Elämässäni olen kokenut yhä uudelleen, ettei elämä välttämättä anna minulle sitä, mitä haluan vaan sitä, mitä tarvitsen, tullakseni kokonaiseksi ihmiseksi.
Mitä minä haluan elämältäni?
Suru elää ihmisessä elämän pohjavireenä antaen entistä syvempää näkökulmaa muuhun elämään ja samalla syventäen elämän iloa ja riemua.
Minulla on surua sisälläni mutta tuo suru on muuttunut pehmeäksi, lämpöiseksi, tutuksi. Se on laajentanut sisimpääni, se on juurruttanut minut itseeni ja eläämäni.
Ilman suruani en koskettuisi kaikesta kauneudesta, hyvyydestä kuten nyt. Suru on herkistänyt minut hiljaisuudelle, hauraudelle, läsnäololle.
Minulle on annettu surua, jota olen tarvinnut.
Minulla on paljon iloa elämässäni.Olen niin kiitollinen kaikesta mitä olen saanut.
Olen oppinut kokemaan että vähässä on paljon.
Nuorena sitä toivoi, että olisi kaunis. Vähän vanhempana, että olisi rikas. Entä nyt? Että osaisi nähdä kaikissa tilanteissa rakkautta....
Nykyään pyydän rukouksessani:"Anna minun nähdä rakkauden silmin!"
"Läheltä valo ympäröi meidät.
Pilvet pakenevat kysymyksiä.
Talot
ovat kauan sitten rakennetut.
Ei muuta. Puissa
tuuli puhkeaa kukkaan."-Heidi Liehu
Kommentit
Ja jotenkin, en osaa sanoa miksi, koen nämä ajatuksesi lohduttavina.
Hannelen paratiisi...Uskon , että suruni ei ole jäänyt päälle, se sykkii siellä syvällä sisimmässäni ja antaa valtavasti valoa, voimaa ja aukaisee minut!!
vain hetki kerrallaan, päivä, joskus viikko mutta nyt ole hetkessä, niinkuin meidän kaikkienkin pitäisi vain olla tässä ja nyt, huominen huolehtii omastaan..Kiitos kommentistasi =)