Life book-kurssini on ohi, ainakin tältä vuodelta.
Vielä en ole ilmoittautunut vuodelle 2013.
Tarkoituksena olisi tehdä vuoden 2012 kurssin aikana tekemistäni töistä kirja/kansio, LIFE BOOK.
Osan maalauksista olen kehystänyt, jonkun myynyt (3 kpl), osa päätyy kirjaani.
Tavallaan mielellään myyn taulujani.
Usein vain käy niin, että ne kaikkein parhaimmat ostetaan ja itselle niistä jää suuri ikävä.
Enää en myy ihan mitä tahansa.
Tämän tytön olen myynyt.
Paitsi että se alkuperäinen on peilikuva tästä.
Tulostin tytön ja siirsin sen" liiman" avulla gessotulle pahville.
Yritän saada kirjani valmiiksi tammikuun näyttelyyni.
Valmiina on 5 sivua..
Näyttelytyöt ovat jo valmiina.
Pystytys on 2.1.2013 vai oliko se 3.?
Täytyypä selvittää.
ihanaa Uuden Vuoden odotusta teille kaikille♥
Kommentit
Ihanaa uuden vuoden odotusta sinulle!
Kaunis on tuokin tyttö!
Oikein ihania vuoden viimeisiä päiviä sinulle♥
Kirjassakin lienee aikamoinen työ, mutta hyvin näyttää toteutuvan.
Hyvää jatkoa ja uutta vuotta 2013.
Joka tapauksessa tällainen Lifebook on hieno ajatus, idea. Siinä on oiva motiivi maalaukseen. Pitäisiköhän kokeilla ensi vuonna. Omat pensselini ovat nimittäin saaneet levätä, rauhassa ja gessotut pohjat tuijotella tyhjinä. Täydellinen saamattomuus niiden suhteen on vallannut minut, pahkis.
Mitä parhainta tulevaa vuotta sinulle ja ehkä uudelle Lifebookille...♥
Mikä taulu voisikaan olla kaikkein paras? itselläni on suvun taiteilijan ensi töitä joista ei markkonoilta saa arvoa.
Mutta ne ovat arvokkaita tunnemailman ensitöinä niissä on luomisen voimaa muotoa ja väriä.
Kyllä minusta kaikki taulusi ovat parhaita, tämähän on katselijan arvostus.
Kiitos kuluneesta vuodesta ja maljan kohotus ensivuodellesi 2013!
Onnea ja menestystä kirjallesi ja näyttelyyn myös! Sinulla on lahja. Kiitos, että jaat sen kanssamme.
Luomisen Iloa Vuodelle 2013!
Kiitos sinulle.
se onkin joskus niin vaikeaa.
joistakin etenkin..
trina.
Voi kiitos trina♥
Irmastiina:
Uskon, että se on monelle vaikeaa...
Kiitos siulle♥
miiwi:
♥
tinttarus:
samoin sinulle tinttarus♥
arleena:
Sinulle myös arleena, ihanaa uutta Vuotta♥
kiiris:
Kummasti se sujuu..
Paperi kuivuu liimasta ensin ja sit se ksotutetaan ja hitsutetaan pois varovasti sormella ja kuva jää..
Samolin sinulle ihanaa uutta Vuotta♥
Liirun:
Sinulle ihanaa tätä vuotta..
kiitos sanoistasi♥
Seija:
Sinulle ei tarvitse tulla syyllinen olo yhtään, tietenkään..
itse valitsen luovunko vai en.
ihanaa alkanutta Vuotta sinulle♥
Olen iloinen kun tyttö ilahduttaa sinua edelleen!
Hietatar:
Kiitos sinulle ♥
Ihanaa alkanutta vuotta♥
the compariѕon of hottest and previous technolоgies,
it's awesome article.
My site lowes garden center
My site - houston garden centers phone number