Siirry pääsisältöön

valkoista, valkoista haluan kotiini..





Maalasin tänään kaksi tuoliani ja peilin kehykset valkoisiksi.
Maalauksissani viljelen paljon sinistä tai se vain ilmestyy niihin.
Viime vuosisna oranssi ja violetti ovat vallaannet vaatekaappini, mutta eivät enään.
Niin ja autonikin on valkoinen!!






Valkoinen on valoa ja puhtautta, viattomuutta.
Se ilmaisee enkelit, taivaan pilvet,ensirakkauden..





Tilasin kotiini uudet ikkunat keittiöön ja olohuoneeseen.
Taloni ikkunat ovat aina olleet liian pienet.
Olohuoneen ikkuna tulee yltämään melkein katosta, melkein lattiaan ja näin saan takapihan kauniin metsäisen kalliomaiseman sisälle.
Keittiön ikkuna 120 cm muuttuu kaksimetriseksi leveydeltään.
Elokuun lopussa valo tulvii kodissani.





Perhosen lento
varjo kasvoillani
valkoisen siiven
liikahdus
sydämessäni






Vielä meillä on nämä hurmaavat valkeat yöt.
Ensi viikonloppuna kuu yrittää loistaa valkeuden sylissä, ehkä silloin jo hieman valo antaa tilaa hämäryydelle..

Kommentit

Huopalintu sanoi…
On hauska, miten eri värit kiehtovat eri aikoina. Minulla oli kauan valkoinen kausi, mutaa nyt kaipaan värejä. Kauniita kyllä ovat valkoiset kukat, sopivat kuutamopuutarhaankin!
SusuPetal sanoi…
Sinulle on tulossa valkea ja valoisa koti!
Sooloilija sanoi…
Ihanat isot ikkunat saat! Niistä on mukava ulos katsella kaunista maisemaa.

Valkoisuus on puhtautta ja valoa. Itse en halua ihan valkoista, mutta valkoista pitää olla kuitenkin aina vähän kodissa.
Nykyään olen viehtynyt valkoiseen myös asusteissa; ostin alkukesästä ihanan valkoisen huivin.
Jael sanoi…
Valkoinen on niin kauniin raikas väri sisustuksessa. Itsekin tekee sitä nyt mieli,kun näin sitä paljon Suomessa ja se alkoi viehättää.
Valkoinen rauhoittaa ja antaa tilaa. Minä pidän siitä, että kodissani on paljon valkoista tai luonnonvaaleaa, mutta kaipaan sinne tänne myös värien leikkiä. Valkoinen on herkkää. Uusi ikkuna kuulostaa ihanalta!
arleena sanoi…
Valkoinen on väri, johon ei kyllästy. Se on puhdas, mutta täyteläisen täydellinen.
Orkidea on kaunis ja myös muut kukat.
Valo on hienoa ja valkoinen kaunista.
Kirjailijatar sanoi…
Värit ovat jänniä ja salakavalia. Tulevat vaivihkaa. Joskus vaan huomaa pukeutuvansa johonkin väriin ja ostavansa jonkun värisiä asioita.

Kuulostaa mukavalta tuo ikkunoiden suurennusprojekti.
Maria sanoi…
Valkoisia unelmia ja kauniita kukkia !Pidän myös valkoisesta .
trina:
Onneksi maailma on täynnä eri värejä ja saamme nauttia niistä..

Susupetal:
Olen very happy!!

sooloilija:
Huivi on ihana asuste, nimenomaan eri värit voi mukavasti ilmaista pienellä huivin vaihdoksella..
muutenkin nautin kaulan hyväilystä, pehmeän huivin välityksellä..

Yaelian:
Jäikö sinulle kaippuu tänne?

lumiomena:
ehdottomasti valkoisen seuraksi jotain ihania ylläreitä!!

Aila:
kiitos sinulle...
Kukat pihassa ilmaisevat väreillään meille niin paljon..

arleena:
Olen ihan samaa mieltä kanssasi...
se on aina rauhaisa, täydellinen...

Hannele :
niin minäkin tykkään...=)

maria: Minä tiesin sen..=)

kirjailijatar:
Oi miten odotan tuota hetkeä...
Onneksi mun ei tartte peittää ikkunoita, kukaan ei kurkistele..
joskus on surullista kun linnut harhailevat kohti ikkunoita..=(
FONT LOVER sanoi…
wonderful flowers!

thank you for sharing.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lauralle..

"Ellei minua ole luotu rakastamaan,miksi aamun sydän puhkeaa lauluun, ja miksi etelätuuli kuiskailee nuorten lehtien keskellä? Ellei minua ole luotu rakastamaan, miksi keskiyön kiihkeässä hiljaisuudessa on tähtien pakahduttava tuska? Ja miksi tämä hullunrohkea sydän vain lähettää toivonsa merelle, jonka äärtä se ei edes tunne? Huomasin aamun hesarista, että Laura Saloheimo on kuollut. Laura kuoli rintasyöpään 40 vuotiaana 3.11.09 Tutustuin Lauraan kesäkuussa Perniön kansanopistossa. Osallistuimme Veda-taiteen kurssille. Huomasin Lauran heti hänen pinkistä villatakistaan ja pinkistä pipostaan. Hän ei halunnut käyttää peruukkia. Juttelimme paljon iltaisin kansanopiston karussa keittiössä, nakertaen riisikakkuja ja homejuustoa. Laura kertoi avoimmesti syövästään. Hän ihmetteli,: "Miksi ihmisen- ainakin hänen- täytyy sairastua vakavasti, ennenkuin hän oppii ymmärtämään mitä Rakkaus oikeasti on ja oppii rakastamaan?" Jokin Laurassa meni minuun hyvin syvälle. Meistä tuli ystäv...

" Nähdä maailma hiekanjyvässä, ja taivas kedon kukassa, pidellä äärettömyyttä kämmenellään, ja ikuisuutta hetkessä"-William blake

" Kun tiedät kuka olet, mikään ei voi pysäyttää sinua "-Stedman Graham " On kaksi tapaa elää elämä. Toinen on kuin mikään ei olisi ihme. Toinen on, kuin kaikki olisi ihmettä."-A.Einstein " Emme näe asioita sellaisina kuin ne ovat, näemme ne sellaisina kuin itse olemme. "-Anais Nin

kukkaistyttö