"Ellei minua ole luotu rakastamaan,miksi aamun sydän puhkeaa lauluun, ja miksi etelätuuli kuiskailee nuorten lehtien keskellä? Ellei minua ole luotu rakastamaan, miksi keskiyön kiihkeässä hiljaisuudessa on tähtien pakahduttava tuska? Ja miksi tämä hullunrohkea sydän vain lähettää toivonsa merelle, jonka äärtä se ei edes tunne? Huomasin aamun hesarista, että Laura Saloheimo on kuollut. Laura kuoli rintasyöpään 40 vuotiaana 3.11.09 Tutustuin Lauraan kesäkuussa Perniön kansanopistossa. Osallistuimme Veda-taiteen kurssille. Huomasin Lauran heti hänen pinkistä villatakistaan ja pinkistä pipostaan. Hän ei halunnut käyttää peruukkia. Juttelimme paljon iltaisin kansanopiston karussa keittiössä, nakertaen riisikakkuja ja homejuustoa. Laura kertoi avoimmesti syövästään. Hän ihmetteli,: "Miksi ihmisen- ainakin hänen- täytyy sairastua vakavasti, ennenkuin hän oppii ymmärtämään mitä Rakkaus oikeasti on ja oppii rakastamaan?" Jokin Laurassa meni minuun hyvin syvälle. Meistä tuli ystäv...
Heittäydyn elämän virtaan. Annan virran kuljettaa minua pehmeästi, hellästi, välillä rajusti..
Kommentit
Hyvää syksyn jatkoa Sinulle ja Pilkulle.
Jaksamista ja valoa marraskuun askeliin ♥
Lemmikistä on tosi raskasta luopua.
Vuodatan kyyneliä kanssanne.
Minulla kännykän taustakuvana vuosi sitten poisnukkuneen koirulaisemme kuva. Rakkaus säilyy muistoissa.
Voimia jaksaa tämän yli. Teille molemmille♥
Miten kaunis mutta hauras elämä voikaan olla. Muistot säilyvät.
Kaikki me olemme joutuneet luopumaan elämässämme rakkaista ihmisistä mahdollisesti, eläimistä, terveydestämme tai lähimmäisen terveys on koskettanut.
Elämä tuo arvaamattomasti synkkiäkin, raskaita asioita, tapahtumia meille kaikille joskus.
Kuinka jaksaa eteenpäin?
Surun kautta valoon ja isompaan ymmärrykseen,rakkaudellisuuteen, empatiaan ja anteeksiantoon kaikille ja kaikelle.
Mikään täällä maailmassa ei ole loputonta. Oppikaamme elämään tässä hetkessä kiitollisina, rakkaudellisina, läsnäolevina niille ihanuuksille, joita meillä on.
Tiedän, miten raskasta se voi olla, olen ite menettänyt kaksi tosi rakasta koiraa, ja suru heistä oli todella syvää ja raskasta kantaa!
Ninkuin myös mulla on ollut kaneja, ja tyttären marsu ja hamsteri.
Heidänkin menettäminen on ollut yhtä raskasta...heistä vaan tulee kuin perhenjäseniä, kun siinä elämäänsä viettävät meidän kanssamme yhdessä.Jokaista olen surrut ja ikävöinyt hirveästi!
Tyttärelle myös voimia!
kiitos harakka ♥