Minulla on kaksi kissaa. Lötjönen ja Vempula.
Lötjönen melkein 9v on tuottanut harmaita hiuksia minulle, ainaisilla tappeluillaan öisillä retkillään ja sairauksillaan.
Vempulalla ei ole ollut mitään murheita, hän on 7v, Lötjösen poikaja on metsästänyt yhden hiiren.
Lötjöseltä on leikattu nyt syksyllä kasvain. Ja juuri nyt hän kärsii silmätulehduksesta, jota varten kävimme eläilääkärissä (69 e ). Onneksi rohtojen avulla silmät alkavat parantua pikkuhiljaa.
Mutta nuo molemmat ihanaiset oliot tuovat minulle niin suurta lämpöä, läsnäoloa ja välittämistä, etenkin Lötjönen ja opettavat minua...
Olen edellisissä postauksissani kirjoitellut E.Tollen ajatuksia.
Hän on sitä mieltä, että ihmisten on mahdollista päästä aitoon läsnäoloon eläinten seurassa, rapsutellessaan koiran korvan taustaa tai silitessään kissaa, joka kehrää mielihyvästä ja on täysin läsnä siinä nautinnossaan. Eläimet opettavat meitä, luonto opettaa meitä, lapset opettavat meitä, jos olemme kadottaneet sen yhteyden läsnäoloon, hiljaisuuteen.
Mietin, kun luin edellisen postaukseni kommentteja, miten vaikeaa on yrittää selittää toiselle ihmiselle omaa näkemystään, ymmärrystään, kokemustaan, etenkin henkisistä, sielullisista asioista. Sanat eivät yllä sinne asti.Ja täytyykö edes yrittääkään selittään. Nämä eivät ole järjen asioita, ei analysoitavia juttuja.
Usein jotkut ihmiset takertuvat yhteen määrättyyn sanaan ja sen perusteella ottavat kielteisen tai vastustavan kannan, vaikka syvimmiltään todennäköisesti he ovat aivan samoilla linjoilla.
Haluan lopuksi vielä liittää E.Tollea, kirjasta "Läsnäolon voima".
"Kun kuuntelet (oma lisäys..luet) toista ihmistä, älä kuuntele pelkästään mielelläsi, kuuntele koko kehollasi. Tunne kuunnellessasi sisäisen kehosi energiakenttä. Se johtaa huomion pois ajattelusta ja luo hiljaisen tilan, jolloin voit todella kuunnella ilman mielen häirintää. Anna toiselle tilaa- tilaa olla.Se on arvokkain lahja, jonka voit antaa. Useimmat ihmiset eivät osaa kuunnella, koska heidän huomionsa kohdistuu valtaosin ajatteluun. He kiinnittävät silloin enemmän huomiota ajatteluun kuin siihen mitä toinen sanoo eivätkä juuri lainkaan siihen, mikä on todella tärkeää: sanojan ja mielen takana olevan toisen ihmisen OLEMISEEN. Luonnollisestikaan et voi tuntea toisen Olemista muuten kuin omasi kautta. Tämä on ykseyden toteutumista, rakkautta. Syvimmällä Olemisen tasolla olet yhtä kaiken olevan kanssa."
Minä, hannele tarvitsen nyt juuri näitä sanoja, opetuksia itselleni. Olen niin innoissani näistä, en halua tuputtaa kenellekkään muulle, en halua osoittaa ketään muuta, vain minua, minulle nämä sanat ovat tärkeitä.
On helpompi maalata ja piirtää sisäistä maailmaasi!!
Joku ymmärtää, sen tiedän, joku ohittaa, eikä sillä ole mitään väliä ja joku ei edes oikeasti tarvitse näitä!!
