Tänään aamulenkillä, auringon ja lumen keskellä, ajattelin maailmankaikkeutta ja kaikkeutta maailmassa.
Mitä lähempänä meitä joku pelottava, haavoittava, painostava asia tai tapahtuma on, sitä enemmän olemme valveilla.
Tarvitsemmeko uhkaavia asioita, jotta havahtuisimme?
Havahtuisimme mihin?
Valo tarvitsee pimeyttä ollakseen valo.
Tarvitsenko minä pimeyttä, ollakseni minä, se aito minä, joksi olen luotu?
Kommentit
Itse ajattelen,että Se mitä kohdalle tulee,on tarpeellista,erityisen merkittävää ehkä siitä juuri Se vaikea.
Hioudumme,muovaudumme omaan ainutkertaisuuteemme.
Vasta hämärtyvä,pimeä, voi sytyttää valon. Valo valossa ei edes näy.
Koskettava kuvasi. Niin kauniit ja turvalliset siivet. On niin monia,jotka tarvitsevat siipisuojaa juuri nyt.
Valoisaa loppuviikkoa sulle,ihana!
Ajattelen aivan juuri samoin, itse voin vain valita oman suhtautumiseni siihen, mikä/mitä tulee kohdalleni.
Tykkään pimeästä, jonne voin laittaa pienen kynttilän valaisemaan, muuta ei tarvitse.
Kiitos sinulle sanoistasi, lempeydestäsi. ♥
halaus
Kiiris:
♥ ♥