"Sinä olet taivas.
Pilvet ovat se, mitä tapahtuu,
mikä tulee ja mikä menee."-E.Tolle
Katsoimme eilen Ystävieni kanssa Dvd:n Eckhart Tollen Findhornin retriitistä.
Ekchart puhui pääasiassa kahden tunnin ajan läsnäolosta, tietoisuudesta, hiljaisuudesta, joka on aina sisällämme, ympärillämme, aistimme sitä tai emme.
Elämme ikäänkuin kahdessa tasossa: muodon maailmassa ja hiljaisuudessa.
Muodon maailma eli tämä tavallinen elämämme, jossa emme hirveesti hiljenny tai ole yhteydessä aitoon itseemme, jossa egomme johdattelee meitä ja ajatukset luovat elämämme..
Hiljaisuuden maailma (Stillness), jossa olemme täysin läsnä tässä hetkessä, olemme hiljaisuudessa ja siksi hiljaisuus on meissä ja olemme läsnä täydellisesti, niinkuin eläimet, jotka eivät elä eilisessä , eivätkä huomisessa.
Muodon maailmassa hetkittäin saamme aistia tuon aidon läsnäolon, kunnes ajatuksemme taas muovaavat todellisuuden, joka ei ole aito todellisuus...
Olen opiskellut Ihmeiden oppikurssia yli kaksi vuotta ryhmässä ja itsekseni. Löydän tuon saman "ajatuksen" IOK:STA, josta Tolle kertoo.
Molemmat puhuvat menetelmästä, jonka kautta on mahdollisuus "löytää" se aito täydellinen läsnäolo, joka on jo tässä. Mutta jota ajatuksemme ja egomme häiritsee. Eli elämme harhassa/unessa...
Tuon Tollen DVD:n katseltuani, ymmärrykseni oli kasvanut, asiat loksahtelivat erilailla paikoilleen, teoria pukeutui lihaksi...näinhän se on!!!
Olen niin kiitollinen kun silmäni avautuivat, korvani kuulivat ja sydämeni ovi avautui hieman enemmän...en ole perillä vaikka olenkin perillä, mutta kun oikeasti alan nähdä itseni, egon ja ajatuksieni ohjaamina, pelossa, kateudessa, ahneudessa, suorittamisessa, yrittämisessä olla hyvä, olla näkyvä, jotenkin erityinen...
Ikäänkuin spiraalimaisesti, suomu suomulta, kerros kerrokselta avaudun kohti sitä aitoa itseäni, ihmistä jollainen jokaikinen muukin ihminen on, sielunystävä, hengenystävä..olemme kaikki samaa, olemme upeita, täydellisiä!!!
Tämän saman ymmärryksen voi jokainen löytää ...sisältään..
Tarvitsemme joskus menetelmiä, jotka voivat olla mitä tahansa...
mutta tuo totuus, tuo hiljaisuus on aina siellä läsnä ja olemme jo siellä, vaikkemme sitä tiedosta...
"Carl Jung kertoi eräässä kirjassaan keskustelustaan erään intiaanipäällikön kanssa. Tämä ihmetteli, miten melkein kaikkien valkoisten kasvot ovat kireitä, silmät tuijottavat, ja miten he käyttäytyvät kovin sydämettömästi.
Hän sanoi: "He etsivät jotain . Mitä he etsivät? Valkoiset haluavat aina jotain. He ovat aina huolissaan ja rauhattomia. Emme tiedä mitä he tahtovat. He ovat kuin mielipuolia."
Niin...Mitä minä etsin, kun kaikki on jo minussa...
Minun täytyy herätä!
Kommentit
Nuorallatanssija: joskus ehkä =)
Mikä on suurin este aidon todellisuuden kokemiselle?
Mieleen samastuminen. Se tekee ajattelusta pakonomaista. On todella tuskallista, ellei pysty pysäyttämään ajattelua. Mutta emme kykene huomaamaan sitä, koska kaikki siitä kärsivät. Niinpä se koetaan normaaliksi. Mielen alituinen häly estää sinua/minua löytämästä sitä sisäisen hiljaisuuden maailmaa, joka on yhtä OLEMISEN kanssa. mieleen samastumisen luoma väärä kuva itsestä langettaa myös pelon ja kärsimyksen varjon elämäsi/elämäni ylle...kirjasta "Läsnäolon voima"-E.Tolle
Havaintojamme luulemme elämän virraksi. Koemme ajan "janana". Ajan voi kokea toisinkin. Siinä ei tarvitse kiireessä juosta:)
Oikein sanoi intiaani valkoisista, niin minäkin asian näen aina.
