"Se mikä lisää , vähentää, rajoittaa tai laajentaa kehon voimaa, lisää, vähentää, rajoittaa tai laajentaa myös mielen voimaa. Ja mikä lisää, vähentää, rajoittaa tai laajentaa mielen voimaa, lisää vähentää, rajoittaa tai laajentaa myös kehon voimaa.-Spinoza (1632-1677).
Olen maannut kolmatta päivää sängyssä ja välillä sohvalla, kovassa kuumeessa. En edes muista, milloin minulla on ollut kuumetta yli 38 astetta, joskus lapsena ainakin. Lapsilla on hyvä vastustus ja heidän kuumeensa nousee nopeasti ja jyrkästi.
Olin melkein hehkutellut opettajanhuoneessa, kun kolleegat putoilivat vuoronperään petiinsä, ettei mulle tule tuo influenssa sillä syön niin terveesti, lisäksi popsin E-Epaa, probiootteja, ubikinonia, berokkaa. Ulkoilen joka päivä ja harrastan niin monipuolisesti liikuntaa...
Mutta kyllä tuo tauti kaatoi minutkin helposti, eikä auttanut käsien pesutkaan..
Olen ajatellut, että sairaus on aina joku viesti itselle. Kun itse en ole pysähtynyt kuuntelemaan kehoani, vaan olen pakottanut sitä hurjan lailla eteenpäin, se pysäyttää itse itsensä.
Olen yrittä'nyt opettaa oppilailleni, aina jokaisen liikuntatunnin lopussa pysähtymään ja hiljentymään, kuuntelemaan omaa hengitystä, omaa sydäntä, viemään tietoisuutta kämmenpohjasta, jalan päkiään ja päinvastoin...pyytämään heitä kiittämään jalkojaan, käsiään, jotka ahkerasti , joka päivä tekevät puolestamme paljon asioita.
Tulee mieleen yks juttu, joka tapahtui minulle vajaa kymmenen vuotta sitten. Olin seurustellut tiiviisti yhden miehen kanssa. Olin vahvasti rakastunut häneen. Yks kaks hän ilmoitti minulle, että hän ei voi olla kanssani, kun meillä on niin monta vuotta ikäeroa. Hän ei kehtaa viedä mua kavereittensa luo...Olin tavallaan varautunut tuohon, tiesin jo silloin, kun annoin itseni vaipua ihanaan rakkauteen, että mahdollisesti tiemme eivät kulje kauaan samaa polkua, olihan meillä yli kaksikymmentä vuotta eroa...lähes kolmekymmentä...
Olin kiitollinen noista hetkistä hänen kanssaan ja en jäänyt katkerana tuomitsemaan, syyllistämään...Mutta kaikki tunteeni syöksähtivät valloilleen ja suuri suru oli elettävä pois.
Muistan kun ajattelin, että kuinka voin olla koulussa... Monet asiat saivat tunteet valloilleen ja itku oli läsnä. Heti toisella tunnilla , kun pidin oppilailleni jumppaa, oikea nivelsiteeni venähti! Joudun sairaalaan ja kahdeksi viikoksi kotiin lepäämään. Ihmeellistä, ajattelin...kuinka jalkani huolehti sydämestäni..
"Keho on olemassaolon merenranta"-sufi,(anon.)
Olen maannut kolmatta päivää sängyssä ja välillä sohvalla, kovassa kuumeessa. En edes muista, milloin minulla on ollut kuumetta yli 38 astetta, joskus lapsena ainakin. Lapsilla on hyvä vastustus ja heidän kuumeensa nousee nopeasti ja jyrkästi.
Olin melkein hehkutellut opettajanhuoneessa, kun kolleegat putoilivat vuoronperään petiinsä, ettei mulle tule tuo influenssa sillä syön niin terveesti, lisäksi popsin E-Epaa, probiootteja, ubikinonia, berokkaa. Ulkoilen joka päivä ja harrastan niin monipuolisesti liikuntaa...
Mutta kyllä tuo tauti kaatoi minutkin helposti, eikä auttanut käsien pesutkaan..
Olen ajatellut, että sairaus on aina joku viesti itselle. Kun itse en ole pysähtynyt kuuntelemaan kehoani, vaan olen pakottanut sitä hurjan lailla eteenpäin, se pysäyttää itse itsensä.
Olen yrittä'nyt opettaa oppilailleni, aina jokaisen liikuntatunnin lopussa pysähtymään ja hiljentymään, kuuntelemaan omaa hengitystä, omaa sydäntä, viemään tietoisuutta kämmenpohjasta, jalan päkiään ja päinvastoin...pyytämään heitä kiittämään jalkojaan, käsiään, jotka ahkerasti , joka päivä tekevät puolestamme paljon asioita.
Tulee mieleen yks juttu, joka tapahtui minulle vajaa kymmenen vuotta sitten. Olin seurustellut tiiviisti yhden miehen kanssa. Olin vahvasti rakastunut häneen. Yks kaks hän ilmoitti minulle, että hän ei voi olla kanssani, kun meillä on niin monta vuotta ikäeroa. Hän ei kehtaa viedä mua kavereittensa luo...Olin tavallaan varautunut tuohon, tiesin jo silloin, kun annoin itseni vaipua ihanaan rakkauteen, että mahdollisesti tiemme eivät kulje kauaan samaa polkua, olihan meillä yli kaksikymmentä vuotta eroa...lähes kolmekymmentä...
Olin kiitollinen noista hetkistä hänen kanssaan ja en jäänyt katkerana tuomitsemaan, syyllistämään...Mutta kaikki tunteeni syöksähtivät valloilleen ja suuri suru oli elettävä pois.
Muistan kun ajattelin, että kuinka voin olla koulussa... Monet asiat saivat tunteet valloilleen ja itku oli läsnä. Heti toisella tunnilla , kun pidin oppilailleni jumppaa, oikea nivelsiteeni venähti! Joudun sairaalaan ja kahdeksi viikoksi kotiin lepäämään. Ihmeellistä, ajattelin...kuinka jalkani huolehti sydämestäni..
"Keho on olemassaolon merenranta"-sufi,(anon.)
Kommentit
Meillä on varmaan sama tauti, kuumetta ei ole enää mutta heikko olo, sydän läpättää pienestäkin ponnistelusta ja poskionteloita jomottaa siihen malliin että pitää varmaan hakea antibiootit avuksi.
Makaan kolmatta päivää korkeassa kuumeessa...yli 38 koko päivän..
Toivon, että pääsisin perjantaina oppilaitteni esitykseen vanhoissa tansseissa. heillä on päivällä koululaisille, torilla muulle kansalle ja illalla lähinne vanhemmille...
Paranemisia ikävästä kuumetaudista!
se vatii niin paljon.
Osaan rakastaa
Siihen tarvitaan vain yksi.-E.Kilpi
kiitos pilviharso, tänään on vain hiukkasen kuumetta, kyllä tästä vielä selvitään..