Jumalan edessä ei ole hengellisiä ja maallisia alueita:
on vain yksi kokonainen elämä.
Vain pinnalliset ihmiset tuntevat itsensä.
Itseymmärrys ei ole yhtä tärkeää kuin eläminen sielunsa ohjaamana.
Voimme ymmärtää sielua paremmin aistien kuin ajattelun kautta.
Tietyn asteinen itsensä unohtaminen saattaa olla juuri se tekijä, joka sallii sielun murtautua läpi voimalla ja luovuudella.
Sielu johdattaa meidät pois tietoisuudesta ja tekee sen omaksi hyväksemme.
Pysyttelemällä psyykkisessä usvassa, saatamme päätyä paikkaan, jota olemme etsineet koko elämämme ajan.
Monet ihmiset sanovat haluavansa muuttua ja heidän tapansa ilmaista se, on täsmälleen oikea:
he haluavat tehdä haluamansa muutokset omalla tavallaan.
Mutta todellinen sydämen muutos saattaa edetä toiseen suuntaan kuin mihin tahtomme ja älymme sitä ohjaisi.
Todellinen luonteen vahvuus ilmenee halukkuudessa antaa elämän käydä ylitsemme ja kaivautua syvälle meihin.
Sen sijaan, että etsimme uusia keinoja hallita tilanteita, meidän olisi ehkä antauduttava esiin pyrkivälle elinvoimalle.
Elämää peittävä huntu on äärettömän ohut ja poistettavissa pelkällä mielikuvituksen henkäyksellä.
Jokaisen syvyyden alla avautuu uusi syvyys....
Ajatukset luin kirjasta " sielun ohjaama elämä"..
Ne avautuivat minulle vahvasti menneen viikon jooga- ja meditaationkurssilla, hiljaisuudessa, luonnon keskellä vain taivas kattona ja maa lattiana..
vain minä itse laitan rajani itselleni ja myös puran ne..

Kommentit
sen röttelötalon
jota kutsun minäksi
Kun minut puretaan
avautuu altani
uusi syvyys
Kauniit kuvat.
Voidaanko sinua purkaa?
vai puratko sinä itse itsesi tai annat kaiken romahtaa?
Arleena: tuo koski Saarijärvellä yhdistää kahta järveä...se on uskomattoman kaunis...vesi sirtaa niinkuin meidänkin olisi hyvä virrata, elämänvirrassa, eikä takertua...
Yksinäinen susi:
Veden kuvat rauhoittavat aina. tutkimuksen mukaan jo plekästään kuvat luonnosta saavat meidät rauhoittumaan...
Hilma:
niin vesi on niin tärkeä mielle...Kuten mainitsit kaikki siinä on ihanaa...
Ja vedellä on oikeasti muisti!!!
Olen niin surullinen, kun emme ole vielä osanneet arvostaa vettä oikeasti..
monet Suomen järvetkin kärsivät jo sinilevästä...
Johanna:
Olen samaa mieltä kanssasi...toivottavsti ne lävistävät meidät ja tavoittavat sisimpämme ja muuttuvat lihaksi..
Olen ollut näköjään oikealla asialla tänään, kun olen nähnyt unta keskellä päivää ja antanut sen tulla, mikä oli tullakseen. Ja parasta: se on vielä kesken :-)
Tervetuloa taas takaisin blogistaniaan!
taas tuo arki ihanuuksinen saapuu..iso kodin siivous, puhdistus, jotta valo uskaltaa tulla..
PILVIHARSO:
jännä huomata miten me muutumme...huomaamme se kun sama kirja avautuu uudelleen, hieman syvempänä, erillaisena..
itse löydän tuo kirjan aina uudelleen...ja ikäänkuin siinä aina olisi enemmän...