Enoni, kummisetäni, tanssitaiteilija, on joutunut sairaalaan, vuoteen omaksi, ehkä lopullisesti..
Jokaiselle meistä tuollainen muutos, kesken elämäämme on ikäänkuin kuolonisku, minä ajattelen.
Hän ihmettelee, että mitä pahaa hän on tehnyt, kun näin on käynyt?
Elämä ei kysele.
Se tuo meille jokaiselle rankkojakin juttuja.
Emme voi muuta kuin ottaa vastaan, sopeutua, hyväksyä.
Tai...
Voimme katkeroitua, käpristyä ja elää lopun ajan vihassa.
Miksi minulle? Moni kysyy...
Ainoa mitä voimme mielestäni tehdä on kuitenkin luottaa, luottaa ja luottaa...
Tein näitä enkeleitä hänelle. ♥
Kommentit
Sairaalavuode pysäyttää ajattelemaan elämän asioita, se on hyvä ratkaisu seestymiseen.