Ihana kuvasi, oikein liikkuva ja tasapainoinen silti.
Poikani sanoi joskus, että onko niin, KOSKA IHMISET OVAT YKSILÖITA, OVATKO HE YHDESSÄ TAYDELLINEN KOKONAISUUS? Toimisimmepa paremmin yhteen, riitelisimme vähemmän mielipiteistä. Suuri totuus lienee se, että olemme kauniita olentoja itsessämme.
Sen tyhjyyden kohtaa, jos meditoimisesta tulee pyrkimys, siitä voi tulla jopa pakkoneuroottinen harjoitus. Tärkeintä on hiljentyä ajatuksenvirrasta. Hiljaisuuteen ei tarvitse jäädä. Zenin harjoittajat "ampuvat jousellakin" mieli tyynenä, mutta havainnot tarkkoina.
Omaan henkilöhistoriaan, ajatustenvirtaan eli mieleen eli egon ilmenemiseen samaistuminen, jopa liiallinen ruumiiseen samaistuminen
vinouttaa käsitystämme itsestämme. Ole vain ja koe, se on tosiasia ja aidoin itsesi. Rauhoitu siihen PYRKIMÄTTÄ.
marjaisa:
olet aivan oikeassa..
huomasin itsekin tuon "pitäisi" sanan ja aion vaihtaa siihen toisen mutten tehnyt kuitenkaan...
sanat ovat aina symboleja, ja toiset ymmärtävät erilailla, aina omista skeemoista lähtöisin...
jotkut kokevat ilman sanojakin tai puolesta sanasta, eivätkä takerru yksityisiin sanoihin..
osaisipa aina olla viattoman tyhjänä, kuunnella toista koko kehollani, silmillä, korvilla kaikilla, ilman mitään ennakko- odotuksia, ilman mitään omia kommenttejani..ilman pyrkimystä tuoda jotain ajatustani totena, oikeana..
Aina kun yrittää kirjoittaa omia oivalliksiaan, sitä ei osaa kirjoittaa sillain, kun itse sen kokee..
nämä jutut eivät ole järjellä, ajatuksella ilmaistavissa...ja jokaisella on oma tie, tapa kokea...koskaan ei voi ymmärtää toista ja silti varmaankin kokemukset ja tuntemukset saattavat olla aivan samoja...
Miten ilmaiset näitä toiselle?
käyttämällä sanoja, jotka tulevat ajatusten kautta..koskaan toinen ei voi ymmärtää samaa..
On helpompi maalata sisäistä tilaansa!!
Olen rauhassa,
en yritä tehdä hiljaisuutta, koska se ei ole niin...
elän tätä..
kiitos sinulle kommentistasi
Todellakin maailmaa ovi katsoa niin monesta näkökulmasta. Henkisyyden näkökulma on yksi niistä armollisimmista. Hiljentyminen tuo meille melkoisesti voimaa, mutta kysymys kuuluukin, miksi niin harvoin uskaltaudumme heittäytyä sen voiman lumoihin?
Ego ei ole täysin turha, poisheitettävä, mutta sen ei kannata antaa johdatella omaa elämäänsä..mun mielipide..mulle tosi...
pandora:
ihmettelit: "Hiljentyminen tuo meille melkoisesti voimaa,
miksi niin harvoin uskallumme heittäytyä sen voiman lumoihin?"
jokaisen täytyy pohtia omalla kohdallaan tätä..
yleisesti tulee just nyt mieleeni.. meitä ei ole opetettu hiljentymään oikealla tavalla...
muistan omasta kouluajastani, kuinka aina piti olla "hiljaa", niin kotona kuin koulussakin...lapset eivät saanet häiritä aikuisia..
Toisaalta, jos unelmoit, olit keskittynyt ajatuksiisi, löhöilit...saatoit kuulla kuinka sinä laiskottelet.."Ei Jumala laiskoja elätä!"isäni sanoi sunnuntaiaamuisin, kun me oisimme halunneet nukkua pitkään...
Uskon, että jokainen löytää omat vastauksensa, koska ne ovat jo hänessä...kun vain hiljentyy..=)
Kaunista päivää sinulle.
Elämä on ja hymyilee..
olkaamme mukana siinä!!