaltani, ex-opettajalle.. Kysymys kuului:" miten minulle menee nykyään, mitä kuuluu?" Tämä poika oli lukiossa terveystietokursseillani. Hän oli tunneillani aktiivisesti mukana mutta kokeet ja muut kirjalliset työt, myöhässä tai poissa... Hän sai juuri ja juuri kurssit läpi. Puhuttelin häntä...Ihmettelin ääneen kuinka fiksu, mukava ja älykäs nuori mies hän on, mutta jos hieman pinnistelisi, laittaisi asiat tärkeysjä

Tänään minulla oli taas ihana mahdollisuus heittäytyä maalaamisen maailmaan. Uskon että taiteidenjumalatar oli läsnä maalatessani. Prosessi on vielä kesken mutta en malttanut olla ottamatta kuvia tekeleestäni ja tein niistä kollaasin (voit nähdä sen "omia kuvia"-sivullani).. Olen viimeaikoina maalaillut paljon akvarelliväreillä. Nytkin aloitin niillä mutta jatkoin akryyleillä. Jotenkin tässä hetkessä nyt haluan ja tarvitsen voimakkaita värejä. Mua jännittää ihan hirmuisesti juuri nyt. Eräs vespan katsoja/ostaja on tulossa puolen tunnin kuluttua katsomaan Vespaani. Olin kolme vuotta sitten Italiassa ja ihastelin siellä vespoja. Minulla on ollut 17vuotiaana vaalean sininen vespa... ehkä nuoruuden ajat, tunteet tulvahtivat mieleeni..siellä Italiassa. Tuo kaipaus jäi päälle. Ja niin sit ostin marraskuussa metallinsinisen vespan, PX 150 kuutioisen, eli ihan oikean moottoripyörän. Ajelin kesäisin kauniina päivinä pikkumatkoja, kävin torilla ja olin niin iloinen. Kuitenkin vähitelle

"Menin metsään, koska halusin elää harkitusti, halusin katsoa silmästä silmään elämän olennaisimpia tosiasioita ja nähdä, enkö voisi oppia, mitä sillä oli opetettavaa, ja välttää kuolemani hetkellä sitä mahdollista havaintoa, etten ollutkaan elänyt."-H.D.Thoreay "Kuoleminen elämättä todella täydesti, heräämättä elämäänsä silloin kun siihen on tilaisuus, on jatkuva ja merkittävä riski meille kaikille, kun ottaa huomioon tottumustemme automaattisuuden ja sen säälimättömän tahdin, jolla kaikki nykyisin tapahtuu ja tarkkaamattomuuden joka tuntuu sävyttävän suhdettamme siihen, mikä saattaa olla meille elämässä tärkeintä mutta samalla vähiten ilmeistä."-Jon Kabat-Zinn Olen lukenut joskus jostain....että rutiinit ovat turvallisia...ne juontavat jostain kaukaa...perusselviytymiseen liittyviä...survival... Ei kulu ehkä niin paljon energiaa kun tallustelee samassa urassa...ei tarvitse pohtia uusia valintojaan...ei tarvitse pelätä..eikä mokaa!!! selviytyy... tyypillistähän on,

Kiitollisena heräsin tähän aamuun joka suuteli päivää... Olen nähnyt valtavasti, ihmeellisiä ja selkeitä unia viime aikoina. Olen hikoillut runsaasti...oisko vaihtovuosia vai sit puhdistautumista kovista määristä lääkkeitä, joita olen muutaman viikon aikana syönyt... Aloitin aamuni maalailemalla vanhoja luonnoksiani ja tein pari kollasia... (toinen heistä on tässä postauksessa.) Aina maalatessa aika unohtuu, ympäristö katoaa ja on vain läsnä maalauksen kanssa...vuoropuhelua sielunsa kanssa... Ja Flowksi kait jotkut tilaa mainitsevat...anyway..siitä tulee niin hyvä mieli.. Sovimme, että menisimme tyttäreni ja hänen koiransa kanssa iltapäivällä retkelle eräälle laavulle. Matkaa kertyy 2.5 km yhteen suuntaan...jos kävelen rauhaisasti, voin kait sallia itselleni tuon. Miten kaipaankaan hikistä lenkkiä, sydämen sykettä ja hengityksen myrskyä...mutta maltan odottaa... Täksi päiväksi on luvattu tänne Länsirannikolle sadetta. Vielä ei kuulu sateen ropina, ei tunnu tuuli kasvoilla, ei tuoksu m

