Olen ollut keskiviikosta asti ja olen edelleen ahdistunut, huolissani.
Kuva kertokoon.
Toivon paljon, uskon ja rukoilen.
niin paljon on maailmassa ihmeellisyyksiä
niin paljon sairauksia
surua
mutta oman läheisen koskettaa eniten.
Pilkku antaa laitaa itselleen vaikka raidallisen kaulahuivin. Emme kuitenkaan huolineet sitä lenkille. Ihanaa, kun tassut eivät ole kurassa. Voin pian vaihtaa lattialle valkoisen maton. Illalla luokseni tulevat IOK-ystäväni. Pilkku on innoissaan uusista ihmisistä. Ovatko ihmiset hänestä ja märistä pusuistaan? Nautin tästä pitkästä Joululomastani. Kuinka osaankaan palata arkeen. Olen kiitollinen elämälle.
Kommentit
Maria
Ajattelen sinua.
Heikkoja hetkiä tulee, mutta eteenpäin mennään.
Toivon että surusi pian hellittää ja näet taas enemmän positiivisia asioita.
Kyllä sinä selviät.♥
Oikeasti se lämmittää, auttaa ja merkitsee minulle paljon.
Kiitos blogiystävät!
Minulle on kaksi ihanaa tytärtä ja molemmat ovat niin herkkiä.
Toisella on skitsofrenia ja toisella kakssuuntainen.
Välillä elämä soluu ja virtaa ihan hyvin. Välillä tulee hetkiä, jolloin sydän tarttuu kurkkuun, ahdistaa ja luottamus meinaa pettää.
En syyllistä itseäni. Ymmärrän, että kaikella on jokin tarkoituksensa. Olen tehnyt aina niin hyvin, kuin siinä hetkessä, sellaisena minuna olen pystynyt.
Jälkeenpäin olisi niin helppo sanoa, että nyt tekisin monen asian toisin.=)
Kuten itse olet sanonut: me olemme vain ihmisiä!
Meistä pidetään huolta!
Voimia ja helpotusta oloosi toivoen...
Niin..
jokin meissä kuitenkin herää, valpastumme tavallaan hyökkäämään, puolustamaan kuten leijonaemä poikasiaan..
Eläimet jättävät lapsensa jossain vaiheessa, ihmiset yleensä eivät.
Kaikki ne tunteet tulevat pintaan...suru, pelko, sääli, ahdistus...
Yritän uskoa, yritän luottaa..
ei pitäisi yrittää vaan luottaa!!