Siirry pääsisältöön

"Rakkauden etsintä muuttaa meitä. Rakkauden tavoittelijoiden joukossa ei ole yhtäkään etsijää, joka ei olisi kasvanut matkalla. Sillä hetkellä kun rakkautta alkaa etsiä, alkaa muuttua sisäisesti ja ulkoisesti"























Minusta on tosi kivaa piirrellä kirjoihin.
Aloitin sen lukiossa, kun kirjat olivat itse ostettuja, omia.
Keskityin enemmän piirtämiseen kuin opetuksen kuunteluun.

Ostin syksyllä kirjastostamme ihania, vanhoja, kauniskantisia kirjoja.
 Niihin piirtelen tai käytän sivuja kollaaseihin.

Tuo viimeinen kuva, tyttö kukka kädessä on kopioimastani kirjasta "Kelttiläistä viisautta".
Ihastuin niin paljon tuohon kirjaan, että halusin saada sen ehdottomasti omakseni.
Kirjaa ei enää saa kaupoista, painokset loppu.
Silloin päätin monistaa kirjan itselleni.

Ps. älkää kertoko!!


"Täydellistä Jumalaa on helppo rakastaa.
Hän kun on tahraton ja erehtymätön.
On paljon vaikeampaa rakastaa muita ihmisiä kaikkine puutteineen ja vikoineen.
Muista, että vain sen voi tietää, mitä kykenee rakastamaan.
Viisautta ei ole ilman rakkautta.
Ellemme opi rakastamaan Jumalan luomakuntaa, emme voi myöskään todella rakastaa emmekä todella tuntea Jumalaa."

"Kun tuntee itsensä, tuntee Jumalan"

Lainaukset kirjasta " Rakkauden aikakirja"

Kommentit

Oi mikä kaunis kirjankäyttöidea :)
Paula sanoi…
Lohdullista tuo että jo rakkautta etsiessä alkaa muuttua sisäisesti ja ulkoisesti.

Ja mielelläni avaisin kirjaston kirjan mikä olisi kuvitettu tytöilläsi ja tärkeät lauseet lempeästi väritetty. Pitkäveteisempikin kirja voisi avautua uudella tavalla :)

Iloa päivällesi*
helmi-Maaria Pisara:

Varsinkin tylsät kirjat voisi kuvitella ja kuvittaa =9

Paula:
Eiks olekin ihanaa.
Mutta kokonaisuus merkitsee. Ainahan ihminen, jolla on rakkautta, säteilee, on kaunis ♥
ihanaa viikonloppua sinulle !!
Hieno idea...kaunis tuli kirjasta..:)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lauralle..

"Ellei minua ole luotu rakastamaan,miksi aamun sydän puhkeaa lauluun, ja miksi etelätuuli kuiskailee nuorten lehtien keskellä? Ellei minua ole luotu rakastamaan, miksi keskiyön kiihkeässä hiljaisuudessa on tähtien pakahduttava tuska? Ja miksi tämä hullunrohkea sydän vain lähettää toivonsa merelle, jonka äärtä se ei edes tunne? Huomasin aamun hesarista, että Laura Saloheimo on kuollut. Laura kuoli rintasyöpään 40 vuotiaana 3.11.09 Tutustuin Lauraan kesäkuussa Perniön kansanopistossa. Osallistuimme Veda-taiteen kurssille. Huomasin Lauran heti hänen pinkistä villatakistaan ja pinkistä pipostaan. Hän ei halunnut käyttää peruukkia. Juttelimme paljon iltaisin kansanopiston karussa keittiössä, nakertaen riisikakkuja ja homejuustoa. Laura kertoi avoimmesti syövästään. Hän ihmetteli,: "Miksi ihmisen- ainakin hänen- täytyy sairastua vakavasti, ennenkuin hän oppii ymmärtämään mitä Rakkaus oikeasti on ja oppii rakastamaan?" Jokin Laurassa meni minuun hyvin syvälle. Meistä tuli ystäv...

" Nähdä maailma hiekanjyvässä, ja taivas kedon kukassa, pidellä äärettömyyttä kämmenellään, ja ikuisuutta hetkessä"-William blake

" Kun tiedät kuka olet, mikään ei voi pysäyttää sinua "-Stedman Graham " On kaksi tapaa elää elämä. Toinen on kuin mikään ei olisi ihme. Toinen on, kuin kaikki olisi ihmettä."-A.Einstein " Emme näe asioita sellaisina kuin ne ovat, näemme ne sellaisina kuin itse olemme. "-Anais Nin

kukkaistyttö