"Toisinaan meidät valtaa suru, jota emme kykene hallitsemaan. Tajuamme, että päivän maaginen hetki on jo ohi, emmekä ole huomanneet sitä. silloin elämä piilottaa taikansa ja taiteensa. meidän on kuunneltava lasta, joka aikoinaan olimme ja joka yhä asuu sisimmässämme. Lapsi ymmärtää maagisen hetken. voimme vaimentaa itkun, mutta emme voi vaimentaa sen ääntä."-Paulo Coelho, Piedrajoen rannalla istui ja itkin. Tämän päivän maaginen hetki, hetki jolloin voikukkaset olivat täysillään, linnut lensivät pilvien yllä, aurinko pakotti riisuuntumaan... Miten suloista, kun saatoin kävellä tänään yli tunnin luonnossa, antaa hengityksen löytää maailmankaikkeuden rytmin ja olla ilman kipua, ja päivä jatkuu loputtomuuksiin.... Alan parantumaan.... En halua unohtaa sitä tunnetta, mistä kiitollisuuteni kasvaa.. Minun ei tarvitse rajoittua, kapeutua jälleen.. "Lintuparvi lentää korkealla jäljettömiin, viimeinenkin pilvi haihtuu pois. Istumme kaksin, vuori ja minä, kunnes jäljelle jää vain

"Tunnen surua ja häpeää suomalaisten rasismin takia. Haluankin täydellisesti irtisanoutua rasismista ja muusta syrjivästä käytöksestä sekä esittää pahoittelut kaikille ihmisille, jotka ovat rodun, uskonnon tai sukupuolisen suuntautumisen vuoksi joutuneet kärsimään suomessa"-helsingin sanomat, Mielipide, 15.5.09.. Miten hirveän pahalta tuntuu, kun itseä kiusataan. Sen ei tarvitse olla kuin pieni katse, äänensävy, poistuminen tilasta ja minä aistin sen, aikuisenakin. Puhumattakaan kaltoin kohdelluista lapsista,jotka joutuvat elämään tuossa rakkaudettomassa ilmapiirissä joka hetki. Ihminen ei voi antaa sitä, mitä hänellä ei ole. Jos pieni lapsi ei ole saanut syliä, kosketusta,rakkaiden ihmisten läsnäoloa, hänen on vaikea rakastaa itseään...lähimmäisiään... hän on pelokas, syyttää muita, projisoi ongelmansa ulospäin muihin...ja on aina nälkäinen...rakkaudennälkäinen, vaikkei sitä itse ymmärrä... " Se, jota rakastetaan ja joka pystyy vastarakkauteen, on onnellisin ihminen maa

Tänään olen tähystykseni(4.5) jälkeen eka kerran siivonnut: imuroinut , mopannut lattiat...jouduin välillä makailemaan lattialla selälläni, kun lapaluiden välistä pisti/poltti tai jotain... Tänään olen myös eka kerran ajanut fillarilla kauppaan. Oli nopeampi juttu ainakin kun kävely sinne. Autolla en ole vielä ajanut. Tänään olen maalannut "keskeneräistä" maalaustani. Ehkä se on nyt valmis, ainakin hetken aikaa. Tykkään siitä. Se on "keväträjähdys" tai "kesä minussa"...tai "sielun hassu uni" nimi ei ole tullet vielä... Huomaan kehossani, lähinnä lapojen välissä, että ehkä olen tehnyt hiukkasen liikaa.. olen välillä ymmälläni..pitäiskö vain lepäillä...pitäiskö syödä kipulääkkeitä, ettei yhtään tuntisi tuntemuksia... joku sanoi, että leikkauksen jälkeen olisi hyvä kävellä paljon?? Ehkä huomenna lavatkin hiljenee... Jos se on sitä ilokaasua vielä, joka ilmoittelee ties missä itsensä..vielä.. Tänään tekisi mieli ottaa yksi lasillinen punaviiniä... &

