On puhuttava tarina pois..

Jäin kiinni tarinaani,
samanlailla, kun joskus naamio voi jäädä kiinni ihmisen kasvoihin.
Paluu aitouteen, itsensä luo voi olla pitkä ja kivulias.

Nautin esiiintymisestä.
Haluan jakaa, mitä olen löytänyt.
Haluan olla kanava, antaa virrata kauttani.





Hiljennyin, pyysin, että en olisi yksin tekemässä tarinaani, elämässä sitä..

Päädyin naamioon.

Tulin näyttämölle pimeydestä, lokit itkivät kaukana.
Näin valkoisen ruusun. Tulin sen luo. Riisuin saappaat. Käperryin alas, poskeni makasi ruusun päällä, hennosti.

Muistin...

Riisuin huivini, takkini..koskin kasvoihini, joita petti naamio..
Kuuntelin, pysähdyin...koin naamioni, jota olin pidellyt niin pitkään..

Halusin luopua naamiostani...
Kosketin kasvojani...tunsin, aistin kaiken uudella, puhtaalla tavalla..olin kuin uudestisyntynyt itseeni..


Uskon, että ihmiset kokivat jotain ..jokainen omalla tavallaan..
Kaksi ystävääni olivat koskettuneita, vaikuttuneita..
moni muukin....uskon..

Olen iloinen, kun halusin tehdä/elää tuon esitykseni ystävättärelleni.

Jokin minussa liikahti. En ollut yksin.
Huomenna voin luopua tästä..




Sydämellisesti tervetuloa lukijakseni : kati, Cici, Sykerö ♥