Ja vielä haluan nämä sanat Tollelta lopuksi:
"Kun olet täydellisesti läsnä, sinulla ei ole mitään tarvetta reagoida, vaikka ihmiset ympärilläsi käyttäytyisivät tiedostamattomasti, koska se ei merkitse sinulle todellisuutta. Rauhasi on niin täydellistä ja syvää, että kaikki mikä ei ole rauhaa, häviää siihen ikään kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan. Tämä murtaa karman syyn ja seurauksen ketjun:
eläimet, puut, kukat tuntevat sinun rauhasi ja vastaavat siihen. Opetat olemalla, ilmaisemalla omalla olemuksellasi Jumalan rauhaa. Sinusta tulee `maailman valo`, säteilet puhdasta tietoisuutta ja poistat siten kärsimystä syytasolla. poistat maailmasta tiedostamattomuutta."
"
Kommentit
Ilmeisesti mennään nyt yhtä matkaa tässäkin: Olen pari Tollea lukenut aiemmin, mutta innoittamanasi tilasin itselleni myös tuon CD-paketin!
Luulen, että nyt olen niin erilaisessa kohdassa kuin aiemmin elämässäni, että saman asian saatan kokea aivan toisin. Pätee siis näihin kirjoihin yms.
ihanaa kun ymmärrät..
uskon, että et kadu, että tilasit tuon paketin..
jo pelkästään se pikku kirja on ihana, täynnä upeita, koskettavia kuvia ja tekstejä...
ihmettelen välillä, miks minä usein uin näin syvällä...
ei silti, mä rakastan uintia ja etenkin sukeltamista...
Iso halaus sulle..
Joskus ei osaa ilmaista itseään sanoin lainkaan. Silloin jää joskus kommentoimattakin, vaikka olisikin pitänyt jutusta ja ollut samaa mieltäkin..
Lötjönen on kuvassa..Viisas kissa ja "kallis"..mutta kyllä eläimistä, jotka on ottanut haluaa huolehtia. Ne ovat viattomia...
Kiitos ihanasta kommentistasi...
välilklä minä olen niin "vakava"..
Taru:
Eläimet eivät koskaan v alehtele, juonittele...
ne elävät aina hetkessä ja ovat uskollisa =)
Minä olen kanssasi samaa mieltä, eläimet todellakin voivat opettaa meitä. Meidän pieni Lady-kissa opetti minulle vuorokauden aikana, kuinka tärkeää on kunnioittaa toisen rajoja kykyä omaksua asioita. Sitä samaa ovat viisaat ihmiset minulle yrittäneet opettaa viikkoja ja sitä samaa yritin ymmärtää itse. Ja tuo 13-viikkoinen pentu opetti sen minulle vuorokaudessa.
Niin, todellakin ihmisten kanssa kommunikoidessa tulisi kyetä asettumaan toisen ihmisen asemaan, ymmärtää hänen luontainen tapansa jakaa tietoa. Minä olen tullut siihen tulokseen, että sanat ovat hyvin pieni osa kanssakäymistä, eleemme ja sanaton viestintä on hyvin tärkeässä roolissa, mutta myös näkymätön viestintä, jota aistimme alitajuisesti vaikuttaa kaikkeen kanssa käymiseen.
Silloin ihmiset kohtelevat meitä sillä tavoin, mitä itse sallimme heidän kohdella, he lukevat meistä kuinka arvostamme itseämme, elämää ja toista ihmistä.
Joten kommunikoinnissa on tärkeintä kuunnella sydämen ääntä ei niitä äänteitä, joita muodostamme.
Ihmisten kanssa hyvässä vuorovaikutuksessa hyppää ikäänkuin toisen "tasolle", jos ja kun olemme erilaisia...
haistellen, maistellen , kuunnellen niinkuin eläimet..
sittenmiten ymmärtää ja oppii antamaan toiselle tilaa antaa olla juuri sellainen kuin on...ja itsellekin..=)..
hyvin mielenkiintoista..
Hanne aivan, ihmisten ehkä pitäisi opetella aistimaan toinen ihminen samalla tavalla kuin eläimet aistii toisen eläimen.
Pandora: Eläimillä ei ole odotuksia...ihminenkin kun oppii sen niin ei tule pettymyksiä...