Tänään kävin ensimmäisen kerran kaupassa, kävellen, reppu selässä. Matkaa kertyi yhteensä vähän yli puoli tuntia. Paluumatkalla selkääni särki ja mahaani kutiitti/kiristi. Oi miten nautinnollista oli mennä kauppareissun jälkeen selinmakuulle sänkyyn ja vain olla. Arkeni on ollut ihanan rauhaisaa, levollista: syön säännöllisesti , terveellisesti, lepään ja liikunta on lisääntynyt varovaisesti...ja tänään olen ottanut vain yhden kipulääkkeen! Olen ajatellut, miten ihanaa, kun kohta saan hölkätä, joogata, saunoa!!! Aloitin lukea Donna Farhin kirjaa "kehon ja mielen jooga". Haluan kirjoittaa muutamia otteita, hänen ajatuksiaan joogasta, joka on tie aidon itsen luo...tai yleensä meistä ihmisistä.. " Yksi tärkeimmistä mentoreistani, edesmennyt Ray Worring, vei minut usein pitkille ajeluille Montanan sydänmaalle. Erään ajelun jälkeen hän ehdotti,että katselisin jonkin aikaa vuoristoa. Vaikka maisema oli häkellyttävän kaunis, en enää halunnut istua kylmässä viimassa. Minua palel

Kiitos rakas äitini! Nämä ruusut haluan sinulle antaa. Olet opettanut minulle rakkauden luontoon, kukkien, ketojen ja järvien syliin. Olet opettanut minut näkemään taivaan sinen ja lemmikin herkkyyden. Olet antanut minun kasvaa vapaasti, hellästi lähellä seuraten. Olet kannustanut minua musiikkiin, urheiluun, taiteeseen. Olen niin iloinen ja onnellinen , että saat elää vielä innostuneena, reippaana, terveenä, täynnä valoa!! "Äidit vain, nuo toivossa väkevät, Jumalan näkevät. heille on annettu voima ja valta kohota unessa pilvien alta ja katsella korkeammalta."-Lauri Viita

" Me uimme sielussa. Sielu läpäisee meidät. Jumala virtaa lävitsemme, ei muuta uskontoa ole, ei muuta rukousta tarvita..."-Eeva Kilpi Mitä enemmän olen läsnä itsessäni, tässä hetkessä, sitä syvemmälle haluan kaivautua. Ei riitä pelkät sanat. Tarvitsen multaa kynsieni alle, hikeä otsalleni, sateen kastelemat kasvot, tuulen hajoittamat hiukset! ja kivun... Voi miten vahva,elävä elämä on lähellä ja kuitenkin usein niin kaukana. Meillä on aina valinnan mahdollisuus... Veljeni soitti eilen ja kysyi kuulumisiani. Juteltiin aluksi minun leikkauksestani ja olostani. Hän sanoi: "Jumalaa ei ole olemassa. Minä tiedän ja näen sen, kun hoidan näitä sairaita, masentuneita, haurastuvia vanhuksia, rappeussairauksiin menehtyneitä ihmisiä. Missä se Jumala on?" Niin, missä sinä Jumala olet? Sinä olet kaikkialla. Sinä olet minussa, sinussa, heissä...tahdomme sitä tai emme. Sinä olet joka siemenessä, ruohossa, lehdessä, ilmassa jota hengitämme.... tässä sateessa, joka raikastaa ja juot

" nukkumaan käydessä ajattelen: Huomenna minä lämmitän saunan, pidän itseäni hyvänä, kävelytän, uitan , pesen, kutsun itseni iltateelle".....Ote Eeva kilven runosta.. Ehkä huomenna minulla on jo parempi olo. Tänään olen kävellyt pienen lenkin ja istunut keinussa.. Aurinko, tuuli, lintujen laulu ilahduttivat.. otan nukahtamispillerin, kipulääkken ja varoen laskeudun sänkyyn... Ajattelen... miten paljon maailmassa on ihmisillä tuskaa, kipuja, suruja, sairauksia jotka eivät lakkaa,lopu koskaan...

