Siirry pääsisältöön

Joulun kuiskaus




" Olipa kerran taivaalla hyvin korkealla, pilvienkin yläpuolella
kaunis pilvilinna. Siellä asui kauniita enkeleitä.
Heidän tehtävänään oli heittää taivaalta pieniä lumihiutaleita maahan, jotta syntyisi lumisade.
Et voi edes kuvitella, kuinka kaunista se oli.
Mutta yksi hiutale ei uskaltanut leijailla maahan.
Enkeli tuli sanomaan hänelle lempeällä äänellä:
"Lähetän sinut hiukan alemmalta pilveltä."
Väristen hiutale suostui enkelin pyyntöön.
Niin sitä sitten mentiin kovaa vauhtia. Mutta pieni hiutale tarttui kuuseen.
Lopulta tuuli tempaisi sen irti. Se leijaili hitaasti surullisena. Hiutale osui nallen kuonoon ja siihen se suli."





Tyttäreni kirjoitti tuon surullisen Joulutarinan yhdeksän vuotiaana. Hän ei halunnut lukea sitä ääneen koulunsa joulujuhlassa vaan hänen luokkatoverinsa luki sen.

Jotenkin näen tuossa tarinassa tyttäreni elämän kulkua.
Hän on ollut hyvin herkkä, tarkkaillut kaikkea kauempana ja halunnut hypätä alemmalta pilveltä. Onneksi hän kuitenkaan ei ole sulanut pois elämästään, joka on erilainen, hänen polkunsa.





"Älä pelkää pimeää pimeyttäsi.
siinä on toivon siemen:
se voi muuttua valkeudeksi.
Ja vain hän,
joka on pimeyden kokenut
osaa iloita valosta."-Maaria leinonen






"Valo muuttuu kirkkaudeksi pimeyttä vasten.
Joulun ihme on se että
pimeys muuttuu valoksi."-M.L.






Tervetuloa Joulu kultainen, valo ja sen kirkkaus.
Me kaikki ihmiset olemme seimenlapsia, pyhiä,täydellisiä.
Meissä kasvaa se kirkkaus ja rakkaus.





Jouluna luokseni tulevat äitini, exmeiheni ja molemmat tyttäreni sekä Jarviskoira.
ihanaa, kun saa viettää Suurta Juhlaa yhdessä.

Teille kaikille ihanaa Joulunalusaikaa..

Kommentit

Koskettava tarina tyttäresi kirjoituksen taustalla. Hän on selvästi ollut herkkä koko ikänsä ♥

Onko tuo ylimmän kuvan nukke sinun tekemäsi? Hieno!

Tunnelmallista ja valoisaa alkavaa jouluviikkoa, Hanne.
Kiitos lumiomena..
hauskasti olemme yhtaikaa olleet toistemme luona kirjoittelemassa..=)

olen tehnyt nuo kaksi enkeliä, olen huovuttanut ne, kolmaskin on olemassa.

Tyttäreni on lapsesta asti ollut ihmeellinen, ihana, herkkä, sininen lapsi..
arleena sanoi…
Herkkä lumihiutalesatu. Kuvastaa kirjoittajaansa, kuten sanoit.
Me kaikki emme voi olla vahvoja.
Herkät heikommat tarvitsevat tukeamme.

Kauniita joulujuttuja sinulla kodissasi.

