"...mikään ulkopuolelta tuleva ei voi sinua pelastaa, mikään ulkopuolellasi ei voi antaa sinulle rauhaa. Mikään ulkopuolelta tuleva ei voi sinua loukata tai häiritä rauhaasi tai järkyttää sinua millään tavalla...."-Ihmeiden oppikurssi
Mieleeni tuli Aung San Suu Kuin lausunto, jossa hän kertoi, että hän ei vihaa vangitsijoitaan. "Kukaan ei koskaan voi vangita minun sieluani, mieltäni."
Tänään vihastuin tulisesti.
Olimme ystävättäreni kanssa, koiriemme kanssa menossa metsään. Päästimme koirat vapaiksi kujan päässä, josta polku ja metsä alkoi. Pilkku kääntyi kujalle päin ja alkoi kävellä rauhallisesti kohti autoa, joka samaan aikaan ajoi kovahkoa vauhtia. Mies asui kujan päässä. Hän meinasi oikeasti tarkoituksellisesti ajaa Pikun päälle autollansa.
Otin Pilkun kiinni ja menin huutamaan miehelle heidän pihassaan, että kuinka hän saattoi ajaa noin!! Hän huusi takaisin, että koirat eivät saa lain mukaan olla vapaina ja mene pois hänen pihalta!!! Huusin takaisin, että teidän koira vähän aikaa sitten hyökkäsi koirani, joka oli hihnassa, kimppuun ja riehui kujalla ja teidän mummonne ei saanut sitä kiinni!! Hän oli vaiti. Huusin vielä, että olet HOOPO!
Kuulemma hän on poliisi. Autossa oli kyydissä kaksi alle kouluikäistä lasta.
Olin niin peloissani kun näin, että nyt tuo mies meinaa ajaa koirani päälle.
Viha nousi kurkkuun ja ulkopuolinen uhka sai minut valtoihinsa.
Vieläkin kelaan tapahtumaa.
Kommentit
Mukavaa koiraviikkoa:))
Kiitos myötätuntoisista sanoistasi..
Olenkin miettinyt oikeasti, että pitäisköhän mennä kysymään metsänomistajalya lupa..Jos se ei antaiskaan??
Ainakaan talvella ja syksyllä ei ole koirista häiriötä..
Koiraterveisin sinulle=)
Ihmettelin suuresti tuon ihmisen käytöstä.
Oikea KUUMAKalle.
Tai sitten oli pomo häntä komennellut.
Me ihmiset olemme niin kummallisia että purkaamme vihamme viattomiin.
Oli onni ettei pilkku jäänyt alle.
Ymmärrän suuttumuksesi ja saihan mies kuulla mikä on.
Mukavia päiviä sinulle pilkkusi kanssa.
Koiran päälle ei saa ajaa, vaikka se olisi irti. Se on rikos.
Koira saa juosta tähän aikaan vuodesta hihmasta vapaana irti metsässä, pelloilla, poluilla etc. Koiran turvallisuuden kannalta tärkein sana koiralle on: Seis! Ja seuraava onkin sitten 'tänne'. Ihan vain jos tulee vaaratilanteita. Minä otin Olgan, joka aina juoksi lenkeillä irti, joka päivä olimme pari tuntia metsässä ja rantapoluilla ja talvella jäällä, emme hiihtoladuilla, kiinni, jos vastaan tuli minulle tuntemattomia ihmisiä/koiria. Tutut ihmiset ja koirat sai tervehtiä vapaana.
Hanne, minun täytyy nyt ottaa ylimääräinen verenpainelääke, sillä kuvasit juuri ihmsityypin, jota INHOAN. Älä päästä Pilkkua sen äijän lähelle enää, sillä tuollaisista ei tiedä.
Suukko Pilkulle!
Ja parempaa viikon jatkoa sinulle♥
PS. Olen muuten ihan pilkun (sic;-) tarkkaan selvittänyt, miten koira saa olla vapaana ja se on todella paljon, jos koira on omistajansa hallittavissa eli tulee luokse pyynnöstä.
Pitäis huoli omasra koirastaan.
Jotkut ihmiset käyttäytyvät sitten oudosti ja vihamielisesti muita kohtaan.....ovat niin maailman napoja, että.
Kyllä Niilokin metsäpolulla vapaana juoksee.
Onneksi Pilkulle ei käynyt kuinkaan.
Aurikoa tähän päivääsi.♥
Ymmärrän ja samalla ihmettelenkin vahvoja tunteitani.
Mutta tuo mies oli jotenkin niin ilkeä.
Ehkä hän vihaa koiria. On kaltoinkohdellut ennenkin omaa koiraansa.
leena Lumi:
Sain kuulla vasta myöhemmin, että hän on poliisi. Ihmettelin tuota suuresti, vielä suuremmin hänen törkeää käytöstään.
Ystävättäreni kertoi, että kun hän oli ajannut tuota samaa kujaa pitkin polkupyörällä, poliisin koira alkoi seurata pyörää ja häntä kiusallisen lähellä ja yritti kait haistella tai jotain "vaarallista". samainen poliisi oli ottanut koiraa niskasta, rettuuttanut sitä rajusti ja ärjynyt, kiroillut..
Jotain vikaa hänessä kyllä on..
Pilkku kiittää suukosta ja moiskauttaa takaisin lämpöisen, märän pusun♥
Yaelian:
yritän unohtaa ja antaa anteeksi kaikkinensa. Se on parasta.
Samoin haleja sinulle ♥
Hannele:
Niin, olet oikeassa.
HOOOPO!!
Irmastiina:
Niilolle ihania terveisiä Pilkulta!
Sinulle kivaa syksyn aikaa, taikaa =)