Pääsin eilen sairaalasta. Leikkaus/tähystys onistui hyvin vaikka siitä tulikin odotettua vaikeampi..Olin kaksi yötä sairaalassa ja nyt kolmen viikon sairauslomalla. En uskonut, että tämä prosessi olisi ollut näinkin tuskainen. Eniten aiheuttavat kipuja, polttoja , leikkauksessa käytetyt ilokaasut, jotka eivät ole häipyneet masustani. Niihin ei auta edes kipulääkkeet. Vaivalloinen hiipiminen ja liikkuminen melkein naurattaa...Mutta nauraa en voi sillä se sattuu niin paljon...Mutta onneksi voin hymyillä.. Mutta tämä minun juttuni kestää vain pienen hetken ja en ole yksin.Tyttäreni hoivailee vuorostaan minua.ja parin päivän kuluttua olen jo paljon parempi... Minun oli koettava tämä , jotta taas muistaisin, avautuisin, huomaisin lähimmäiseni!! Miksi me ihmiset tai useimmat meistä, kuljemme sokeina toisten ihmisten vaikeuksille, tuskille, sairauksille. Vasta kun itse kaadumme sairaalaan sänkyyn ja joudumme kyvyttömiksi, huomaamme miten toinen ihminen on tärkeä. Hymy, katse, ystävällinen sa

"Jos sydämessä ei ole rakkautta, et voi matkata tätä hengen tietä, sillä rakkaus on sen avain. Rakkaus näyttää tietä. Rakkaudesta puhuminen on ajan hukkaa. Elä rakkaudesta ja osoita sitä elämässäsi. Unohda itsesi kokonaan rakastamalla lähimmäisiäsi. Mitä enemmän heitä rakastat, sitä enemmän rakastat Minua. Suvaitsevaisuus ei riitä; tarvitaan todellista rakkautta.Rakkaus ei ole koskaan omistavaa. Rakkaus vapauttaa rakastamansa. Et voi koskaan toivoa voivasi auttaa toista sielua, jos olet omistava, sillä kaikkien sielujen on oltava täysin vapaita löytääkseen oman itsensä ja elääkseen omaa elämäänsä, jota Minä ohjaan. Kun suhtaudut omistavasti toiseen, pysäytät tämän sielun henkisen kehityksen, se on asia, jota ei saa tehdä. Jos niin teet, otat kannettavaksi todella raskaan vastuun. Hengen vapaus on jokaiselle olemisen ydin."OVI SISIMPÄÄN,Eileen Caddy Tämän päivän Hesarissa (3.5.09) oli pitkä kirjoitus nuorten masennuksesta, syrjääntymisestä.. Joka päivä jää kuusi nuorta työk

Ajatus on niin voimakas. Se tulee uniin. Se vaikuttaa kehooni. Se vaikuttaa tunteisiini. Olen ajatellut maanantaiaamua...pienellä pelolla.. Olen menossa maanantaina aamulla sairaalaan. Minulle tehdään , toivottavasti tähystyksellä, sappirakon ja -kiven poisto. Toimenpide on yksinkertainen. Joudun olemaan sairaalassa pari yötä ja sairauslomaa saan 2-4 viikkoa. Pyydän ainakin 4, sillä enhän pysty tekemään työtäni sillä intensiteetillä, innolla, johon olen tottunut. Sitäpaitsi keho on työvälineeni, sitä haluan suojella. Kuinka voin pitää alkuverryttelyä oppilailleni, jos en saa nostaa käsiäni, nostaa mitään jne.. Olen jutellut keholleni tästä tähystyksestä. Olen kertonut sille, kuinka emme voi moneen viikkoon juosta metsässä, joogailla aamulla, uida ja saunoa. En tiedä kumpi, keho vai mieleni on enemmään hädissään? Ostin vappuaattona kukkasia, orvokeita, pelargonioita, valkoisia kukkia, joiden nimeä en muista. En ole vielä istuttanut niitä, koska yöllä on ollut pakkasta. Olen nostanut ne