Tänään on ollut ihana päivä, huolimatta että räntää on tippunut taivaalta koko päivän ja kaikkialla on niin harmaata..
Minulla on koulussa vain yksi lukion ryhmä torstaisin iltapäivällä, joten olen voinut osallistua kansalaisopiston "torstainmaalareihin" aamupäivisin..Maalailen omia sielunmaisemiani , hukutan käteni ja sydämeni väreihin...On niin hauras, herkkä olo. ..Kosketuksessa itseen.... Maalaaminen jää "päälle" moneksi hetkeksi...
Kolleegani vaimo kuoli pari pari päivää sitten rintasyöpään...Hän oli sairastanut viitisentoista vuotta tuota katalaa sairautta...vaikka kuinka ihminen valmistautuu kuolemaan, luopumiseen, koskaan sitä ei osaa oikein kuvitella, tunnustella, miltä se itsestä juuri siinä hetkessä tuntuu....
On vaikea löytää oikeita sanoja toiselle suruun ...Koskaan ei voi tavoittaa toisen tunteita, oikeasti ymmärtää.... Aina tulkitsemme omista näkökulmistamme. Oikeastaan sanoja ei välttämättä tarvita, toisen aito läsnäolo...Olen tässä vierelläsi niin kauan kuin haluat minun olevan...
Annoin hänelle kuvan, jonka olin ottanut pari päivää sitten, kuivatuista ruusuista...ja ojensin yhden valkoisen ruusun...
"Se, joka on lähtenyt kauas, on kaikkein lähimpänä"-N.R.
" Nyt vasta ymmärrän, että kuolema on elämää syvempi valo, kajastus vetten ummenissa."-N.R.
Vanhemman tyttäreni masennus ei ole vielä haihtunut, ehkä ajoittain kevyempänä, ajoittain raskaampana. Tyttäreni ihmettelee, miksi hänelle on tullut tämä masennus?
Olen pohtinut viimeaikoina: Miksi me ihmiset luulemme joskus olevamme jotenkin ertyisasemassa, niin ettei juuri meille voisi tai saisi tapahtua mitään ikävää...Ei minulle... Muilla ei ole niin suurta väliä, ainakaan, jos hän on tuntematon, toisen maan kansalainen......
meillä on vielä pitkä matka löytää ehkä elämämme tärkein, isoin oppiminen....se että olemme kaikki yhtä, yhdestä ja se mitä teet yhdellekkään näistä, teet sen itsellesi, teet sen Jumalalle....
"Kun tapaat jonkun muista, että kyseessä on pyhä kohtaaminen. Sellaisena kuin näet hänet, näet myös itsesi. Niin kuin kohtelet häntä, kohtelet myös itseäsi. Niin kuin ajattelet hänestä, ajattelet myös itsestäsi. Älä koskaan unohda tätä, sillä hänessä löydät tai kadotat itsesi."-Ihmeiden oppikurssi.
Kommentit
Vaikka sen tietää, että takuulappuje ei kellekään anneta, niin jotkut asiat ovat vain todella vaikea hyväksyä osaksi omaa tai läheisen elämää. Saattaa pitkään vertailla muita, niitä kenellä menee muka paremmin. Mutta aika yleensä auttaa hyväksymään asioita, ainakin omalla kohdallani.
Oletko sinä lainkaan Blogilistassa? En ainakaan löytänyt sieltä.
minäkin olen oppinut vastaanottamaan mitä elämä tuo, hiukan enemmänainakin kuin aiemmin..Jotenkin tuon vastaanottavuuden, hyväksymisen kautta ei enää asiat, tapahtumat tunnu pahoilta,ne tuntuvat kuuluvan osana elämääni..Viimeaikoina olem kokenut hyvin suurta kiitollisuutta kaikkea kohtaan ja tunne , että minua kannetaan, kasvaa kokoajan...
Missä blogilistassa??
En ihan osaa näitä koukeroita ???
pitäskö mun kirjautua johonkin??
Siunattua ja valontäytteistä päivää sulle!!!
On vähän sekava, etenkin kun muuttivat taas sitä. Mutta kun sitä hissukseen tutkii, sisäänkirjautuu, niin sieltä voi oman paikan löytää. Sitä kautta on helppo löytää uusia ja uusia vanhoja blogeja. Suosittelen.
Juuri äskettäin luin, että huolehtimisen tunnetta ei voi korvata kuin toisella, vahvemmalla tunteella. Moni - itsekin - on hamunnut sitä luottamuksen tunteen kautta, mutta tie luottamukseen kulkee nimenomaan kiitollisuuden kautta. Kiva, kun satuit tästä kirjoittamaan! Yritän opetella siis ketjua: huolehtiminen -> kiitollisuus -> luottamus.
Valonpäivää sinullekin!
Voisiko surun väri olla sininen?
Vai onko sininen ilon väri?
Ainakin se rauhoittaa.
On onni että ehdit torstaisin myös kuvataiteilla, koska ilmiselvästi se on suuri osa sinun sisintäsi.
Syöpä on todellakin kavala sairaus. Olen läheltä seurannut useaa sitä sairautta sairastavaa elämää.
Joskus se vie voiton.
Mutta usein se myös jää toiseksi.
Elämästä ei koskaan tiedä.
Nyt me olemme tässä
mutta missä huomenna?
Joka hetki pitäisi elää täysillä...
Jopa sairaanakin.
*halaus*
Sininen on rauhoittava, viilentäväkin, sen kanssa voi vetäytyä syrjään...Blue on myös alakulo...Miksei sininen voi olla ilon tuoja, kuten sisitaivas..
kun kauan sitten "Estonia"-laiva upposi, mielenterveyspotilaat Uudessakaupungissa maalasivat paljon vettä ja sinistä...globaalinen , alitajuinen suru...
Itse tykkään aina sinisesti, sen lukuisista ihanista sävyistä...sinisen kanssa on helppo olla.... Violettiä olen käyytänyt toista vuotta ja nyt huomasin ykskaks , että se tuntuu "tunkkaiselta"...luonnon vaalea kutsuu....
Pilviharso!
Sinäkin varmaan tykkäät sinisen eri sävyistä...koska olet pilviharso...tykkäät myös pilvistä...
" OI nuo kauniit, leijailevat, väsymättömät pilvet! Tietämättömänä lapsena rakastin niitä, katselin, enkä aavistanut, että itsekin kiitäisin pilven tavoin läpi elämän- vaeltaen kaikkialla vieraana, vaappuen ajan ja iankaikkisuuden välillä--H.hesse.