Tunnelmallista jouluviikkoa.
tinttarus sanoi…
Voi, miten herkkä enkeltarina! JA enkeli-ihmisenä ihastuin tekemiisi! Tykkään!!!!
Tulin juuri tyttöjeni kanssa kotiin joluisesta juhlasta, jossa ylitse kaiken muun asettui sydämelle se ajatus, että meidät on vapautettu suuren rakkauden armollisuudella olemaan valoina toisillemme! Joulun lapsi syntyi ja tullessaan toi lahjan muita suuremman osaksemme. VAlon, riemun ja suuren rakkauden juhlaasi toivon kaikellani paljon siunausta ja kauniita hetkiä jaettavaksi omien lähelläoleviesi kanssa.
Maria sanoi…
Hanne ♥Kiitos tästä.Olet sydämessäni.
Kaunista joulun odotusta ja kun se saapuu ihanaa joulua!
Jael sanoi…
Herkkä ja kaunis tarina Hanne;tuosta tosiaankin näkyy tyttäresi herkkyys..Ihana myös nähdä näitä tekemiäsi enkeleitä;ovat tosi kauniita!
sylvi sanoi…
Koskettava tarina.
Kauniita enkeleitä olet tehnyt.
Näin on, pimeässä se valo vasta näkyy, vaikka olisi kuinka pieni.
Jeesus syntyi maailmaan valoksi, ja että mekin saamme olla valon lapsia.
Kauniisti kirjoitat siitä.
Kiitos sinulle hanne ♥
Oihein valoisaa yhdessäoloa perheesi kanssa.
kaisu marjatta sanoi…
tuli mieleen siitä arasta lumihiutaleesta että moni ihminenkin jättää usein ottamatta joitakin askeleita ja toisinaan ottaa ja käy niinkuin käy voi vaikka siihen sulaa.
arleena:
Sinulle myös tunnelmallisia aluspäiviä, ihanaa salaperäistä, jännittävää odotusta, mielen ja sielun kosketusta..

tinttarus:
Joulun sanoman syvin olemus on niin ihana, niin kaunis..surullista, kun se usein hulluu kaiken muun paljouteen, meluun ja hässäkkään..
mutta onneksi jokaisella on mahdollisuus itse valita se Joulu, joka elää ja kasvaa sydämessämme..

Maria:
Sinulla on niin kaunis, siunattu nimi, Maria,
"the most beautiful Sound I ever heard .."Tonykin West Sidestä ..laulaa..

Ihania tuoksuvia hetkiä sinulle halauksin!

Yaelian:
kiitos..
Itsekin tykkään enkeleistäni, niihin on tullut mielestäni haurasta herkkyyttä..olen siitä kiitollinen.
halaus sinulle..

Sylvi:
Ihania kutkuttavia, herkkiä hetkiä odotuksessamme..
Valo kasvaa pimydessä, pian on vuoden pimein päivä, keskiviikkona..

aikatherine:
Joskus on pelottavaa hypätä tuntemattomaan, ainakin jos vahva luottamus puuttuu..
Luottamuksen kera uskallamme astua rohkeasti , minne voimakas kutsu kuiskailee...

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lauralle..

"Ellei minua ole luotu rakastamaan,miksi aamun sydän puhkeaa lauluun, ja miksi etelätuuli kuiskailee nuorten lehtien keskellä? Ellei minua ole luotu rakastamaan, miksi keskiyön kiihkeässä hiljaisuudessa on tähtien pakahduttava tuska? Ja miksi tämä hullunrohkea sydän vain lähettää toivonsa merelle, jonka äärtä se ei edes tunne? Huomasin aamun hesarista, että Laura Saloheimo on kuollut. Laura kuoli rintasyöpään 40 vuotiaana 3.11.09 Tutustuin Lauraan kesäkuussa Perniön kansanopistossa. Osallistuimme Veda-taiteen kurssille. Huomasin Lauran heti hänen pinkistä villatakistaan ja pinkistä pipostaan. Hän ei halunnut käyttää peruukkia. Juttelimme paljon iltaisin kansanopiston karussa keittiössä, nakertaen riisikakkuja ja homejuustoa. Laura kertoi avoimmesti syövästään. Hän ihmetteli,: "Miksi ihmisen- ainakin hänen- täytyy sairastua vakavasti, ennenkuin hän oppii ymmärtämään mitä Rakkaus oikeasti on ja oppii rakastamaan?" Jokin Laurassa meni minuun hyvin syvälle. Meistä tuli ystäv...

" Nähdä maailma hiekanjyvässä, ja taivas kedon kukassa, pidellä äärettömyyttä kämmenellään, ja ikuisuutta hetkessä"-William blake

" Kun tiedät kuka olet, mikään ei voi pysäyttää sinua "-Stedman Graham " On kaksi tapaa elää elämä. Toinen on kuin mikään ei olisi ihme. Toinen on, kuin kaikki olisi ihmettä."-A.Einstein " Emme näe asioita sellaisina kuin ne ovat, näemme ne sellaisina kuin itse olemme. "-Anais Nin

kukkaistyttö